Iivo Ahava
Iivo Ahava (synt. Afanasjev, 19. helmikuuta 1896 Uhtua – 16. huhtikuuta 1919 Papinkoski[1]) oli vienankarjalainen upseeri, joka Suomen sisällissodan aikana johti heimosotureita vastaan taistellutta punaisten pohjoista retkikuntaa. Myöhemmin hän oli mukana perustamassa brittien alaisuudessa toiminutta Muurmannin legioonaa ja ehti vielä ennen epäselvissä olosuhteissa tapahtunutta kuolemaansa vaikuttamaan karjalaisten nationalisten muodostamassa Karjalan rykmentissä. Ahavaa on myös kutsuttu ”punaiseksi heimosoturiksi”, sillä hänen tärkein aatteensa oli karjalainen kansallisuusaate. Varsinaisista heimosotureista poiketen Ahava kuitenkin kannatti itsenäistä Itä-Karjalaa ja vastusti alueen liittämistä Suomeen.
| Iivo Ahava | |
|---|---|
 Iivo Ahava Muurmannin legioonan luutnanttina. |
|
| Henkilötiedot | |
| Syntynyt | 19. helmikuuta 1896 Uhtua, Venäjä |
| Kuollut | 16. huhtikuuta 1919 (23 vuotta) Papinkoski, Neuvosto-Venäjä |
| Sotilashenkilö | |
| Taistelut ja sodat | ensimmäinen maailmansota, Suomen sisällissota, heimosodat, Pohjois-Venäjän interventio |
| Sotilasarvo | luutnantti |
| Kunniamerkit | Pyhän Yrjön risti |
| Joukko-osasto |
 Venäjän keisarillinen armeija (1916–1917)  Punakaarti (1918)  Muurmannin legioona (1918–1919) Karjalan rykmentti (1919) |
Elämä muokkaa
Varhaiset vuodet muokkaa
Ahava syntyi viisilapsisen perheen esikoiseksi Vienan Karjalan Uhtualla, jossa hänen isänsä Paavo Afanasjev toimi kauppiaana.[2] Perhe muutti pian Kuusamoon, jossa Iiro kävi kansakoulun. Myöhemmin Ahava suoritti kauppakoulun Oulussa ja opiskeli sen jälkeen Helsingin kauppaoppilaitoksessa. Toisen tiedon mukaan hänet olisi erotettu Rovaniemen yhteiskoulusta vuoden 1916 alussa.[1] Karjalaisen kansallisuusaatteen hän omaksui isältään, joka oli muun muassa Vienankarjalaisten liiton ja Karjalan Sivistysseuran perustajia.[3]
Vuonna 1916 Ahava liittyi Venäjän keisarilliseen armeijaan, jonka riveissä hän osallistui ensimmäisen maailmansodan aikana itärintaman taisteluihin Galitsiassa. Ahava yleni kersantiksi ja hänet palkittiin myös kahdella Pyhän Yrjön ristillä. Vuoden 1917 helmikuun vallankumouksen jälkeen Ahava palveli vielä Ouluun sijoitetussa Venäjän armeijan yksikössä.[1]
Pohjoinen retkikunta muokkaa
Suomen sisällissodan sytyttyä 27. tammikuuta 1918, Vienan Karjalan Kantalahdessa perustettiin 3. helmikuuta Ahavan aloitteesta punakaartin osasto, joka koottiin paikallisista asukkaista ja alueen suomalaisista metsätyöläisistä. Pohjoisen retkikunnan nimellä tunnettu osasto koostui noin tuhannesta miehestä. Maalis–huhtikuun aikana se kävi Venäjän puolella useita taisteluita valkoisten lähettämää Vienan retkikuntaa vastaan, jonka tarkoituksena oli miehittää Vienan pohjoisosa.[4] Ahavan johtama punakaarti onnistui estämään valkoisten aikeet, mutta myöskään sen oma suunnitelma iskusta Pohjois-Suomen valkoisten selustaan ei onnistunut.[5] Ahavan asema punakaartin rintamakomentajana oli hankala, koska hänen isänsä liikkui valkoisten asioissa eri puolilla Karjalaa. Lisäksi Ahavan nuorempi veli Paavo oli Vienan retkikunnan komentajiin lukeutuneen jääkärikapteeni K. M. Walleniuksen joukoissa tiedustelijana ja sisar Veera esikunnassa lääkintätehtävissä.[2]
Muurmannin legioona ja Karjalan rykmentti muokkaa
