Jääski
Jääski (ruots. Jäskis) on entinen Suomen kunta Vuoksen yläjuoksun varrella Etelä-Karjalassa. Pääosa Jääskestä (kirkonkylä nykyisin ven. Лесого́рский, Lesogorski) ja Enson tehdasyhdyskunta (nykyisin ven. Светого́рск, Svetogorsk) jäivät 1944 Neuvostoliiton alueelle.
| Jääski Jäskis |
|
|---|---|
| Entinen kunta – pääosa luovutettu Neuvostoliitolle ja jäljelle jäänyt alue nykyisin osa Imatraa, Ruokolahtea ja Lappeenrantaa. |
|
 |
|
|
sijainti |
|
| Lääni | Viipurin lääni |
| Maakunta | Karjalan historiallinen maakunta |
| Kihlakunta | Jääsken kihlakunta |
| Kuntanumero | 185 |
| Perustettu | 18691 |
| Lakkautettu |
1948 (luovutettu Neuvostoliitolle 1944) |
| Suomelle jääneet osat liitetty | 1948 |
| – kuntiin | Imatra, Ruokolahti, Joutseno |
| Pinta-ala | km² |
| – maa | 400,6 km² |
| Väkiluku |
20 879 (1939) |
| – väestötiheys | 49,9 as./km² |
|
1 Pitäjä mainitaan ensimmäisen kerran 1323 |
|
Historia muokkaa
Jääsken kihlakunta mainitaan pogostan nimellä jo Pähkinäsaaren rauhansopimuksessa vuodelta 1323, jossa Ruotsille jäivät Jääski, Savo ja Äyräpää.[1] Jääski oli toiseen maailmansotaan asti samannimisen kihlakunnan keskus Vuoksen ylä- ja keskijuoksulla.
Rajanvedossa vuonna 1940 Jääsken pinta-alasta luovutettiin Neuvostoliitolle 355,5 km² ja Suomen puolelle jäi 15 % (62,7 km²).[2]
Ennen sotaa Jääskeen kuuluneesta Ensosta oli suunniteltu Enson kauppalaa. Jääsken Suomelle jäänyt osa toimi vielä sodan jälkeen muutaman vuoden omana kuntanaan, mutta seudulle suunniteltiin edelleen kauppalan perustamista. Pääosin Jääsken kunnan varoilla perustettiinkin vuonna 1948 Imatran kauppala[3], jonka muodostavat pääosa Jääsken Suomelle jääneestä alueesta sekä eräät Joutsenon ja Ruokolahden kunnista erotetut alueet.[4] Toisaalta muutamia ennen Jääskeen kuuluneita kyliä liitettiin myös Joutsenoon ja Ruokolahteen[3][5]. Paljon myöhemmin, vuonna 2009, on Joutseno liitetty Lappeenrantaan.
Maantiede ja luonto muokkaa
Vuoksi virtaa Jääsken pitäjän alueen halki luoteis-kaakkosuunnassa. Jääsken luoteisrajalla Vuoksi virtaa noin 300 metrin levyisenä muodostaen Kyyrönkosken, Myllykosken ja Vallinkosken. Tästä alaspäin se virtaa 100-600 metriä leveänä noin neljä kilometriä, jonka jälkeen se muodosti Räikkölän- eli Ensonkosken, joka on kapeimmillaan vain 45 metrin levyinen. Enson alapuolella Vuoksi muodostaa 2,5 kilometrin pituisen suvannon. Sen alapuolella joessa on lyhyt Ollikan- eli Haikolankoski, jonka jälkeen virtaussuunta muuttuu, joki kiertää Rouhialanniemen, ja virtaa lounaaseen. Niemen alapuolella sijaitsi Rouhialankoski, joka oli Vuoksen yläjuoksun suurista koskista viimeinen. Kosken alajuoksulla Vuoksen virtaussuunta muuttuu jälleen kaakkoon, ja joki virtaa keskimäärin 150 metrin levyisenä kymenä Jääsken kirkonseudun ohi. Kirkonseudun eteläpuolella joki levenee 800 metrin levyiseksi suvannoksi ja edelleen noin 2 kilometrin levyiseksi Ehatoksenseläksi.[6]
Pitäjän suurimmat järvet olivat Jääskijärvi, Mertjärvi ja Pytäräjärvi. Pitäjän maisemallisesti keskeiset osat sijaitsivat Vuoksen ranta-alueilla. Jääsken alue on kuitenkin maisemaltaan vaihtelevaa ja monimuotoista.
