Joan Jett

yhdysvaltalainen muusikko

Joan Jett (oikealta nimeltään Joan Marie Larkin; s. 22. syyskuuta 1958 Philadelphia, Pennsylvania) on yhdysvaltalainen rocklaulaja ja -kitaristi, joka tuli tunnetuksi 1970-luvulla The Runaways -yhtyeen jäsenenä ja sittemmin soolourallaan 1980-luvun alussa cover-versiolla Arrows-yhtyeen kappaleesta ”I Love Rock ’n’ Roll”.

Joan Jett
Joan Jett vuonna 2013.
Joan Jett vuonna 2013.
Henkilötiedot
Syntynyt22. syyskuuta 1958 (ikä 65)
Ammatti muusikko
lauluntekijä
tuottaja
Muusikko
Aktiivisena 1976
Tyylilajit rock
Soittimet kitara
Yhtyeet The Runaways
Levy-yhtiöt Boardwalk Records
Blackheart Records
Nimikirjoitus
Nimikirjoitus
Aiheesta muualla
www.joanjett.com

Elämä muokkaa

Varhaisvaiheet muokkaa

Joan Larkin syntyi Philadelphiassa, mutta muutti 12-vuotiaana perheineen Los Angelesiin. Vanhempiensa erottua hän otti sukunimekseen äidin tyttönimen Jett.

The Runaways muokkaa

Vuonna 1975 Jett muodosti The Runaways -yhtyeen yhdessä rumpali Sandy Westin ja basisti Michael Steelen kanssa. Varsin pian Steele, joka myöhemmin tuli tunnetuksi The Banglesin kitaristina, lähti yhtyeestä, mutta siihen liittyivät Cherie Currie laulajaksi, Lita Ford kitaristiksi ja Jackie Fox basistiksi. Tässä ensimmäisen albumin nauhoittaneessa kokoonpanossa Jett soitti rytmikitaraa. Yhtye sai levytyssopimuksen Mercury Recordsin kanssa vuonna 1976, ja pian sen jälkeen he julkaisivat esikoisalbuminsa The Runaways. Yhtye julkaisi vielä studio- ja livealbumin ennen kuin joidenkin jäsenmuutosten myötä Joan Jettistä tuli yhtyeen päälaulaja. Jett oli laulajana kahdella albumilla, ennen kuin yhtye hajosi vuonna 1979. The Runaways oli varsin suosittu yhtye Japanissa, mutta Yhdysvalloissa yhtye saavutti suosiota lähinnä vain länsirannikon punkpiireissä. The Runaways teki myös kiertueen Suomessa Beaver Jeans -farkkufirman kanssa yhteistyössä 1977.

Sooloura muokkaa

 
Joan Jett konsertissa 1980-luvulla.

The Runawaysin hajottua Joan Jett päätti lähteä soolouralle. Aluksi hän äänitti joitakin kappaleita Englannissa entisten Sex Pistols -jäsenten Steve Jonesin ja Paul Cookin avustuksella. Sitten hän palasi Los Angelesiin ja tuotti punkyhtye The Germsin albumin GI. Hän oli myös näyttelijänä kuvauksissa, joissa tehtiin The Runaways’sta kertovaa elokuvaa, mutta sen tekeminen jäi kesken. Jettin elämän ja uran kannalta tärkein asia oli kuitenkin tutustuminen Kenny Lagunaan, josta tuli Jettin tuottaja ja lauluntekijä. Jett ja Laguna äänittivät albumillisen kappaleita, mutta mikään levy-yhtiö ei kiinnostunut levyn julkaisemisesta. Lopulta he laittoivat säästönsä yhteen ja julkaisivat sen itse. Omakustanne Joan Jett myi lopulta sen verran, että Boardwalk Records päätti julkaista sen uudelleen vuonna 1981 nimellä Bad Reputation. Levy menestyi varsin hyvin, ja Jett kokosi taustayhtyeekseen The Blackheartsin. Yhtyeeseen tuli kitaristiksi Ricky Byrd, basistiksi Gary Ryan ja rumpaliksi Lee Crystal. He julkaisivat loppuvuonna 1981 albumin I Love Rock n’ Roll, ja siitä tuli valtava menestys. Albumin nimikappale, joka oli lainakappale The Arrowsilta, oli Billboard Hot 100 -listalla seitsemän viikkoa ykkösenä. Kaksi muutakin lainakappaletta, Tommy James and the Shondellsin "Crimson and Clover" ja Gary Glitterin "Do You Wanna Touch Me", ylsi listoilla 20 parhaan joukkoon.

Tämän jälkeen Joan Jett on julkaissut säännöllisesti albumeja tähän päivään asti. Albumia I Love Rock n’ Roll vastaavaa menestystä ei ole kuitenkaan tullut. Vuonna 1988 julkaistulta Up Your Alley -albumilta single "I Hate Myself For Loving You" oli Yhdysvaltojen singlelistalla kahdeksas. Viimeisin albumi on vuonna 2006 julkaisu Sinner.

Joan Jett myös esittää pääosaa Michael J. Foxin kanssa elokuvassa Matkalla maineeseen (engl. Light of Day),Big Driver(2014).

Diskografia muokkaa

Sooloura:

The Blackheartsien kanssa:

Cover-albumit:

Joan Jett Suomessa muokkaa

  • 10.5.1984 Nivala, Tuiskula
  • 8.6.2000 Oulu, Raksila [1]
  • 8.6.2010 Helsinki, Kyläsaari

Lähteet muokkaa

Aiheesta muualla muokkaa