I Am Weasel (Olen Näätä) on David Feissin luoma yhdysvaltalainen animaatiosarja, joka oli viimeinen Hanna-Barberan tuottama sarja. Alun perin sarja oli osa Cow & Chicken -sarjaa, jossa sitä esitettiin ohjelman lopuksi noin 6–7 minuutin ajan. Vuonna 1999 sarja sai kokonaan oman ohjelman, joka kesti 9 jakson verran, jossa jokaisessa oli kolme erillistä 6 minuutin kestoista tarinaa.

I Am Weasel
Olen Näätä -logo.
Olen Näätä -logo.
Tyyli animaatio, komedia
Kestoaika 7 min
Luoja(t) David Feiss
Pääosissa Michael Dorn
Charlie Adler
Alkuperämaa  Yhdysvallat
Alkuperäiskieli englanti
Verkko Suomi Cartoon Network
Suomi Boomerang
Esitetty 15. heinäkuuta 1997[1][2] – 2000[3]
Jaksoja 79
Tuotanto
Ohjaaja(t) Robin Steele
David Feiss
Käsikirjoittaja(t) David Feiss
Maxwell Atoms
Michael Ryan
Richard Pursel
Tuotantoyhtiö(t) Hanna-Barbera
Aiheesta muualla
IMDb

Cow & Chickenin tavoin Charlie Adler teki oman pääroolinsa Paviaanin (I.R. Baboon) lisäksi lukuisten sivuhahmojen äänet, kuten myös Michael Dorn. Lisäksi sarjan kolmannesta kaudesta eteenpäin Tom Kenny ja Dee Bradley Baker olivat enimmäkseen mukana tekemässä sivuääniä.

Suomessa sarjaa esitettiin maksullisen Cartoon Networkin lisäksi Subtv:llä vuosina 20042005 ja 2007, jossa se oli osana Cow & Chickeniä.

Päähahmot muokkaa

  • Näätä (I.M. Weasel) on huippuälykäs ja taitava lähes maailman kaikissa ammateissa, kuten lääkärinä, filosofina, poliisina, parturina, elokuvaohjaajana, jne. Kaiken lisäksi Näätä on erittäin sivistynyt ja hurmaava. Siitä huolimatta hänellä on yksi heikkous, kananmunien keltuaiset, ja hän menettää usein malttinsa mikäli ei saa niitä välittömästi. Hänen tunnuslauseensa on usein "I am Weasel!" (Olen näätä), jota hän käyttää juuri ennen syöksymistään tilanteeseen mukaan.
  • Paviaani (I.R. Baboon) on päinvastainen Näätään nähden, sillä hän on tyhmä ja hidasälyinen ja hänellä on lisäksi huono kielioppi. Paviaani usein kadehtii Näädän menestystä ja yrittää joskus keinolla millä hyvänsä pilata Näädän maineen.
  • Punainen Tyyppi (The Red Guy) jatkaa samoja kepposia, joita hän aiheutti Cow & Chickenissä. Usein punaisen tyypin kohteena on Paviaani joka uskoo aina hänen valheisiinsa.

Ääninäyttelijät muokkaa

 Michael Dorn  Näätä, sivuäänet  
 Charlie Adler  Paviaani, Punainen Tyyppi, Lehmä, Kana, sivuäänet  
 Dee Bradley Baker  Jolly Roger, sivuäänet, Isä  
 Michael Gough  amiraali Luotila (2. kaudella), sivuäänet  
 Dom DeLuise  pormestari, Jean-Paul Beaver, sivuäänet  
 Dan Castellaneta  Earl, ministeri  
 Jess Harnell  Ranskan pääministeri, amiraali Luotila (1. kaudella)  
 Howard Morris  Flem  

Lähteet muokkaa

Aiheesta muualla muokkaa