Johannes Agricola

saksalainen luterilainen teologi, pappi ja reformaattori

Johannes (Johann) Agricola, (Schnitter/Schneider), (20. huhtikuuta 1494 Eisleben, Saksa22. syyskuuta 1566 Berliini, Saksa) oli saksalainen luterilainen teologi, pappi ja reformaattori.

Johannes Agricola

Agricola oli kotoisin Eislebenistä, missä hänen isänsä oli räätäli. Hän pääsi opiskelemaan Wittenbergin yliopistoon, jossa hän pääsi tutustumaan Martin Lutheriin ja Agricolasta tulikin Lutherin työtoveri. Hänestä tuli 1525 Eislebenin koulun rehtori ja Nikolain kirkon saarnaaja. Hän palasi kuitenkin 1536 Witterbergiin jossa hän toimi yliopistossa opettajana. Hän joutui erimielisyyksiin Martin Lutherin ja Fhilipp Melanchtonin kanssa, sillä hän kannatti ja kehitti ns. antinomista näkemystä. Kuitenkin hän joutui luopumaan käsityksestään, joskin vastahakoisesti. Brandenburgin herttua Joakim II nimitti hänet 1540 hovisaarnaajaksi ja Berliinin superintendentiksi. Hän tuki protestantismin leviämistä Brandnburgissa ja hän vaikutti myös kirjailijana. Hän on julkaissut kokoelman saksalaisia sananlaskuja.[1]

Berliinin aikanaan hän vastusti Lutheria ja muita uudistajia, ja myöhemmin hän oli yksi keskeinen henkilö ns. Augsburgin interimin valmistelussa ja toteuttamisessa, mikä oli pääasiassa kompromissi katolisuuden ja uskonpuhdistuksen välillä ja torjui reformaation pääperiaatteet.[2] Hän kuoli syyskuussa 1566.

Häntä pidetään myös virren ”Ich ruf zu dir, Herr Jesu Christ” kirjoittajana, joskin asiasta ei ole varmuutta. Virttä on Johann Sebastian Bach käyttänyt kantaateissaan BWV 177 ja BWV 185.[3] Virsi on Suomen evankelis-luterilaisen kirkon virsikirjassa virsi 346 "Mä huudan, Kristus, sinua" (Suom. Hemminki Maskulainen virsikirjaan 1605. Uud. Julius Krohn 1880, Virsikirjakomitea 1984) ja Ruotsin kirkon virsikirjassa virsi 564 "Nyt huudan, Kristus, sinua" (Uud. Pekka Kivekäs 1998, 2000). Virren teksti ja sävelmä ovat tulleet Ruotsiin ja sitä kautta Suomeen mahdollisesti tanskankielisen käännöksen kautta. Virren sävelmä on saksalainen, julkaistu Wittenbergissä 1526/1533.[4]

Johannes Agricola ei ollut sukua Mikael Agricolalle.

Lähteet muokkaa

  1. Johann Agricola hymnary.org. Viitattu 3.11.2020. (englanniksi)
  2. Agricola, Johannes, 1494-1566 blc.edu. Viitattu 3.11.2020. (englanniksi)
  3. Johann Agricola (Hymn-Writer) bach-cantatas.com. Viitattu 3.11.2020. (englanniksi)}
  4. Per Olof Nisser, Inger Selander, Hans Bernskiöld: Psalmernas väg. Kommentaren till text och musik i Den svenska psalmboken Band 3 Psalmerna 421-651 Liturgiska sånger 652-700., s. 337. Wessmans musikförlag AB Visby 2019, 2019. ISBN 978-91-877-1068-1. (ruotsiksi)