Jan Olszewski (20. elokuuta 19307. helmikuuta 2019) oli puolalainen poliitikko. Hän oli Puolan pääministeri reilun puolen vuoden ajan 1991–1992.

Jan Olszewski
Puolan pääministeri
6. joulukuuta 1991 – 5. kesäkuuta 1992
Presidentti Lech Wałęsa
Edeltäjä Jan Krzysztof Bielecki
Seuraaja Waldemar Pawlak
Henkilötiedot
Syntynyt20. elokuuta 1930
Kuollut7. helmikuuta 2019
Ammatti asianajaja
toimittaja
Tiedot
Tutkinnot Varsovan yliopisto
Nimikirjoitus
Nimikirjoitus

Olszewski toimi saksalaismiehityksen aikana vastarintaliikkeessä, ja toisen maailmansodan jälkeen kommunisteja vastustavassa maanalaisessa liikkeessä. Hän opiskeli oikeustiedettä Varsovan yliopistossa ja valmistui 1953. Kommunistivallan aikana hän puolusti lukuisia kuuluisia opposition edustajia oikeudenkäynneissä. Vuonna 1980 hän osallistui Solidaarisuus-liikkeen aloittaneen vapaan ammattiyhdistysliikkeen peruskirjan kirjoittamiseen Gdanskin telakalla.[1][2]

Olszewski lähti ehdokkaaksi ensimmäisiin vapaisiin vaaleihin 1991, ja presidentiksi valittu Lech Wałęsa pyysi hänet pääministeriksi. Hänen hallituksensa teki kauaskantoisia päätöksiä muun muassa pysäyttämällä valtion omaisuuden hallitsemattoman yksityistämisen. Hän piti Nato-jäsenyyden saavuttamista tärkeänä päämääränä. Neuvostoliiton sotilastukikohtien purkamisesta alkanut erimielisyys Walesan kanssa johti Olszewskin hallituksen kaatumiseen kesällä 1992.[1]

Olszewski perusti uuden puolueen ja oli sen kansanedustaja vuoteen 2005 asti. Vuosina 2006-2010 hän toimi presidentti Lech Kaczyńskin neuvonantajana.[1]

Lähteet muokkaa

  1. a b c Justyna Błażejowska: Jan Olszewski 90th anniversary Polish History. 2020. Viitattu 20.6.2021.
  2. Walesa teki yllättävän valinnan Asianajaja Jan Olszewski nimettiin Puolan hallituksenmuodostajaksi Helsingin Sanomat. 6.12.1991. Viitattu 20.6.2021.

Aiheesta muualla muokkaa