Inkerin lippu

Inkerin lippu on inkerinsuomalaisten kansallislippu, jota käyttävät kaikki inkeriläisjärjestöt niin Inkerinmaalla, Suomessa, Karjalassa, Ruotsissa kuin Virossakin.

Inkerin lippu.

Lippu on pohjoismainen ristilippu, jonka keltaisella pohjalla on punainen risti ja sen päällä sitä kapeampi sininen risti. Lipun värit on otettu historiallisesta Inkerin vaakunasta, joka periytyy 1600-luvulta. Lipun on suunnitellut kapteeni E. I. Haapakoski Inkerin rykmentille heimosotien aikana. Se vihittiin käyttöön 8. syykuuta 1919 Kirjasalossa aivan Suomen rajan tuntumassa Karjalankannaksella.

Lipun värejä on perusteltu niin, että sininen risti viittaa inkerinsuomalaisten historialliseen kotimaahan Suomeen. Myös ristilipun malli muistuttaa inkeriläisten pohjoismaisesta syntyperästä. Lipun sininen väri on myös Nevajoen symboli; kuvaahan vaakunassakin oleva sininen aaltopalkki Nevaa. Punainen väri symboloi samaan tapaan vaakunassa olevia Pietarin muureja (alun perin Nevanlinnan muureja). Lipun keltainen pohja kuvastaa Inkerinmaan viljavia peltoja.

Mittasuhteet ja värit

Pohjois-Inkerin hoitokunnan ylimääräisessä kokouksessa 11. maaliskuuta 1921 vahvistettiin Inkerin lipun mitat ja värit: pohja keltainen; risti: sininen; ristin reunamaviivat: tiilenpunaiset. Koko: korkeus: 100 cm.: 35 keltaista, 5 punaista, 20 sinistä, 5 punaista, 35 keltaista. Pituus 150 cm: 45 keltaista, 5 pun., 20 sinistä, 5 pun. 75 keltaista.[1] (Arkistoitu – Internet Archive)

Viron inkerinsuomalaisten liiton mukaan lipun pituus on 18 (5 + ½ + 2 + ½ + 10) ja korkeus 11 (4 + ½ + 2 + ½ + 4) yksikköä: 2 yksikköä leveän sinisen ristin molemmin puolin on ½ yksikköä leveät punaiset reunukset.[2] (Arkistoitu – Internet Archive) Värit ovat krominkeltainen, sinooperinpunainen ja koboltinsininen. PMS-painoväreinä käytetään

• keltaista 109, 116 tai 123
• punaista 179 tai 485
• sinistä 286, 293 tai 300.

Viron inkerinsuomalaisten liitto käyttää lipun väreinä keltaista 123, punaista 485 ja sinistä 285, joka on samalla myös Viron lipun sininen.[3] (Arkistoitu – Internet Archive)

Lipun historia

Inkerin vaakuna.

Inkerin vapaustaistelijoiden lippu

Lokakuun vallankumouksen jälkeen bolševikkien mielivalta kasvoi Pietaria ympäröivällä maaseudulla sietämättömäksi samalla, kun suomalaisväestön itsemääräämispyrkimykset vahvistuivat. Keväällä 1919 Venäjän valkoiset valmistautuivat vastavallankumoukseen. Myös Viro osallistui punaisten vastaisiin operaatioihin. Inkeriläisistä pakolaisista oli muodostettu 23. maaliskuuta 1919 vapaaehtoinen pataljoona, joka osallistui hyökkäykseen Narvan rintamalla ja Suomenlahden etelärannikolla toukokuussa 1919.

Inkerin pataljoonalla oli lippu, jonka oli suunnitellut pataljoonassa palveleva kapteeni E. I. Haapakoski. Hän oli ottanut lipun värit Inkerin kelta-puna-sinisestä vaakunasta. Vapautetuilla alueilla suomalaisväestö omaksui lipun nopeasti omakseen.

Edetessään lähemmäs Pietaria Inkerin joukko-osasto kasvoi rykmentiksi. Punaisten vastahyökkäys pakotti inkeriläiset kesäkuussa vetäytymään takaisin. Suomalaisiin epäluuloisesti suhtautuvat valkoiset venäläiset riisuivat rykmentin aseista 16. kesäkuuta ja se hajotettiin. Osa miehistä lähti Suomeen, osa jäi Viroon ja muodosti siellä uuden joukko-osaston Viron armeijan alaisuudessa. Sekin hajotettiin rauhan tultua 7. kesäkuuta 1920. Viro sai rauhansopimuksessa kaistaleen Narvanjoen takaista Inkerinmaata.

