Itäkylä

kylä Lappajärvellä, Suomessa

Itäkylä on Lappajärven kunnassa Lappajärven itärannalla lähellä Vimpelin rajaa sijaitseva kylä ja entinen taajama. Kylässä on noin 600 asukasta.[1] Itäkylä muodostuu Lappajärven kunnan itäosan kylistä, siihen kuuluu Itäkylän keskustan eli Ammesmäen lisäksi Takala, Karhusaari, Kuoppala, Luomala, Purola, Vinkka ja Övermark. Kylä sijaitsee kantatie 68:n varrella.

Itäkylä
Ammesmäentietä joulukuussa 2014.
Ammesmäentietä joulukuussa 2014.
Kyläyhdistyksen logo.
Kyläyhdistyksen logo.

Itäkylä

Koordinaatit: 63°13′45″N, 23°44′11″E

Valtio  Suomi
Maakunta Etelä-Pohjanmaa
Seutukunta Järviseutu
Kunta Lappajärvi
Aikavyöhyke UTC+2
 – Kesäaika UTC+3
Postinumero 62660








Itäkylän kartta sivukylineen.

Itäkylän palveluihin kuuluvat kyläkauppa ja kuntosali. Kylältä löytyy myös kylätalo ja nuorisoseurantalo.

Historiaa muokkaa

Ensimmäisenä kansakouluna Itäkylässä aloitti Kuoppalan koulu vuonna 1900, joka oli toiminnassa vuoteen 2005 asti. [2] Toisena aloitti Rantakankaan koulu vuonna 1913, jonka nykyiset tilat valmistuivat vuonna 1957, myöhemmin 90-luvulla koulun kylkeen valmistui liikuntasali ja kesällä 2009 koulun kentälle asennettiin talkoovoimin hiekkatekonurmi. [3][4] Vuosina 1939-1968 oli toiminnassa myös Mattilan kansakoulu. [5] Vuonna 1965 valmistui Itäkylän läpi menevä kantatie 68 joka silloin tunnettiin nimellä "maantie 710". [6] Itäkylän keskustan läpi koukkaava Ammesmäentie sai päällysteen vuonna 1979. [7]

Vuosina 2004 ja 2005 kyläläiset kunnostivat ulkoilureitistön ja rakensivat laavut Ammeskalliolle ja Vanhavuorelle. [8]

Vuonna 2014 kylä valittiin Etelä-Pohjanmaan vuoden kyläksi. [9]

Kuvagalleria muokkaa

Lähteet muokkaa

  1. Itäkylä, Lappajärven kunnan sivuilla
  2. Satavuotias Kuoppalan koulu. Järviseudun Sanomat, 12.7.2000, nro 28, s. 10.
  3. Kataja, Johanna: Oppia saa joskus pöydän allakin. Ilkka, 12.5.2013, s. 6.
  4. Itäkylä sai oman tekonumern ja jääkiekkokaukalon. Maaseudun Tulevaisuus, 11.11.2009, s. 15.
  5. Ollila, Tauno: Muistikuvia Mattilan koulun vaiheista ja vähän muustakin vuosilta 1939-68. Lappajärven joulu 2002, 2002, s. 12-13.
  6. Rapila, Jussi: Vaasan tiepiirin tienpäällystämisen historia vuodet 1937-1989, s. 24. , 2000. ISBN 951-726-690-1. Teoksen verkkoversio (PDF) (viitattu 4.2.2019).
  7. Tiepäällysteet 1.1.1980, s. 142. Tie- ja vesirakennushallitus, 1980. ISBN 951-46-4623-1. Teoksen verkkoversio (PDF) (viitattu 5.2.2019).
  8. http://herkules.oulu.fi/thesis/nbnfioulu-201405231471.pdf Kylä kunnassa, Pro gradu -tutkielma 2014 (suomeksi)
  9. Ilkka: Maakunnan Vuoden kylä on Itäkylä (suomeksi)

Kirjallisuutta muokkaa

  • Itäkylä – Elämää Kraatterijärven rannalla, Itäkylän Maa- ja kotitalousseura ry., 2021. ISBN 978-952-94-4779-4.

Aiheesta muualla muokkaa

Tämä kylään liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.