Izmir Smajlaj

albanialainen pituushyppääjä

Izmir Smajlaj (s. 29. maaliskuuta 1993) on albanialainen yleisurheilija, joka kilpailee pituushypyssä. Hän on sisäratojen Euroopan-mestari.[1]

Mitalit
Maa:  Albania
Miesten yleisurheilu
Sisäratojen EM-kilpailut
Kultaa Kultaa Belgrad 2017 pituushyppy

Smajlaj edusti maataan vuoden 2013 maailmanmestaruuskilpailuissa ja 2014 EM-kilpailuissa, mutta ei päässyt finaaliin. Amsterdamin EM-kilpailuissa 2016 hän sijoittui yhdeksänneksi. Rio de Janeiron olympialaisissa 2016 hän karsiutui loppukilpailusta.[1]

Smajlaj voitti sisäratojen Euroopan-mestaruuden Belgradissa 2017 Albanian halliennätystuloksella 808 cm. Toiseksi sijoittunut Michel Tornéus hyppäsi saman tuloksen, mutta Smajlaj voitti, koska hänen toiseksi paras tuloksensa oli 802, Tornéusin puolestaan 798.[2]

Berliinin EM-kilpailuissa 2018 Smajlaj sijoittui kymmenenneksi. Hän karsiutui vuonna 2021 loppukilpailusta sekä Toruńin EM-hallikilpailuissa että Tokion olympialaisissa.[1]

Smajlaj hyppäsi oman henkilökohtaisen ulkoratojen ennätyksensä 816 cm Tiranassa vuonna 2021. Lisäksi hänen ennätyksensä kolmiloikassa on 16,30 m. Tulokset ovat myös Albanian ennätyksiä.[1]

Lähteet muokkaa

Viitteet muokkaa

  1. a b c d Izmir Smajlaj Tilastopaja (vaatii kirjautumisen, maksullinen palvelu). Viitattu 19.7.2019. (englanniksi)
  2. RESULTS: 34th European Athletics Indoor Championships, Kombank Arena Beograd SRB 3 - 5 March 2017 Indoor tilastopaja.eu. Viitattu 4.3.2017. (englanniksi)
 
Käännös suomeksi
Tämä artikkeli tai sen osa on käännetty tai siihen on haettu tietoja muunkielisen Wikipedian artikkelista.
Alkuperäinen artikkeli: en:Izmir Smajlaj
Tämä urheilijaan liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.