Myös Pohjois-Inkerissä Karjalankannaksella syntyi inkeriläisiä vapaajoukkoja keväällä 1919. Kesän taisteluissa puna-armeija pakotti inkeriläiset vetäytymään aivan rajan tuntumaan, Lempaalan Kirjasalon kylään. Pohjois-Inkerin hoitokunta (eräänlainen väliaikaishallitus) kutsui joukkojen komentajaksi Suomen armeijan everstiluutnantti Georg eli Yrjö Elfvengrenin. Elfvengrenin komennossa Pohjois-Inkerin 580 miehen joukko kasvoi 1500 miestä käsittäväksi rykmentiksi. Pohjois-Inkerin lippu vihittiin Kirjasalossa 8. syyskuuta 1919. Tuota päivämäärää pidetään Inkerin lipun syntymäpäivänä.

Kirjasalon tilannetta vaikeutti se, että Suomi sulki rajansa eikä voinut virallisesti tukea sitä käydessään samalla rauhanneuvotteluja Neuvosto-Venäjän kanssa. Rykmentti alistettiin Suomen armeijalle, ja vuoden 1920 alusta se suoritti rajavartiopalvelusta Kirjasalon alueella Pohjois-Inkerin erikoispataljoonana. Suomi pakotti myös Elfvengrenin eroamaan 21. helmikuuta 1920.

Kielletty lippu

Neuvostoliitossa Inkerin lipun käyttö oli käytännössä kielletty, kuten muidenkin vanhojen kansallislippujen käyttö. Inkerin lippu jäi Suomessa ja Ruotsissa asuvien inkeriläisten heimojärjestöjen käyttöön. Suomessa tosin ulkoliputtaminen kiellettiin toisen maailmansodan jälkeen.

Tarton rauhassa 14. lokakuuta 1920 Neuvosto-Venäjä lupasi toteuttaa Inkerissä laajan kulttuuri-itsehallinnon. Suomi luopui vaateistaan Inkerin alueisiin ja veti joukkonsa pois Neuvosto-Venäjän alueelta. Suomalainen Erikoispataljoona piti jäähyväisparaatin Kirjasalossa 5. joulukuuta ja laski Inkerin lipun pataljoonan komentajan kapteeni Juho Sihvon komennossa. Suomalaiset joukot marssivat takaisin Suomeen lipuin ja vaakunoin koristellun portin alitse.

Rykmentin kirjuri Reino Vesikko rykmentin käyttämän lipun Inkerin Liiton huostaan. Kun liitto lakkautettiin Moskovan välirauhansopimuksen mukaisesti "fasistisena järjestönä" 26. marraskuuta 1944, Reino Vesikko vei lipun mukanaan Ruotsiin. Ruotsi oli kylmän sodan aikana ainoa pohjoismaa, jossa Inkerin lippua saattoi vapaasti käyttää. Inkerinsuomalaisten kesäjuhlilla 1949 lipun tunnisti alkuperäiseksi sen ensimmäinen lipunkantaja vuodelta 1919, Aatami Kämpäs. Vesikon palattua Suomeen vuonna 1949 lippu jäi Ruotsin Inkeri-liiton aktivistille Matti Randefeltille (Pylsylle), joka säilytti sitä 40 vuotta kotonaan Örebrossa. 10. kesäkuuta 1999 historiallinen lippu luovutettiin heimoveteraanien läsnä ollessa Sotamuseolle Helsinkiin.[4] [5] (Arkistoitu – Internet Archive)

Neuvostoliiton olojen vapautuminen 1980-luvun lopulla johti siihen, että Neuvostoliiton eri kansallisuudet järjestäytyivät. Neuvostoliiton ensimmäinen kansallinen inkeriläisjärjestö perustettiin Virossa lokakuussa 1988. Järjestön lippu vihittiin Tartossa 18. joulukuuta 1988. Inkerissä toimivan Inkerin Liiton lippu nostettiin salkoon ensimmäisen kerran laskiaisjuhlilla 1989, mutta se vihittiin virallisesti käyttöön Kupanitsan kirkon raunioilla 14. toukokuuta 1989.

Lähteet

Laurla, Kari K.: Inkeri. Lippu & vaakuna. Helsinki: Collegium heraldicus fennicus / Airut, 1989. ISBN 951-96133-1-5.

Kansalliset symbolit (Inkerin lippu) Viron inkerinsuomalaisten liiton verkkosivusto. Viron inkerinsuomalaisten liitto. Arkistoitu 31.12.2016. Viitattu 2.4.2017.

Inkerin historiaa: Inkerin lippu Inkerikeskus ry:n verkkosivusto. Inkerikeskus ry. Arkistoitu 8.10.2013. Viitattu 25.6.2009.

Wladimir Kokko: Inkerin historia – Inkerin lippu täytti 85 vuotta Karjalan Inkeri-liiton verkkosivut. Karjalan Inkeri-liitto, 18.10.2005. Arkistoitu 26.4.2013. Viitattu 25.6.2009.