Itkuvirsi
Itkuvirret eli itkut ovat muun muassa joidenkin itämerensuomalaisten kansojen ja slaavilaisten kansojen keskuudessa määrätilanteissa, kuten häissä ja hautajaisissa esitettäviä valitusrunoja, jotka on improvisoitu perinteisistä aineksista.[1] Itkuvirsien laulamisesta vastasivat itkijät.
Itkuvirret on jaettu neljään päälajiin: kuolinitkut, hääitkut, sotaanlähtöitkut sekä tilapäisitkut.[2] Itkijöitä ovat yleensä olleet naiset. Itkijän kautta on purkautunut paitsi itkijän oma paha olo, myös yhteinen suru.[3] Itkuvirsiperinnettä harjoitetaan Suomessa vain ortodoksisten karjalaisten parissa.[3]
Itkuvirsi on kirjallisuudessa ja tutkimuksessa käytetty nimitys. Paikallisilla on omat nimityksensä eri puolilla Karjalaa. Muun muassa Vienan Karjalassa itkemistä kutsutaan äänellä itkemiseksi ja Aunuksessa luvotteluksi.[4]
1900-luvun alusta lähtien itkeminen alkoi menettää myös karjalaisten parissa merkitystään. Kuitenkin esimerkiksi evakkokarjalaiset Suomessa pitivät itkuperinnettä yllä. Lisäksi Suomessa on viime aikoina perustettu itkemistä varten omia seuroja ja järjestetty kursseja.[5] Itkuvirsiä on kirjoitettu muistiin ja nauhoitettu talteen runsaasti, joten käytöstä poistuneitakin itkuvirsiä on palautettavissa eloon. Nykyaikaiselle itkuvirrelle on ominaista itsehoitotehtävä: itkemällä voidaan purkaa suruja ja pettymyksiä. Nykyitkijätkin saattavat entisten itkijöiden tapaan esittää itkuja myös julkisesti.[3]
Tunnettuja itkijänaisia muokkaa
Lähteet muokkaa
- ↑ Kielitoimiston sanakirja. Kotimaisten kielten tutkimuskeskuksen julkaisuja 132. Internet-versio MOT Kielitoimiston sanakirja 1.0. Helsinki: Kotimaisten kielten tutkimuskeskus ja Kielikone Oy, 2004. ISBN 952-5446-11-5.
- ↑ Taskutietojätti: A–Ö: Gummeruksen yksiosainen tietosanakirja. Jyväskylä: Gummerus, 1984. ISBN 951-20-2603-1.
- ↑ a b c Jonkka, Miia: Itkuvirret saivat amerikkalaistutkijan opettelemaan suomen kielen Helsingin Sanomat. 21.2.2009. Viitattu 22.2.2009.
- ↑ Juurela, Tiina: Kuolema, matka tuonilmaiseen www.karjalankalmot.net. Arkistoitu 3.2.2012. Viitattu 28.2.2010.
- ↑ Riutta, Nina: Sanoitettua itkua Vantaan Lauri. 12.3.2009. Arkistoitu 25.5.2012. Viitattu 28.2.2010.
Kirjallisuutta muokkaa
- Konkka, Unelma: Ikuinen ikävä: Karjalaiset riitti-itkut. Valokuvat: Pekka Laaksonen. Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran toimituksia 428. Helsinki: Suomalaisen kirjallisuuden seura, 1985. ISBN 951-717-418-7.
- Nenola-Kallio, Aili: Itämerensuomalaiset itkuvirret. Teoksessa Asplund, Anneli & Hako, Matti (toim.): Kansanmusiikki. Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran toimituksia 366. Helsinki: Suomalaisen kirjallisuuden seura, 1981. ISBN 951-717-234-6.
- Nenola, Aili: Inkerin itkuvirret. Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran toimituksia 735. Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, 2002. ISBN 951-746-058-9.
- Tenhunen, Anna-Liisa: Itkuvirren kolme elämää. Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran toimituksia 1051. Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, 2006. ISBN 951-746-809-1.
- Wilce, James MacLynn: Crying shame: Metaculture, modernity, and the exaggerated death of lament. Malden: Wiley-Blackwell, 2009. ISBN 978-1-4051-6992-9. (englanniksi)
Aiheesta muualla muokkaa
- Äänellä itkijät ry.
- Itkuvirret häissä ja hautajaisissa (Arkistoitu – Internet Archive). Jyväskylän yliopisto.
- Kirsi Haapea: Nykypäivän itkuvirsi on suloistettua naisasiaa. Kaleva 3.7.2008.
- Tiina Juurela: Äänellä itkeminen (Arkistoitu – Internet Archive).