Irena Krzywicka (o.s. Goldberg; 28. toukokuuta 1899 Jeniseisk, Venäjä12. heinäkuuta 1994 Bures-sur-Yvette Ranska) oli puolalainen kirjailija, kääntäjä ja feministi. Hän kampanjoi naisten oikeuksien, perhesuunnittelun ja sukupuolivalistuksen edistämiseksi Puolassa.

Irena Krzywicka, Stanisław Ignacy Witkiewiczin maalaus,vuodelta 1928

Elämäkertaa muokkaa

Irena Goldberg syntyi Puolan juutalaiseen perheeseen, joka oli karkotettu Siperiaan syytettynä sosialismista. Hänen isänsä sairastui karkotuksessa tuberkuloosiin ja äiti kasvatti tyttärensä rakastamaan kirjallisuutta, olemaan suvaitsevainen ja rationaalinen.

 
Irena Krzywicka

Vuonna 1922 Goldberg valmistui Varsovan yliopistosta. Väitöskirja jäi tekemättä, koska hän oli riitaantunut sen tarkastajan kanssa. Samana vuonna hän julkaisi ensimmäisen esseensä. Avioliiton hän solmi seuraavana vuonna sosiologi Jerzy Krzywickin kanssa. He tekivät sopimuksen avoimesta avioliitosta. Häiden jälkeen Krzywicka matkusti Korsikalle rakastajansa Walter Hasencleverin kanssa, joka oli tuolloin kuuluisa saksalainen kirjailija. Virallisesta avioliitosta syntyi kaksi poikaa, Piotr ja Andrzej.

Krzywicka käänsi puolaksi Herbert George Wellsin, Max Frischin ja Friedrich Dürrenmattin teoksia. Hän kirjoitti myös romaaneja. Herätyksensä feminismiin hän sai tavattuaan Tadeusz Boy-Żeleńskin, jonka kanssa hän ystävystyi ja ryhtyi rakkaussuhteeseen. Krzywicka ryhtyi kampanjoimaan sukupuolivalistuksen puolesta, puhui avoimesti abortista ja naisen seksuaalisuudesta. Hän oli ennen vuotta 1939 Puolan tunnetuin feministi. Hänen kirjoituksensa ja puheensa herättivät inhoa ja vihaa vanhoillisissa ja häntä syytettiin jopa kansakunnan vahingoittamisesta. Tähän yhtyivät myös itseään liberaaleina pitävät.

Toisen maailmansodan alussa vuonna 1939 Saksa valtasi Puolan ja Krzywickan oli pakko piileskellä väärän nimen turvin, koska hän oli miehittäjien tekemällä tappolistalla. Hän menetti miehityksessä itselleen kolme tärkeää miestä: poikansa Piotrin, rakastaja murhattiin Lvivissä ja aviomies luultavimmin Katynissa. Krzywicka osallistui vastarintaan auttamalla Puolan kotiarmeijaa.

Sodan jälkeen Krzywicka työskenteli Puolan suurlähetystössä Pariisissa. Hän palasi Puolaan vuonna 1946. Vuonna 1962 hän muutti kotimaastaan auttamaan poikansa uraa ensiksi Sveitsiin ja sittemmin Ranskaan. Hän julkaisi muistelmansa vuonna 1992.

 
Käännös suomeksi
Tämä artikkeli tai sen osa on käännetty tai siihen on haettu tietoja muunkielisen Wikipedian artikkelista.