Jääsken alue on luonnonolosuhteiltaan varsin edullista aluetta maataloudelle ja villille kasvillisuudelle. Pitäjä oli pinnanmuodoiltaan vaihtelevaa. Korkeimmat kohdat olivat Teppanalan, Laitilan ja Hirslammen kylien alueilla. Korkeuserot olivat huomattavia erityisesti pitäjän keskiosassa, jossa Vuoksen ja Kuurmanjoen laaksojen ja muiden pienempien notkelmien väleihin jäi korkeita kallioalueita. Myös pitäjän itä- ja kaakkoisosat olivat suurimmaksi osaksi kumpuilevia, erityisesti Jääskijärven ja Mertjärven ympäristössä. Suoalueita pitäjässä oli varsin vähän, ja ne olivat suurimmaksi osaksi pienialaisia. Suurikokoisin suoalue oli Kalalamminsuo lähellä Antrean-vastaista rajaa.[7]
Villikasvillisuus on hyvin lajirikasta Jääskessä, jossa jaloista lehtipuista lehmus viihtyy erityisesti Vuoksen ja Kuurmanjoen rantalehdikoissa. Vaahteroita kasvoi Kärättilän kylässä Kuurman pohjoispuolella olevilla kallioilla. Hehtaarin laajuinen luonnonvarainen pähkinäpensaslehto sijaitsi Rouhialankosken pohjoisrannalla, jossa laskettiin olevan sata suurta pähkinäpensasta. Alueella kasvaa villejä omenapuita ja muita kasviharvinaisuuksia ovat haarapalpakko, rantaorvokki, metsäkumina, sinilatva, vuorimunkki, purosätkin ja juurehtiva kaisla. Putkilokasveja on merkitty muistiin kaikkiaan 600 erilaista lajia.[1]
Maatalous muokkaa
Maatalous oli hyvin pitkälle kehittynyttä Vuoksen laskun seurauksena syntyneiden laajojen ja hedelmällisten rantamaiden ansiosta. Vuonna 1920 peltoa Jääskessä oli 6 005,04 ha, kasvitarhoja 17,74 ha, luonnonniittyjä 819,39 ha sekä metsää ja joutomaata 33 217,83 ha. Samana vuonna karjaa pidettiin seuraavasti: hevosia 1 337 kpl, nautakarjaa 5 757 kpl, lampaita 5 340 kpl, sikoja 1 413 kpl ja siipikarjaa 3 757 kpl. Lypsykarjan tuottama maito myytiin suurimmaksi osaksi jalostamattomana kuluttajille mm. Ensoon ja Viipuriin. Karjanhoidon ohella hevosjalostus oli kehittynyttä.[8]
Kylät muokkaa
Ahola, Ahtiala, Ahvola, Eevala, Einola, Haikola, Hallikkala, Hirsilampi, Hyppölä, Hämälälä, Ihalempiälä, Jakola, Jakovala, Järvenkylä, Kamajauhola, Kaplahala, Kasila, Kemppilä, Kiljolanmaa, Kirkonkylä, Kiurula, Kokkola, Kostiala, Kuurmanpohja, Kyyrölä, Kärenniemi, Kärkkäälä, Kärättilä, Laitila, Laukkala, Littula, Lokkarila, Lottola, Meltola, Myllölä, Niemi, Näträmälä, Oravala, Pajarila, Patjaala, Pelkola, Penttilä, Pieppola, Puujalka, Päähkälä, Ranssila, Riikola, Rikkola, Rossila, Rouhiala, Räikkölä, Seppälä, Soperonmaa, Suikkala, Sunila, Teppanala, Tollola, Velkula, Vetelälä, Virola, Virolansalo.
