Johan Emil Järvisalo
Johan Emil Järvisalo (ven. Эмиль-Иоганн Андреевич Ярвисало, 11. maaliskuuta 1888[1] tai 1889 Hämeen lääni – 14. toukokuuta 1929 Jalta[2]) oli suomalaissyntyinen neuvostoliittolainen poliitikko.
Järvisalon isä oli kirvesmies ja äiti kutoja. Hän kävi kansakoulun ja työskenteli makkaratehtaalla, kauppa-apulaisena ja konttoristina.[2] Järvisalo opiskeli Helsingin kauppakorkeakoulussa, mutta joutui keskeyttämään opintonsa[3].
Järvisalo liittyi sosiaalidemokraattiseen nuorisoliikkeeseen vuonna 1905 ja puolueeseen vuonna 1917. Hän oli perustamassa Helsingin liikeapulaisten ammattiliittoa ja Liiketyöntekijäin liittoa. Suomen sisällissodassa Järvisalo toimi punaisen kaartin intendentuurin elintarvikepäällikkönä.[2]
Sisällissodan jälkeen Järvisalo päätyi Venäjälle ja jäi Aleksandr Koltšakin joukkojen vangiksi Siperiassa[2]. Hän liittyi Venäjän kommunistiseen puolueeseen vuonna 1920. Järvisalo työskenteli Karjalan vallankumouskomitean sihteerinä ja VKP(b):n Kemin kihlakuntakomitean vastaavana sihteerinä vuosina 1920–1922 sekä NKP(b):n Karjalan aluekomitean vastaavana sihteerinä vuosina 1922–1929. Hän oli myös Karjalan autonomisen tasavallan toimeenpanevan komitean puhemiehistön ja Neuvostoliiton toimeenpanevan keskuskomitean jäsen.[1] Järvisalolla oli tärkeä rooli Neuvosto-Karjalan suomalaistamispolitiikassa. Hänen seuraajansa puoluesihteerinä oli Kustaa Rovio.[2]
Järvisalon etunimistä käytettiin Neuvostoliitossa lyhennettä E. J.[3]
Lähteet muokkaa
- ↑ a b Karelija: entsiklopedija, tom 3, s. 313–314. Petrozavodsk: PetroPress, 2011. ISBN 978-5-8430-0127-8.
- ↑ a b c d e Kostiainen, Auvo: Järvisalo, Johan Emil Kansallisbiografia-verkkojulkaisu. Viitattu 27.3.2020.
- ↑ a b Työläisen ja talonpojan kalenteri, s. 148. Leningrad–Petroskoi: Kustannusosuuskunta Kirja, 1930.