Israelin kadonneet heimot

Israelin kuningaskunnan tuhouduttua noin 720 eaa. hajalle joutuneet israelilaiset

Israelin kadonneet heimot ovat Israelin kuningaskunnan tuhossa 720 eaa. hajalleen joutuneet kymmenen israelilaista heimoa. Sittemmin monen kansanryhmän eri puolilla maailmaa on esitetty polveutuvan näistä heimoista, ja aiheesta on 1600-luvulta lähtien julkaistu runsaasti kirjallisuutta.[1] Tutkijat yleensä katsovat pakkosiirrettyjen israeliittien sulautuneen uusien asuinalueidensa kansoihin.

Israelilaisten pakkosiirtoja kuvaava kartta

Karkotus Israelista muokkaa

Israelin heimot olivat jakaneet asuinalueensa Israelin kuningaskuntaan pohjoisessa ja Juudan kuningaskuntaan etelässä. Assyria valloitti Israelin kuningaskunnan vuonna 720 eaa. ja kansoitti maan syyrialaisilla ja babylonialaisilla, sekä karkotti osan israelilaisista muihin maihin, kuten Assyrian Halahiin ja Haboriin, Gozaniin ja Mediaan.[2] Juutalaisten rabbiinisessa kirjallisuudessa Israelin kadonneiden heimojen kerrotaan joutuneen karkotetuksi Sambation-joen toiselle puolen[3]. Israelin kahdestatoista heimosta pääosin vain eteläiset Juudan ja Benjaminin sekä Leevin heimot säilyivät,[2] mutta myös osa pohjoisiin heimoihin kuuluneista säästyi pakkosiirroilta.[4] Israeliiteista polveutuvat samarialaiset, jotka muodostuivat erilliseksi kansanryhmäkseen juutalaisten ohelle,[5] pitävät itseään pakkosiirrolta säästyneiden pohjoisten heimojen jälkeläisinä.[6] Tutkijat yleensä katsovat pakkosiirrettyiksi joutuneiden israeliittien lopulta sulautuneen muihin kansoihin.[7][8]

Väitettyjä jälkeläisiä muokkaa

Israelin kadonneiden heimojen jälkeläisiksi on etenkin 1600-luvulta lähtien ehdotettu niin juutalaisia tapoja noudattavia kansanryhmiä kuin kristittyjä länsimaisia kansojakin. Yhteydeksi muinaisiin israelilaisiin on esitetty paitsi ryhmien yhteydestä kertovaa sanallista historiankertomusta, myös tapoja, ulkonäköä ja kielen sanaston yhtäläisyyksiä heprean kieleen.[9][10]

Etiopian juutalaiset muokkaa

Etiopian juutalaiset tunnustetaan osaksi juutalaista kansaa.[11] Heillä on juuristaan erilaisia traditioita, joista erään mukaan he polveutuvat Danin heimosta. Heidän alkuperäänsä ei voida varmistaa.[12][13]

Bene Menashe ja Bene Israel muokkaa

Intialainen Bene Menashen ryhmä uskoo polveutuvansa manassen heimosta. Israelin sefardijuutalainen rabbi Shlomo Amar tunnusti heidät yhdeksi kadonneista heimoista vuonna 2005, ja heille myönnettiin paluumuutto-oikeus Israeliin juutalaisuuteen kääntymisprosessin jälkeen.[14] Myös osa toisen Intiassa asuvan juutalaisryhmän Bene Israelin jäsenistä uskoo ryhmänsä polveutuvan Israelin kadonneista heimoista.[15]

Lembat muokkaa

Eteläisessä Afrikassa asuvat lembat uskovat polveutuvansa Juudeasta tulleista juutalaisista. Heidän tapansa mukaan lembanaiset eivät voi ottaa aviomiestä, joka ei ole lembasyntyinen, minkä vuoksi lembojen geneettiset isälinjat voivat mahdollisesti kertoa heidän juutalaisista juuristaan. Lembojen isälinjat ovat tutkimusten mukaan osittain Lähi-idästä ja joidenkin tutkimusten mukaan he kantavat juutalaisille ominaista kohengeeniä.[16]

Anglo-israelismi muokkaa

Britanniassa alettiin julkaista vuodesta 1794 alkaen tai joidenkin tulkintojen mukaan jo paljon aikaisemminkin niin sanottua anglo-israelistista kirjallisuutta, jossa väitetään Britannian asuttajien olleen alun perin Danin heimosta. Teorian mukaan Englannin kuningashuone polveutuisi Daavidin kuningashuoneesta, jolle se luovuttaisi valtaistuimen kun Jeesus palaa maan päälle.[17][9] Anglo-israelistien mukaan Israelin kadonneet heimot eivät ole juutalaisia, vaan kristittyjä.[18]

