Jääkiekko talviolympialaisissa 2006 – miesten karsinnat

Jääkiekko
talviolympialaisissa 2006

Turnaus
Miehet  Naiset
Karsinnat
Miehet  Naiset
Kokoonpanot
Miehet  Naiset

 < 2002 2010 > 

Jääkiekon miesten olympiakarsinnat vuoden 2006 Torinon turnaukseen aloitettiin marraskuussa 2004. Maailmannrankingin kahdeksan parasta joukkuetta ja isäntämaa pääsivät olympiaturnaukseen ilman karsintaa. Karsintojen kautta turnaukseen valittiin Sveitsi, Latvia ja Kazakstan.

Karsinnat järjestettiin kahdessa vaiheessa. Karsintojen ensimmäiseen vaiheeseen osallistui 12 joukkuetta, jotka jaettiin kolmeen lohkoon. Nuo joukkueet olivat vuoden 2004 maailmanmestaruuskilpailujen jälkeen Kansainvälisen jääkiekkoliiton IIHF:n maailmanrankingin sijoilla 18.–30. olleet joukkueet. Rankingin 25. maa, Yhdistynyt kuningaskunta kuitenkin luopui karsintapaikasta eikä 31. maa, Etelä-Korea halunnut osallistua, joten 32. maa, Bulgaria pääsi mukaan karsintoihin. Karsintalohkojen voittajat selvisivät toiseen vaiheeseen, jossa oli mukana näiden kolmen maan lisäksi maailmanrankingin sijoilla 9.–17. olleet maat. Toiseen vaiheeseen osallistuneet joukkueet jaettiin kolmeen lohkoon, jotka pelasivat yksinkertaisen sarjan. Lohkovoittajat selvisivät olympiaturnaukseen.

Karsinnat läpäisseet joukkueet muokkaa

Kilpailu Päivämäärä Paikka Kilpailupaikkoja Kilpailupaikan lunastaneet
Maailmanranking vuonna 2004:
Maailmanmestaruuskisat vuonna 2001
Olympiakisat vuonna 2002
Maailmanmestaruuskisat vuonna 2002
Maailmanmestaruuskisat vuonna 2003
Maailmanmestaruuskisat vuonna 2004
9. toukokuuta 2004 8   Kanada
  Ruotsi
  Slovakia
  Tšekki
  Suomi
  Yhdysvallat
  Venäjä
  Saksa
Olympiakarsintaturnaus 10.–13. helmikuuta 2005   Kloten 1   Sveitsi
Olympiakarsintaturnaus 10.–13. helmikuuta 2005   Riika 1   Latvia
Olympiakarsintaturnaus 10.–13. helmikuuta 2005   Klagenfurt 1   Kazakstan
Isäntämaa 1   Italia
Yhteensä 12

Esikarsinta muokkaa

Esikarsinnan lohkovoittajat pääsivät loppukarsintaan.

Lohko D muokkaa

 
Ranska vastaan Viro 14. marraskuuta 2004

Lohko D pelattiin Briançonissa, Ranskassa, ja Ranskan joukkue voitti lohkon ja eteni karsintojen lopputurnaukseen.

Joukkue O V T H TM PM Pisteet
  Ranska 3 3 0 0 30 0 6
  Romania 3 2 0 1 10 12 4
  Viro 3 1 0 2 14 12 2
  Bulgaria 3 0 0 3 2 32 0

Ottelut

Lohko E muokkaa

Lohko E pelattiin Nowy Targissa, Puolassa, ja turnauksen voitti Puolan joukkue.

Joukkue O V T H TM PM Pisteet
  Puola 3 3 0 0 18 1 6
  Alankomaat 3 2 0 1 13 9 4
  Liettua 3 1 0 2 8 13 2
  Kroatia 3 0 0 3 7 23 0

Ottelut

Lohko F muokkaa

Lohko F pelattiin Stavangerissa, Norjassa, ja turnauksen voitti Norjan joukkue.

Joukkue O V T H TM PM Pisteet
  Norja 3 2 1 0 40 5 5
  Unkari 3 2 1 0 20 6 5
  Kiina 3 1 0 2 8 22 2
  Serbia ja Montenegro 3 0 0 3 2 37 0

Ottelut

Karsinnan lopputurnaus muokkaa

Karsinnan lopputurnaus lohkojen voittajat pääsivät olympiaturnaukseen.

Lohko A muokkaa

Lohko A pelattiin Klotenissa, Sveitsissä, ja Sveitsin joukkue voitti turnauksen.

Joukkue O V T H TM PM Pisteet
  Sveitsi 3 3 0 0 12 4 6
  Norja 3 2 0 1 9 6 4
  Tanska 3 1 0 2 7 10 2
  Japani 3 0 0 3 6 14 0

Ottelut

Lohko B muokkaa

Lohko B pelattiin Riiassa, Latviassa, ja turnauksen voitti Latvian maajoukkue.

Joukkue O V T H TM PM Pisteet
  Latvia 3 3 0 0 10 6 6
  Valko-Venäjä 3 2 0 1 14 9 4
  Slovenia 3 1 0 2 7 12 2
  Puola 3 0 0 3 6 10 0

Ottelut

Lohko C muokkaa

Lohko C pelattiin Klagenfurtissa, Itävallassa, ja turnauksen voitti Kazakstanin joukkue.

Joukkue O V T H TM PM Pisteet
  Kazakstan 3 2 0 1 3 5 4
  Itävalta 3 1 1 1 8 5 3
  Ranska 3 1 1 1 5 5 3
  Ukraina 3 1 0 2 8 9 2

Ottelut

Karsiutuneiden lopulliset sijoitukset muokkaa

Sija Joukkue
13.   Valko-Venäjä
14.   Norja
15.   Itävalta
16.   Ranska
17.   Tanska
18.   Slovenia
19.   Ukraina
20.   Puola
21.   Japani
22.   Unkari
23.   Alankomaat
24.   Romania
25.   Viro
26.   Liettua
27.   Kiina
28.   Kroatia
29.   Bulgaria
30.   Serbia ja Montenegro

[1]

     Sijat 13.–21. pelit päättyivät karsinnan lopputurnaukseen.
     Sijat 22.–30. pelit päättyivät esikarsintaan.

Sijoituksilla on merkitystä IIHF:n maailmanrankingiin vuonna 2006.

Lähteet muokkaa

 
Commons