Hyvän idea
’Hyvän’ idea (m.kreik. ἰδέα του ἀγαθοῦ, idea tū agathū tai τοῦ ἀγαθοῦ ἰδέαν, tū agathū idean) on Platonin käyttämä nimitys hänen ideaoppinsa kaikkein korkeimmasta ideasta. Käsite esiintyy ennen kaikkea Platonin dialogissa Valtio.[1]
’Hyvän’ idea Valtiossa muokkaa
Platonin mukaan ’Hyvän’ idea on kaiken tiedon perimmäinen kohde, vaikkakaan se ei itsessään ole tietoa, ja olemassaolevat asiat saavat siitä arvonsa ja hyödyllisyytensä. Ihmiset tavoittelevat hyvää, mutta kukaan ei voi toivoa onnistuvansa tässä ilman filosofista toimintaa. Filosofisen tutkimuksen ja kaikkein perustavimman oppialan, dialektiikan, kohde on "’Hyvän’ idea.[1]
Valtiossa esittämässään aurinkovertauksessa Platon vertaa ’Hyvän’ ideaa aurinkoon siinä, että aivan samoin kuin aurinko tekee kaikki fysikaaliset kappaleet näkyviksi ja synnyttää elämän maahan, samalla tavalla ’Hyvän’ idea tekee kaikki muut universaalit käsitettäviksi ja eräällä tavalla tarjoaa olemassaolon kaikille muille ideoille, vaikka hyvä itsessään ylittääkin olemassaolon.[2] Toisin sanoen ’Hyvän’ idean ja tiedon välinen suhde vertautuu auringon ja kaiken näkyvän väliseen suhteeseen. ’Hyvän’ idea antaa tieteellisen tiedon kohteille niiden olemuksen (ousia) ja tekee niistä tiedettävissä olevia.[1]
Totuus, oikeudenmukaisuus, kauneus ja monet muut filosofisen tutkimuksen kohteena ideaalit ovat kaikki siis loppujen lopuksi johdettuja ’Hyvän’ ideasta. Näin ’Hyvän’ idea on samalla muun muassa se absoluuttinen mitta, joka määrittää oikeudenmukaisuuden valtiossa. Oikeudenmukaisessa ja ihanteellisessa valtiossa hallitsijoina toimivat filosofikuninkaat ovat niitä, jotka ovat kykeneviä näkemään ’Hyvän’ idean ja siksi kykeneviä hallitsemaan valtiota.
Eräs klassinen kysymys kuuluu, voidaanko Platonin ’Hyvän’ idea yhdistää jumalaan, toisin sanoen onko se itse asiassa platonilaisen filosofian nimitys jumalalle? Platonilla itsellään näin ei ollut, koska jumala oli hänelle äärimmäisen hyvä sielu, ei idea. Platonismista vaikutteita saaneessa kristillisessä teologiassa ’Hyvän’ idea on kuitenkin usein yhdistetty Jumalaan ja teologit ovat käyttäneet Jumalasta samanlaista kieltä kuin Platon ’Hyvän’ ideastaan.[1]
’Hyvän’ idea myöhemmin muokkaa
Dialoginsa Parmenides toisessa osassa Platon kehitteli puolestaan ajatusta "Yhdestä", joka on ’Hyvän’ idean tavoin ideoiden muodostaman hierarkian huipulla, kaiken olemassaolevan lähde ja täydellisen transsendentti, niin ettei siitä voida sanoa muuta kuin että se on ’Yksi’.[3] Myöhemmässä platonismissa, erityisesti uusplatonismissa, ’Hyvän’ käsitettiin olevan sama kuin tämä ’Yksi’. Tämä ’Hyvä’ tai ’Yksi’ yhdistettiin edelleen korkeimpaan Jumalaan tai jumalalliseen mieleen. Tällainen ajattelu ilmenee muun muassa Plotinoksen viidennessä Enneadissa ja Numenioksella.[4][5]
Myös tämä ajatus Jumalasta vaikutti myöhemmin kristilliseen teologiaan, muun muassa Pseudo-Dionysios Areopagitaan. Toisaalta uusplatonismi saattoi yhtä hyvin saada vaikutteita kristillisestä ajattelusta.[4]
Katso myös muokkaa
Lähteet muokkaa
- ↑ a b c d Jayapalan, N.: Comprehensive Study Of Plato, s. 214–218. Atlantic Publishers & Dist, 2002. ISBN 8126900814. Teoksen verkkoversio.
- ↑ Platon: Valtio 509b.
- ↑ Platon: Parmenides 137c–166c.
- ↑ a b Scouteris, Constantine: Platonic Elements in Pseudo-Dionysius Anti-Manichean Ontology School of Theology of the University of Athens. Viitattu 7.6.2012.
- ↑ Turner, John Douglas & Corrigan, Kevin: Plato's Parmenides and Its Heritage: Its reception in Neoplatonic, Jewish, and Christian texts. Society of Biblical Lit, 2010. ISBN 158983450X. Teoksen verkkoversio.
Kirjallisuutta muokkaa
- Platon: Parmenides. Teoksessa Teokset 3. Toinen painos. Helsinki: Otava, 1999. ISBN 951-1-15894-5.
- Platon: Valtio. Teoksessa Teokset 4. Suomennos Marja Itkonen-Kaila. Toinen painos. Helsinki: Otava, 1999. ISBN 951-1-15895-3.