Vuodesta 1875 alkaen Britanniassa alettiin perustaa anglo-israelismia tukevia järjestöjä, ja teoria levisi 1900-luvun alussa myös Yhdysvaltain kristittyjen pariin, missä se on yhä voimissaan.[17] Yhdysvalloissa anglo-israelismiin on joskus liittynyt myös antisemitismiä.[19]

Pohjoismainen israelismi muokkaa

Anglo-israelismin pohjalta on syntynyt myös muun muassa pohjoismainen israelismi.[20] Siinä suomalaisten väitetään polveutuvan Isaskarin heimosta muun muassa sanojen Isaskar ja isä samankaltaisuuden vuoksi[21][19]. Tätä teoriaa tuki 1700-luvulla erityisesti suomalainen teologi-professori Daniel Juslenius.[22] DNA-tutkimus ei kuitenkaan ole löytänyt suomalaisilta eikä muiltakaan Länsi-Euroopan kansoilta paljonkaan yhteistä nykyjuutalaisten kanssa.[19]

Muut kansat muokkaa

Kadonneiden heimojen jälkeläisiksi on juutalaisten ja eurooppalaisten kansojen lisäksi ehdotettu muun muassa skyyttejä, kimmerialaisia, intiaaneja, kurdeja ja japanilaisia.[2][19] Mormonin kirjan mukaan Amerikan muinaiset asukkaat olivat Israelin kadonneita heimoja ja monet intiaanit heidän jälkeläisiään.[23]

Lähteet muokkaa

  1. Lost Tribes, osa 2 pbs.org. Viitattu 29.7.2012.
  2. a b c Ten lost tribes Jewish Encyclopedia. Viitattu 29.7.2012.
  3. Sambation Jewish Encyclopedia. Viitattu 29.7.2012.
  4. Samaritans Encyclopedia.com. Viitattu 8.2.2021.
  5. Harviainen, Tapani & Illman, Karl-Johan (toim.): Juutalainen kulttuuri, s. 176. Keuruu: Otava, 2003.
  6. Samaritan | Definition, Religion, & Bible www.britannica.com. Viitattu 12.5.2022. (englanniksi)
  7. Weil, Shalva: Tribes, Ten Lost, teoksessa Patai, Raphael & Bar-Itzhak, Haya (toim.): Encyclopedia of Jewish Folklore and Traditions. M.E. Sharpe, 2013.
  8. Goldstein, David B.: Jacob's Legacy: A Genetic View of Jewish History, s. 44. Yale University Press, 2008.
  9. a b Anglo-Israelism Jewish Encyclopedia. Viitattu 29.7.2012.
  10. Lost Tribes, osa 3 pbs.org. Viitattu 29.7.2012.
  11. What Are Judaism's Lost Tribes? My Jewish Learning. Viitattu 12.5.2022. (englanniksi)
  12. Who are the Ethiopian Jews? www.jewishvirtuallibrary.org. Viitattu 12.5.2022.
  13. Amanda Borschel-Dan: Scholarly SWAT team forged to rescue endangered Ethiopian Jewish oral tradition www.timesofisrael.com. Viitattu 12.5.2022. (englanniksi)
  14. Itamar Eichner: Members of Bnei Menashe to make aliyah Ynetnews. 8.1.2010. Viitattu 12.5.2022. (englanniksi)
  15. Bene Israel (englanniksi) Encyclopedia Britannica. Viitattu 26.3.2023.
  16. Goldstein, David B.: Jacob's Legacy: A Genetic View of Jewish History, s. 49–55. Yale University Press, 2008.
  17. a b Aitomaa, Juhani: Israelin kadonneet heimot (Osa 1) 2011. Kristityn foorumi. Arkistoitu 5.3.2016. Viitattu 29.7.2012.
  18. Aitomaa, Juhani: Israelin kadonneet heimot (Osa 2) 2012. Kristityn foorumi. Arkistoitu 30.7.2016. Viitattu 29.7.2012.
  19. a b c d Aitomaa, Juhani: Israelin kadonneet heimot (Osa 3) 2012. Kristityn foorumi. Arkistoitu 30.7.2016. Viitattu 29.7.2012.
  20. Mikkel Stjernholm Kragh: Witnesses to the Israelite Origin of the Nordic, Germanic, and Anglo-Saxon Peoples Nordisk Israel. Viitattu 29.7.2012.
  21. J. Richard Niemela: FINLAND: AN ISRAELITISH NATION - OF ISSACHAR! ensignmessage.com. Arkistoitu 27.10.2012. Viitattu 29.7.2012.
  22. Wettenhovi-Aspa ja utopia Suomen mahdista (Suomi ihmiskunnan alkukielenä) Yle Elävä Arkisto. Yleisradio. Viitattu 30.3.2017.
  23. Timo Muola: Myöhempien Aikojen Pyhien Jeesuksen Kristuksen Kirkko opinto.net. Arkistoitu 21.4.2010. Viitattu 29.7.2012.