John Barbirolli
John (Giovanni Battista) Barbirolli (2. joulukuuta 1899 Lontoo – 29. heinäkuuta 1970 Lontoo) oli brittiläinen kapellimestari ja sellisti. Barbirolli oli erityisen kiinteä suhde Hallé-orkesteriin Manchesterissa, jota hän johti lähes kolme vuosikymmentä. Hän oli New Yorkin filharmonikkojen musiikillinen johtaja ja johti myös useita muita orkestereita, kuten Lontoon sinfoniaorkesteria ja Lontoon filharmonikkoja. Hän johti paljon englantilaisten Edward Elgarin ja Vaughan Williamsin musiikkia. Hänen Gustav Mahler -tulkintansa ovat myös kuuluisia.
Varhaiset vuodet 1899–1937 muokkaa
Barbirolli oli lontoolainen ja tuli musikaalisesta perheestä. Hänen isänsä ja setä olivat lontoolaisten teatteriorkestereiden (kuten Leicester Square Empire) viulisteja. He olivat myös soittaneet Toscaninin milanolaisessa La Scala -orkesterissa. Tämä vaikutti nuoren Johnin uraan: hänestä oli tuleva jousisoittaja, brittiläisen musiikin asiantuntija ja italialaisen oopperan suuri ystävä.
Barbirolli opiskeli Royal Academy of Musicissa; ”Sir John Barbirolli -kokoelmaa” (valokuvia ja muistoesineitä) säilytetään nykyään siellä. Nuorena sellistinä hän soitti Lontoon sinfoniaorkesterissa (LSO), muun muassa Elgarin sellokonserton ensiesityksessä. Barbirolli soitti myöhemmin myös konserton solistina. 1920-luvulla hän siirtyi orkesterinjohtamiseen ja perusti kamariorkesterin joka levytti uusia teoksia National Gramophone Societylle, huomattavimpana Elgarin Introduction and Allegro.
Barbirolli tuli kuuluisaksi kyvystään luoda ensiluokkaisia esityksiä tiukallakin aikataululla. 1930-luvun monia levytyksiä Lontoon sinfoniaorkesterin ja Lontoon filharmonikkojen kanssa solisteinaan Fritz Kreisler, Jascha Heifetz ja Artur Rubinstein pidetään klassikkoina.
New Yorkin filharmonikkojen kapellimestarina 1937–1942 muokkaa
Vuosi 1937 oli Barbirollille tärkeä: hänet pyydettiin New Yorkin filharmonikkojen kapellimestariksi jatkamaan Toscaninin viitoittamaa tietä. Vaikka hänen viisi kauttaan olivat musiikillisesti menestyksekkäitä, newyorkilaiset musiikkikriitikot anglofobinen Olin Downes etunenässä olivat artikkeleissaan hyvinkin hyökkääviä. Barbirolli koki myös orkesterin aseman uhatuksi: vastaperustettua NBC Symphony Orchestraa johti Toscanini ja muusikoille maksettiin siellä parempia palkkoja.
Myöhemmät vuodet 1942–1970 muokkaa
Vuonna 1942 Barbirollia pyydettiin jatkamaan työtään New Yorkin filharmonikoissa, mutta se olisi vaatinut Yhdysvaltain kansalaisuutta, johon Barbirolli ei suostunut. Tuolloin hänet kutsuttiin kapellimestariksi Hallé-orkesteriin, ja tarjous muutti hänen uransa.
Lisääntyvä konsertointi sai Hallén lopettamaan yhä epäedullisemman järjestelyn, jossa se jakoi puolet soittajistaan BBC:n kanssa (joka oli tosin pelastanut orkesterin lamakaudella). Lisäksi orkesterilla heräsi tarve ensiluokkaiselle kapellimestarille. Barbirollin saapuessa vain neljä jaetuista soittajista päätti liittyä Hallé-orkesteriin, joten Barbirollin täytyi kasata soittajisto muutamissa viikoissa, ja hän ryhtyi tarmokkaasti toimeen. "Uutta Halléta" voidaan kuulla Arnold Baxin ja Vaughan Williamsin musiikkia sisältävillä levyillä, jotka oli tehty sota-ajan Manchesterissa.
Barbirolli johti orkesteria kaksikymmentä viisi vuotta konsertoiden useissa kaupungissa, kuten Cheltenhamissa, jossa hän kantaesitti monia teoksia. Hän johti myös BBC:n sekä Lontoon muita orkestereita ja teki useita levytyksiä. Hänen yhteistyönsä EMI-levy-yhtiön kanssa poiki useita kuuluisia levytyksiä, jotka ovat nykyäänkin saatavilla.
Barbirollin tulkinnat Elgarin, Vaughan Williamsin, Mahlerin, Schubertin, Beethovenin, Sibeliuksen, Verdin ja Puccinin musiikista ovat niitä, joista hänet erityisesti muistetaan. Hän tuki myös aktiivisesti brittiläisten nykysäveltäjien musiikkia kantaesittäen useita teoksia.
Barbirolli oli naimisissa brittiläisen oboistin Evelyn Rothwellin kanssa.
Kirjallisuutta muokkaa
- Reid, Charles: John Barbirolli: A Biography. Taplinger, 1971. ISBN 0-8008-4408-4