Isä Donald Frank Callahan on Stephen Kingin luoma kuvitteellinen hahmo, joka esiintyi ensimmäistä kertaa romaanissa Painajainen ('Salem's Lot) ja myöhemmin kirjasarjassa Musta torni. Callahan on iäkäs pappi, joka Painajaisessa päätyy taisteluun 'Salem's Lotin vampyyrejä vastaan. Mustan tornin viidennessä kirjassa Callan susissa hänestä tulee tärkeä apu revolverimies Roland Deschainin ja tämän ka-tetin matkalle kohti Mustaa tornia.

Isä Callahan kirjassa Musta torni V: Callan sudet. Piirros: Bernie Wrightson.

Painajaisen ensimmäisessä minisarjasovituksessa Kauhujen kaupungissa vuodelta 1979 Isä Callahania näyttelee James Gallery. Vuoden 2004 uudessa sovituksessa Salem's Lotissa häntä esittää James Cromwell, ja vuoden 1995 radiokuunnelmassa hänen äänenään toimii Nigel Anthony.

Juoni muokkaa

Painajainen muokkaa

Kirjassa Painajainen Isä Callahan on Mainen pikkukaupungissa Jerusalem's Lotissa roomankatolinen pappi, joka on vuosia kärsinyt alkoholismista ja uskonpuutteesta. Hän joutuu eräänä päivänä kohdakkain kaupunkiin iskevän vampyyriepidemian kanssa ja päätyy muutaman ihmisen, kuten kirjailija Ben Mearsin, kanssa taisteluun vampyyrejä vastaan. He tunkeutuvat vuosikausia tyhjillään olleeseen Marstenin taloon tarkoituksena tuhota ongelman aiheuttanut päävampyyri Kurt Barlow, mutta eivät löydä hänen leposijaansa.

Myöhemmin Callahan joutuu kohdakkain Barlowin kanssa, kun tämä hyökkää Petrien perheen taloon ja nappaa perheen pojan Markin. Isä Callahan uhkailee Barlowia krusifiksilla, jolloin Barlow päästää Markin vapaaksi, mutta kehottaa pappia heittämään ristin pois ja luottamaan uskoonsa. Callahanilta ei kuitenkaan löydy riittävästi uskoa Jumalaan, ja hän kieltäytyy heittämästä ristiä pois, mutta yllätyksekseen huomaa Barlowin saavan hänestä yliotteen krusifiksin läheisyydestä huolimatta. Barlow rikkoo ristin ja pakottaa Callahanin juomaan Barlowin vampyyriverta, joka tekee Callahanista "saastaisen". Barlow päästää hänet vapaaksi, ja päihitetty Callahan palaa kirkkoon, jossa hän huomaa, että kirkon ovenkahva polttaa hänen kätensä niin, ettei hän pääse sisään. Lopulta Callahan päättää lähteä 'Salem's Lotista.

Musta torni muokkaa

Callan susissa kerrotaan, kuinka Callahanin tarina jatkui Painajaisen tapahtumien jälkeen. Callahan saapuu New Yorkiin kulkurina ja vaistoaa vampyyrejä sikiävän ympäri kaupunkia. Hän alkaa työskennellä asunnottomien turvakodissa, jolloin hän alkaa toipua pahentuneesta alkoholismistaan. Samalla hän oppii luokittelemaan kohtaamiaan vampyyrejä kolmeen luokkaan: 1. tyypin, 2. tyypin ja 3. tyypin vampyyreihin. Näistä 'Salem's Lotissa kohdanneen Barlowin hän määrittelee 1. tyypin vampyyriksi, joka luo 2. tyypin vampyyrejä, jotka puolestaan luovat 3. tyypin HIV:n kaltaista verisairautta levittäviä vampyyrejä.

Kun turvakodissa Callahanin kanssa ystävystynyt Lupe Delgado joutuu 3. tyypin vampyyrin uhriksi ja kuolee AIDSiin, alkaa Callahan järjestelmällisesti tappaa vampyyrejä (pääasiassa 3. tyyppisiä). Hän herättää yhtäkkiä toimillaan Purppurakuningasta palvelevien "alhaismiesten" huomion, ja he lähettävät "Hitler-veljeksiksi" kutsutun joukon jahtaamaan Callahania. Saatuaan Callahanin kiinni he saavat kaiverrettua veitsellä Callahanin otsaan ristikuvion tarkoituksenaan saada siitä tavaramerkiksi viimeistelyä hakaristikuvio,selvennä mutta paikalle osuneet Calvin Tower ja Aaron Deepneau ehtivät osittain estää tilanteen ja Callahan pääsee vapaaksi. Pian "alhaismiesten" johtajan Richard Sayre johdolla viholliset saavat houkuteltua Callahanin kerrostaloon, jossa hän kohtaa "alhaismiesten" ohella laumoittain vampyyrejä. Välttääkseen joutumasta vampyyritartunnan uhriksi hän päättää tehdä itsemurhan heittäytymällä korkean rakennuksen ikkunasta alas.

Kuolemansa jälkeen hän huomaa olevansa aavikon laidalla väliasemalla (ks. Revolverimies), jossa hän kohtaa mustiin puetun miehen Walter o'Dimin. Walter pakottaa Callahanin ottamaan vastaan "Mustaksi kolmeksitoistaksi" nimetyn mustan pallon tarkoituksena saada se välitettyä Roland Deschainille ja aiheuttameen tämän kuoleman. Callahan lähetetään portaalin kautta Loppu-Maailman läheisyyteen sijaitsevaan Calla Bryn Sturgisiin, jossa hän aloittaa uuden elämän pappina tarkoituksena opettaa uskontoaan paikallisille. Vuosia myöhemmin Roland ja hänen ka-tet saapuu Callaan ja Callahan päätyy ystävystämään revolverimiesten kanssa.