Jean Delannoy (12. tammikuuta 1908 Noisy-le-Sec, Seine-Sain-Denis, Ranska18. kesäkuuta 2008 Guainville, Ranska) oli ranskalainen elokuvakäsikirjoittaja, leikkaaja, ohjaaja ja näyttelijä.

Jean Delannoy

Delannoy syntyi perheeseen, jonka juuret olivat Ylä-Normandiassa. Hänen sukunsa oli hugenotteja. Hän aloitti esiintymisen mykkäelokuvissa opiskellessaan Pariisissa.

Delannoy pääsi myöhemmin leikkaamaan elokuvia. Hän ohjasi ensimmäisen elokuvansa vuonna 1934. Hänelle myönnettiin 1946 Cannesin elokuvajuhlilla Kultainen palmu elokuvasta Pastoraalisinfonia.

Delannoy sai vuonna 1986 pitkän uransa johdosta kunnia-Césarin. Hän oli kahdesti, vuosina 1949 ja 1950, ehdolla Kultaisen leijonan saajaksi, ja vuonna 1960 hänet asetettiin Bafta-ehdokkaaksi. Hän oli tuomariston jäsenenä Cannesin elokuvajuhlilla 1973. Hän ohjasi uransa aikana nelisenkymmentä elokuvaa.

François Truffaut ryöpytti vuonna 1954 Delannoyta ja muita tunnustettuja ohjaajia elämälle vieraiden ja hedelmättömien elokuvien ohjaajiksi.[1]

Filmografiaa (ohjaajana) muokkaa

Lähteet muokkaa

  1. Helsingin Sanomat 23.6.2008 muistokirjoitus s. C7 Artikkelin verkkoversio

Aiheesta muualla muokkaa

Kirjallisuutta muokkaa

  • Helander, Sakari: ”Chabrol, Delannoy, Truffaut: suhteiden tarkastelua”, Filmihullu 3/2010.