Innovaatiojärjestelmä
Innovaatiojärjestelmä tarkoittaa ihmisten ja organisaatioiden muodostamaa verkostoa, jossa kehitetään ja hyödynnetään uusia toimintatapoja, tuotantomenetelmiä tai keksintöjä. Innovaatiojärjestelmään kuuluu mm. innovaatiotoiminnan rahoittajia, yksityisiä ja julkisia tutkimuslaitoksia sekä korkeakouluja.
Innovaatio tarkoittaa keksintöä tai muuta uudistusta, joka on otettu käyttöön esimerkiksi kaupallisena tuotteena tai toimintatapana. On paljon keksintöjä, joista ei tule innovaatioita, koska ne eivät jostain syystä kelpaa aiotuille käyttäjille. Sama koskee patentteja: kaikkia patentoitujakaan keksintöjä ei hyödynnetä käytännössä, jolloin niistä ei tule innovaatioita.
Voidaan puhua kansallisesta innovaatiojärjestelmästä tai jonkin toimialan innovaatiojärjestelmästä. Kansallisen innovaatiojärjestelmän keskeisiä toimijoita ovat yliopistot ja muut korkeakoulut, tutkimuslaitokset sekä maassa sijaitsevat suurten yritysten tutkimusyksiköt. Kansallisen innovaatiojärjestelmän kyvyllä tuottaa kilpailukykyisiä innovaatioita voi olla huomattava vaikutus talouden kasvuun ja työllisyyteen.
Yksittäisen toimialan innovaatiojärjestelmä tuo yhteen toimialan yrityksiä. Yritykset voivat kilpailla keskenään uusilla tuotteilla, mutta niillä voi olla myös yhteisiä tutkimushankkeita esimerkiksi yhdessä toimialaa palvelevan tutkimuslaitoksen kanssa. Yhteishankkeilla luodaan perustaa tulevaisuuden innovaatioille.
Käsitys innovaatioiden taloudellisesta merkityksestä alkoi tarkentua Joseph Schumpeterin (1883–1950) kirjoitusten perusteella. Karl Marxin tavoin Schumpeter korosti kapitalististen yrittäjien kykyä ottaa käyttöön uutta, tuotantoa uudistavaa tai jopa mullistavaa tekniikkaa.
Käsitettä innovaatiojärjestelmä käytti ensimmäisenä Bengt-Åke Lundvall (1941–) vuonna 1985 [1] (ks. s. 29).
Kansallisten innovaatiojärjestelmien erojen vaikutusta maiden kilpailukykyyn pohti ensimmäisten joukossa Christopher Freeman (1921–2010). Hänen mukaansa Japani saavutti 1980-luvulla monilla teollisuudenaloilla ylivoimaisen kilpailukyvyn soveltamalla tuotteisiin ja tuotantoprosesseihin informaatiotekniikkaa.[2]
Omalla tutkimus- ja innovaatiopolitiikallaan Euroopan unioni on pyrkinyt avaamaan jäsenmaidensa välisiä tutkimus- ja tuotekehitysyhteistyön kansallisia rajoja. Tällöin yksittäisiin hankkeisiin voitaisiin osoittaa suurempia voimavaroja, ja eri maissa harjoitettua päällekkäistä tutkimustyötä voitaisiin vähentää. EU:n tavoitteena on luoda tutkimus- ja tuotekehitystyön sisämarkkinat, eräänlainen EU:n innovaatiojärjestelmä.[3]
Lähteet muokkaa
- ↑ Lundvall, Bengt-Åke. 2011. "Product Innovation and User-Producer Interaction".
- ↑ Freeman, Christopehr. 1987. "Technology Policy and Economic Performance: Lessons from Japan. Pinter. London".
- ↑ European Commission. 2011. "EC Director-General of Research and Innovation, Robert-Jan Smits, Says Innovation Union Shows Europe Has Gotten Message about Innovation-Based Economic Growth". (Arkistoitu – Internet Archive)
Aiheesta muualla muokkaa
- Lemola, Tarmo. 2009. Innovaation uudet haasteet ja haastajat. WSOYpro. Helsinki. ISBN 978-951-0-32974-0