Lukuvuonna 1937–1938 kunta oli jaettu 18 koulupiiriin.[9]
Väestö ja kulttuuri muokkaa
Jääskeläisillä on (ollut) oma murteensa ja paikalliskulttuurinsa.
Laajemmassa Jääsken kihlakunnassa sijainneen Jääsken kunnan asukasluku liki kaksinkertaistui vuosina 1920–1939. Asukkaita oli 10 512 (31.12.1920), 13 671 (31.12.1930 kaikkiaan kirkonkirjoissa tai siviilirekisterissä; joista läsnä olevia lähteestä riippuen 13 087 tai 13 055) ja 20 879 (31.12.1939 kirjoissa tai 20 814 henkikirjoitettu 1.1.1940).[10]
Seuraavassa kuvaajassa on esitetty Jääsken väestönkehitys kymmenen vuoden välein vuosina 1880–1940.
Nykytilanne muokkaa
(Lesogorski)
Jääsken luovutettu osa on nykyisin osa Leningradin alueen Viipurin piiriä ja sen 20 272 asukkaan Enson kaupunkikuntaa. Enson kaupunkikunta sisältää Enson kaupungin (ven. Svetogorsk, 15 981 as. vuonna 2010), Jääsken kaupunkityyppisen taajaman (ven. Lesogorski, 3 273 as.) sekä Järvenkylän (ven. Losevo) ja Kavantsaaren (ven. Vozroždenije) kyläneuvostoiden alueet. Kaupunkikunnan maaseutukylissä ja maaseudulla asui vuonna 2010 kaikkiaan 1 018 henkeä.[12][13]
Aiemmin erillinen Jääsken kaupunkikunta yhdistettiin vuoden 2008 paikallisen kansanäänestyksen jälkeen Ensoon vuoden 2010 alusta.[14]
Nykyisen Suomen alueella Jääsken kihlakuntaan olivat vanhastaan kuuluneet Ruokolahti ja Rautjärvi. 1990-luvun tunnetuin jääskeläinen on valtioneuvos Riitta Uosukainen.
Jääsken taajaman kautta kulkee Imatran rajanylityspaikalta Antreaa (Kamennogorsk) ja edelleen Käkisalmea (Priozersk) kohti johtava maantie A124. Jääsken kautta kulkee myös rautatie ja taajaman asemalla (aikatauluissa Lesogorski) pysähtyy Viipurin ja Svetogorskin (Enso) välinen paikallisjuna.[15][16][17][18]
Jääski-seura muokkaa
Jääsken asukkaat sijoitettiin talvisodan jälkeen ensisijaisesti Satakuntaan, mutta jatkosodan jälkeen ensisijaisesti Kymenlaaksoon (Elimäki, Anjala, Iitti). Jääskeläisiä hajaantui ympäri Suomen.[19]
Jo Satakunnassa 1940 oli perustettu Jääski-seura perinnetyöhön, mutta toiminta loppui kun jatkosodan aikana karjalaiset pääsivät palaamaan takaisin vallatuille alueille. Vuonna 1950 Imatralla perustettiin Jääski-Säätiö, joka alkoi järjestää Jääsken pitäjäjuhlia.
Vuonna 1984 perustettiin Jääsken pitäjäyhdistys, joka kymmenen vuotta myöhemmin muutti nimekseen Jääski-seura. Se pitää yllä Jääsken ja Enson perinteitä järjestämällä vuosittain pitäjäjuhlia, julkaisemalla Jääskeläinen-lehteä, kokoamalla pitäjän perinneaineistoa ja valokuvia. Jääski-seuran noin 5 000 kuvaa sisältävä valokuva-arkisto on sijoitettu Imatran kaupunginmuseoon. Seuralla on paikalliskerhoja eri puolilla Suomea. Jääski-seuran puheenjohtajana ovat toimineet rehtori Toivo Lyyra 1984-1993, toimituspäällikkö Antti O. Arponen 1994-2001 ja toimitusjohtaja (entinen europarlamentaarikko) Kyösti Toivonen 2002-2009, nykyinen puheenjohtaja on Kirsi Juura Kouvolasta. Varapuheenjohtajana on toiminut aiemmin valtioneuvos Riitta Uosukainen, eduskunnan pitkäaikainen puhemies ja nykyajan tunnetuin syntyperäinen jääskeläinen. Seurassa oli parhaimmillaan 1990-luvulla noin 1 500 jäsentä. Nykyisin jäseniä on noin 700 henkilöä.
