Intimiteatteri oli helsinkiläinen teatteri, joka perustettiin vuonna 1949. Se syntyi vastaamaan kysyntää, joka modernin teatterin ja pienten näyttämöiden puolesta oli tuolloin nousussa. Teatterin ensimmäinen oma näyttämö sijaitsi Insinööritalossa.

Intimiteatterin näyttelijöitä kesällä 1968: edessä Mai-Brit Heljo ja Seela Sella; takana Seppo Kolehmainen, Tuula Nyman, Hilkka Helinä ja Tommi Rinne.

Teatterin perustaja ja johtaja oli Otto Mannisen ja Anni Swanin poika Mauno Manninen. Henkilökuntaan kuului alkuun Emmi Jurkka, joka pian perusti oman teatterinsa Huoneteatteri Jurkan. Mukana olivat myös mm. näyttelijät Jussi Jurkka ja Lasse Pöysti.

Intimiteatteria johtivat myöhemmin Tommi Rinne ja Matti Ranin, jonka johtajakaudella rakennettiin Itä-Pasilaan uusi Intimin näyttämö. Talousongelmien takia Intimi ja Penniteatteri yhdistyivät vuoden 1987 alusta lasten- ja nuortenteatteriohjelmistoon keskittyneeksi Teatteri Pieneksi Suomeksi, joka puolestaan liitettiin Helsingin Kaupunginteatteriin kymmenen vuotta myöhemmin. Tiloissa toimii nykyään kaupunginteatteriin kuuluva näyttämö Studio Pasila.

Dokumentteja muokkaa

  • Järkiruoaksi päättynyttä ananasta. Pekka Kyrön ja Juha Mäkelän radio-ohjelma Mauno Mannisesta. YLE/Radioteatteri 2001.

Kirjallisuutta muokkaa

  • Lounela, Pekka – Tainio, Ilona: Mauno Manninen ja hänen intiimi teatterinsa. Helsinki: Tammi, 1988. ISBN 951-30-8943-6.

Aiheesta muualla muokkaa

  • Intimiteatteri hakuteoksessa Uppslagsverket Finland (2012). (ruotsiksi)
Tämä taiteeseen liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.