Kesällä 1918 ensimmäisen maailmansodan länsiliittoutuneet aloittivat Pohjois-Venäjän interventioksi kutsutun sotilasoperaationsa, jolloin Ahavan ja Aleksi Tuorilan komentama pohjoinen retkikunta jäi niiden miehittämän alueen selustaan. Osaston mukaan oli tuolloin liittynyt myös tuhatkunta Muurmannin radan suomalaistyöläistä. Tilanne ratkaistiin muodostamalla brittien alainen Muurmannin legioona, jonka perustamisesta käydyissä neuvotteluissa Ahava ja Tuorila olivat mukana punakaartin edustajina.[4] Kun Ahava huomasi, ettei legioona kuitenkaan edistänyt karjalaisten asiaa hänen haluamallaan tavalla, siirtyi Ahava tammikuussa 1919 Vienan Kemiin sijoitetun Karjalan rykmentin esikuntaan.[3] Se oli Muurmannin legioonan tavoin brittien kokoama joukko-osasto, mutta koostui pääosin Venäjän sisällissodan valkoisten kannattajista. Ahava pyrki kuitenkin edelleen säilyttämään hyvät suhteet myös punaisiin.[4]
Talven 1919 aikana Ahava oli mukana karjalaisten nationalistien toiminnassa, joka oli syntynyt vastavoimaksi aikeille liittää Itä-Karjala Suomeen. 17.–18. helmikuuta hän osallistui Vienan Kemissä järjestettyyn Karjalan kansalliskomitean kokoukseen, jossa Ahavan poliittisena neuvonantajana toimi Oskari Tokoi. Sihteeriksi valitun Ahavan lukemassa alustuksessa ehdotettiin, että itä-Karjala julistettaisiin itsenäiseksi valtioksi. Länsiliittoutuneet ja Venäjän valkoiset suhtautuivat kuitenkin ajatukseen yksiselitteisen kielteisesti, minkä vuoksi Ahava pidätettiin maaliskuun alussa, kun Karjalan rykmentissä ilmeni epäilyjä jonkinlaisesta kapinahankkeesta.[3]
Kuolema muokkaa
Kuukautta myöhemmin Muurmannin legioonassa paljastui kapinahanke, jonka aikomuksena oli legioonalaisille myötämielisten karjalaisten avustuksella marssia puna-armeijan hallussaan pitämälle alueelle. Hankkeen suunnittelijoina olivat Ahavan lisäksi Verner Lehtimäki ja K. O. Iivonen.[4] Ahava pidätettiin uudelleen 6. huhtikuuta, mutta häntä ei kuitenkaan tuomittu kenttäoikeudessa, vaan määrättiin siirtymään rintamalinjan yli bolševikkien puolelle. Kymmenen päivää myöhemmin Ahava vietiin junalla Papinkosken kunnassa sijaitsevalle Urosjärven asemalle, josta luutnantti Robinson saattoi hänet liittoutuneiden ulommaisten asemien eteen. Ahava ei kuitenkaan koskaan päässyt rintamalinjan toiselle puolelle, vaan 24. huhtikuuta puna-armeija ilmoitti löytäneensa hänet ammuttuna linjojen väliseltä ei-kenenkään maalta. Wapaus-lehden mukaan Ahavan ruumis oli pahoin runneltu ja paikalta väitettiin löytyneen myös merkkejä, joiden mukaan hän olisi puolustautunut surmaajiaan vastaan. Liittoutuneet eivät tiettävästi milloinkaan tutkineet surmatyötä, mutta sen tekijöinä on pidetty brittien riveissä taistelleita serbialaisia. Kirjailija O. V. Itkonen puolestaan kertoi myöhemmin Murmanskissa kuulleensa surmaajan olleen Venäjän valkoisen armeijan sotilasosasto.[3]
Lähteet muokkaa
- ↑ a b c Harjula, Mirko: Suomalaiset Venäjän sisällissodassa 1917–1922, s. 447. Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, 2006. ISBN 978-951-74674-2-1.
- ↑ a b Nevakivi, Jukka: ”Iivo Ahava, punainen heimosoturi”, Studia historica: acta Societatis historicae Ouluensis 1967, s. 261–283. Oulu: Oulun historiaseura, 1967. ISSN 0475-1655.
- ↑ a b c d Nevakivi, Jukka: Muurmannin legioona: Suomalaiset ja liittoutuneiden interventio Pohjois-Venäjälle 1918–1919, s. –. Helsinki: Tammi, 1970.
- ↑ a b c d Geust, Carl-Fredrik: ”Venäjän sisällissodassa surmansa saaneet suomalaiset punakaartilaiset”, Suomalaiset ensimmäisessä maailmansodassa: Venäjän, Saksan, Ison-Britannian, Ranskan, Australian, Uuden Seelannin, Etelä-Afrikan, Yhdysvaltain, Kanadan ja Neuvosto-Venäjän armeijoissa vuosina 1914–22 menehtyneet suomalaiset sekä sotaoloissa surmansa saaneet merimiehet, s. 117, 122, 124. Helsinki: Valtioneuvoston kanslia, 2004. ISSN 952-53544-8-2. Teoksen verkkoversio. (Arkistoitu – Internet Archive)
- ↑ Haapala, Pertti & Hoppu, Tuomas (toim.): Sisällissodan pikkujättiläinen, s. 388. Porvoo: WSOY, 2009. ISBN 978-951-0-35452-0.