Jääsken kansallipuku on peräisin 1880-luvulta ja sitä on tarkistettu vuonna 2015.[20]
Lähteet muokkaa
- ↑ a b Toim. Leo G. Pohjola: ”Jääski”, Karjalaisten osoitekalenteri, s. 56. Jyväskylä: Kustannusliike Pohjola ja kumppanit, 1952.
- ↑ Suomen tilastollinen vuosikirja 1940 (pdf) (s. 3. Suomesta Sosialististen Neuvostotasavaltojen Liitolle Moskovan rauhassa: Luovutetut alueet, s. 28-29. Kirkonkirjoihin ja siviilirekisteriin merkitty väestö. (Pinta-ala ja väestö kunnittain vuosina 1920–1940)) Kansalliskirjaston julkaisuarkisto Doria: Tilastollinen päätoimisto. Viitattu 11.5.2013.
- ↑ a b Jääski Jääski-seura ry. Arkistoitu 25.3.2017. Viitattu 15.5.2017.
- ↑ Kaisu-Maija Nenonen, Ilkka Teerijoki: ”Imatra”, Historian suursanakirja, s. 197. WSOY, 1998. ISBN 951-0-22044-2.
- ↑ Kaisu-Maija Nenonen, Ilkka Teerijoki: ”Jääski”, Historian suursanakirja, s. 173. WSOY, 1998. ISBN 951-0-22044-2.
- ↑ Rosberg J. E. (ym.): Suomenmaa. Maantieteellis-taloudellinen ja historiallinen tietokirja. Osa V, Viipurin lääni., s. 165-166. Tietosanakirja-Osakeyhtiö, Helsinki., 1923.
- ↑ Rosberg, J. E. ym.: Suomenmaa V. Viipurin lääni., s. 163-165. Tietosanakirja-Osakeyhtiö, 1923.
- ↑ Rosberg, J. E. ym.: Suomenmaa V Viipurin lääni, s. 162, 169. Tietosanakirja-Osakeyhtiö, 1923.
- ↑ Kansakoululaitos lukuvuonna 1937–38 (PDF) (Taulu XI: Maalaiskuntien kansakoulut lukuvuonna 1937–1938. Yleisiä tietoja kunnittain.) Kansalliskirjaston julkaisuarkisto Doria: Tilastollinen päätoimisto. Viitattu 2.11.2014.
- ↑ Väestösuhteet vuonna 1939 (PDF) (Laskettu väkiluku seurakunnankirjojen ja siviilirekisterin mukaan, kunnittain. Viipurin läänin kihlakuntien väestökehitys 1920-1940 kirkonkirjojen ja siviilirekisterin mukaan ja toisaalta henkikirjoitetun väestön osalta sivulla 28-29. Nämä tiedot poikkeavat toisistaan jonkin verran.) Suomen virallinen tilasto VI: Väestötilastoa 93. Kansalliskirjaston julkaisuarkisto Doria: Tilastollinen päätoimisto. Viitattu 11.5.2013.
- ↑ Väestön elinkeino: Väestö elinkeinon mukaan kunnittain vuosina 1880–1975 (PDF) 1979. Tilastokeskus. Viitattu 7.6.2014.
