Jimmie Åkesson

ruotsalainen poliitikko

Per Jimmie Åkesson (s. 17. toukokuuta 1979 Bromöllan kunta, Skånen lääni) on ruotsalainen poliitikko, joka on ollut Ruotsidemokraatit-puolueen (ruots. Sverigedemokraterna) puheenjohtaja vuodesta 2005 lähtien.

Jimmie Åkesson
Åkesson vuonna 2016
Åkesson vuonna 2016
Ruotsidemokraattien puheenjohtaja
7.5.2005–
Edeltäjä Mikael Jansson
Henkilötiedot
Syntynyt17. toukokuuta 1979 (ikä 44)
Bromöllan kunta, Skånen lääni
Tiedot
Puolue Ruotsidemokraatit
Aiheesta muualla
www.jimmieakesson.se

Poliittinen ura muokkaa

Åkesson on kuulunut ruotsidemokraatteihin vuodesta 1995 lähtien. Vuonna 1998 hän liittyi puolueen nuorisojärjestöön, Sverigedemokratisk Ungdomiin, ja toimi sen puheenjohtajana vuosina 2000–2005. Ruotsidemokraattien jäseneksi hänet houkutteli puolueen silloinen varapuheenjohtaja Tina Hallgren Bengtsson. Puolueen puheenjohtajana hän on Mikael Janssonin seuraaja.

Ennen poliitikoksi ryhtymistään Åkesson opiskeli valtio-oppia Lundin yliopistossa. Hän asuu Sölvesborgissa, jonka kunnanvaltuustoon hän on kuulunut vuodesta 1998 lähtien. Häntä on syytetty siitä, että hän toimi 1990-luvun puolivälissä natsimielisessä ryhmässä, jonka jäsenet polttivat holokaustia käsitteleviä kirjoja natsipuvut yllään. Hän on vedonnut tietämättömyyteensä ryhmän eri suuntauksista.[1]

Hän on kiinnostunut politiikasta ja jalkapallosta.[2] Hän myös harrastaa uhkapelejä. [3]

Lähteet muokkaa

  1. Jimmie Åkesson anklagas för att ljuga 25.2.2014. Svenska Dagbladet. Viitattu 15.9.2014.
  2. Ärsyttävä äänitorvi. Ilta-Sanomat, 2010, nro 18.9., s. 20.
  3. Arhipoff, Vesa: Ruotsidemokraattien pomo käytti 55 000 euroa uhkapeleihin - Asiantuntija pitää ongelmana Ilta-Sanomat (is.fi). 15.9.2014. Sanoma Media Finland Oy. Arkistoitu 21.12.2022. Viitattu 21.12.2022.

Aiheesta muualla muokkaa