Jacob Tullin Thams

norjalainen mäkihyppääjä ja kilpapurjehtija

Jacob Tullin Thams (7. huhtikuuta 1898 Oslo27. heinäkuuta 1954 Oslo) oli norjalainen mäkihyppääjä ja purjehtija, olympiavoittaja ja maailmanmestari.[1][2]

Jacob Tullin Thams

Ensimmäisissä olympialaisten talvikisoissa Chamonix'ssa 1924 mäkihyppykilpailuun osallistui 27 osanottajaa.[2] Kisassa neljä norjalaishyppääjää sijoittui viiden parhaan joukkoon.[3] Thams voitti kultaa niukalla erolla maanmieheensä Narve Bonnaan.[3] Kaksi vuotta myöhemmin Lahden MM-kisoissa mäkihyppy päättyi norjalaisten neloisvoittoon, ja Thams voitti kultaa niukalla erolla maanmieheensä Otto Aaseniin.[4]

Sankt Moritzin kisoihin 1928 Thams matkusti puolustamaan olympiakultaansa. Sveitsiläiset laittoivat kuitenkin hyppylavan niin ylös, että se antoi etulyöntiaseman keskinkertaisille hyppääjille ja syrji parempia, pitemmälle lentäviä hyppääjiä.[2][5] Kilpailussa Thams oli ensimmäisen hyppykierroksen jälkeen viidentenä.[5] Toisella hypyllään hän lensi alastulorinteen yli tasaiselle uusiin maailmanennätyslukemiin, 73 metriin, mutta kaatui ja putosi tyylipisteiden takia sijalle 28.[2][5]

Berliinin kesäolympialaisissa 1936 Thams kilpaili purjehduksen kahdeksan metrin luokassa norjalaisen Silja-veneen miehistössä, joka saavutti kilpailussa hopeaa.[1] Tämän mitalin myötä Thams on eräs niistä harvoista henkilöistä, jotka ovat kyenneet saavuttamaan olympiamitalin sekä kesä- että talvikisoissa[6].

Lähteet muokkaa

  • Arponen, Antti O.; Hannus, Matti; Honkavaara, Aarne; Leinonen, Kimmo; Mäki-Kuutti, Tarmo; Raatikainen, Voitto; & Raevuori, Antero: Talviurheilun tähdet. WSOY, 1986. ISBN 951-0-13095-8.
  • Wallechinsky, David: The Complete Book of the Winter Olympics, 2002 Edition, s. 290–291. Aurum Press, 2001. ISBN 1-85410-807-7.
  • Jacob Tullin Thamsin olympiasijoitukset Sports Reference LLC. Arkistoitu 3.1.2012. Viitattu 18.7.2011. (englanniksi)

Viitteet muokkaa

  1. a b Arponen, ym., s. 284
  2. a b c d Sports Reference LLC
  3. a b Arponen, ym., s. 286
  4. Arponen, ym., s. 288
  5. a b c Wallechinsky, s. 291
  6. Wallechinsky, s. 290

Aiheesta muualla muokkaa