- ↑ Federalnaja služba gosudarstvennoi statistiki (Venäjän federaation tilastovirasto), www.gks.ru: Vserossijskaja perepis naselenija 2010. Tom 1. Tšislennost i razmeštšenije naselenija. (Koko Venäjän kattava väestönlaskenta 2010. Osa 1. Väestön lukumäärä ja jakauma. Taulukko 11 (MS Excel-taulukko)) 2012. Moskova: ИИЦ «Статистика России». Arkistoitu 15.3.2013. Viitattu 11.5.2013. (venäjäksi)
- ↑ МО Светогорское городское поселение. Светогорск (Arkistoitu – Internet Archive) Kunnan viralliset sivut (venäjäksi)
- ↑ Светогорского и Лесогорского поселений решили объединяться 47news.ru (venäjäksi)
- ↑ Leningradskaja oblast. Sankt-Peterburg. Bolšoi avtodorožnyi i spravotšnyi Atlas. Masštas 1:160 000, 1:240 000, 1:90 000.. Leningradin alueen maantiekarttakirja vuodelta 2008.. Sankt Peterburg: OOO "Diskus Media", 2008. ISBN 978-5-940-59043-9. (venäjäksi)
- ↑ Leningradskaja oblast. Raionnyje tsentry. Atlas dlja voditelei. Masštas 1:120 000, raionnyje tentry 1:18 000. Leningradin alueen maantiekarttakirja mittakaavassa 1:120 000, piirien keskustaajamat 1:18 000. Sankt Peterburg: Izdatelstvo ZAO "Karta" Ltd, Vypusk 13 (2011-1), 2011. ISBN 978-5-900006-99-4. (venäjäksi)
- ↑ Расписание электричек по станции Лесогорский по 25 мая. - Lesogorskin aseman paikallisjunat 25. toukokuuta (2013) asti (venäjäksi)
- ↑ Atlas železnyje dorogi Rossija i sopredelnyje gosudarstva. Venäjän ja IVY-maiden rautatiekartasto. Omsk: FGUP "Omskaja kartografitšeskaja fabrika", 2010. ISBN 978-5-95230323-3. (venäjäksi)
- ↑ Leo G. Pohjola, Ilmari Soppi ja Tapani Yli-Jaskari: ”Jääski”, Karjalaisten osoitekalenteri, s. 57. Jyväskylä: Kustannusliike Pohjola ja kumppanit, 1952.
- ↑ Rouva Haukiolle lahjoitettiin Jääsken kansallispuku Kalevalaisten naisten liitto. 2017. Viitattu 4.7.2023.
Aiheesta muualla muokkaa
- www.jaaski.fi
- Luovutettu Karjala – Jääski
- Jääsken kartta
- Luovutetun Etelä-Karjalan pitäjät – Jääski (Arkistoitu – Internet Archive)
- Kuurmanpohjan kyläsivusto (Arkistoitu – Internet Archive)
- www.jaaski.ru (venäjäksi)
- Luovutetun Karjalan linkit
Kirjallisuutta muokkaa
- Nevalainen, Maija (toim.): Viljaa ja voimaa : kyläkirja Jääsken Rouhialan koulupiiristä. Rouhialan kirjatoimikunta, 1996. ISBN 952-90-8084-0.
| Kylät |
Ahola • Ahtiala • Ahvola • Eevala • Einola • Haikola • Hallikkala • Hirsilampi • Hyppölä • Hämälälä • Ihalempiälä • Jakola • Jakovala • Järvenkylä • Kamajauhola • Kaplahala • Kasila • Kemppilä • Kiljolanmaa • Kirkonkylä • Kiurula • Kokkola • Kostiala • Kuurmanpohja • Kyyrölä • Kärenniemi • Kärkkäälä • Kärättilä • Laitila • Laukkala • Littula • Lokkarila • Lottola • Meltola • Myllölä • Niemi • Näträmälä • Oravala • Pajarila • Patjaala • Pelkola • Penttilä • Pieppola • Puujalka • Päähkälä • Ranssila • Riikola • Rikkola • Rossila • Rouhiala • Räikkölä • Seppälä • Soperonmaa • Suikkala • Sunila • Teppanala • Tollola • Velkula • Vetelälä • Virola • Virolansalo |
|---|---|
| Muut |