John Badham (s. 25. elokuuta 1939 Luton, Bedfordshire, Iso-Britannia) on yhdysvaltalainen elokuvaohjaaja.[1]

Elämäkerta muokkaa

Badhamin ollessa vielä lapsi hänen perheensä muutti Britanniasta Yhdysvaltoihin Alabamaan. Hän valmistui Yalen yliopistosta ja aloitti ohjaajauransa vuonna 1969 televisioyhtiön palveluksessa. Kahden Emmy-ehdokkuuden jälkeen hän pääsi ohjaamaan ensimmäisen teatterilevitykseen päässeen elokuvansa The Bingo Long Traveling All-Stars & Motor Kings, joka valmistui vuonna 1976. Steven Spielberg oli alun perin kiinnostunut ohjaamaan elokuvan, mutta päätti jättää tehtävän ottamatta Tappajahain osoittauduttua menestykseksi.

Badhamin toinen teatterielokuva Saturday Night Fever (1977) oli John Travoltan läpimurto, ja toi tälle Oscar-ehdokkuuden. Elokuva keräsi maailmanlaajuisesti yli 200 miljoonan dollarin lipputulot. Aikaisemmin vain Tappajahai oli pystynyt yli 100 miljoonan dollarin tulokseen Yhdysvalloissa. Saturday Night Fever käytännössä aloitti diskovillityksen ja musikaalien uuden, lyhyen aikakauden. Elokuva sai vuonna 1983 Sylvester Stallonen ohjaaman jatko-osan.

Badham jatkoi kaupallisesti varmojen elokuvien ohjaajana useita vuosia. Tuloksena oli muun muassa Dracula (1979), Sininen salama (1983), Sotaleikit (1983), Kyttäyskeikka (1987) ja Rankka keikka (1991), jonka jälkeen Badham ei ole onnistunut ohjaamaan menestyselokuvaa lähes 15 vuoteen. Nykyään hän opettaa elokuva-alaa kalifornialaisessa opistossa.

Lähteet muokkaa

  1. John Badham Biography filmreference.com. Viitattu 13.7.2013. (englanniksi)

Aiheesta muualla muokkaa