Johann Baptist Cramer

entinen saksalais-englantilainen pianisti ja säveltäjä

Johann (John) Baptist Cramer (24. helmikuuta 1771 Mannheim16. huhtikuuta 1858 Lontoo)[1] oli saksalais-englantilainen pianisti ja säveltäjä. Mannheimissa syntynyt Cramer tuli Lontooseen vanhempiensa mukana jo vuoden vanhana. Hän debytoi pianistina kymmenvuotiaana, opiskeli pari vuotta Muzio Clementin oppilaana ja ryhtyi pian konsertoimaan ympäri Eurooppaa, joskaan hän ei uransa aikana konsertoinut erityisen paljon mannermaalla. Crameria kutsuttiin Englannissa nimellä ”Glorious John”, ja itse Beethovenin kerrotaan pitäneen häntä ajan ainoana merkittävänä pianistina.[2]

Johann Baptist Cramer

Cramer oli klassisesti asennoitunut taiteilija, jonka mielisäveltäjiä olivat Mozart ja J. S. Bach. Hän oli ensimmäisiä pianisteja, jotka esittivät konserteissaan myös muita kuin omia sävellyksiään. Ulospäin Cramer näytti soittaessaan melkein liikkumattomalta, ja aikalaiset kuvasivat hänen sormiensa ikään kuin liukuvan koskettimelta toiselle. Ignaz Moscheles ylisti hänen laulavaa kosketustaan ja legatoaan. Cramerin uran loppupuolella uusien suuntausten jo vallitessa hänen tyylinsä koettiin kuitenkin kuivaksi ja vanhanaikaiseksi.[2]

Cramerin etydeitä on käytetty 1900-luvullakin pianonsoiton opetuksessa.[2]

Lähteet muokkaa

  1. Harold C. Schonberg: The Great Pianists, s. 507. Simon & Schuster, 1987. ISBN 0-671-63837-8.
  2. a b c Harold C. Schonberg: The Great Pianists, s. 67–70. Simon & Schuster, 1987. ISBN 0-671-63837-8.