Humberto de Alencar Castelo Branco
Marsalkka Humberto de Alencar Castelo Branco, portugali ääntäminen: [ ũbɛʁtu dʒi alẽkaʁ kastɛlu bɾɐku] (20. syyskuuta 1897 – 18. heinäkuuta 1967) oli brasilialainen sotilasjohtaja ja poliitikko. Hän oli ensimmäinen viidestä kenraalista, jotka toimivat presidentteinä vuoden 1964 sotilasvallankaappauksen jälkeen.[1] Castelo Branco kuoli lento-onnettomuudessa heinäkuussa 1967, pian presidenttikautensa loputtua.
| Humberto de Alencar Castelo Branco | |
|---|---|
 |
|
| Brasilian 26. presidentti | |
|
15. huhtikuuta 1964 – 15. maaliskuuta 1967
|
|
| Varapresidentti | José Maria Alkmin |
| Edeltäjä | Pascoal Ranieri Mazzilli |
| Seuraaja | Artur da Costa e Silva |
| Henkilötiedot | |
| Syntynyt | 20. syyskuuta 1897 Fortaleza, Brasilia |
| Kuollut | 18. heinäkuuta 1967 (69 vuotta) Fortaleza, Brasilia |
| Ammatti | sotilas |
| Puoliso | Argentina Vianna |
| Tiedot | |
 Nimikirjoitus |
|
| Sotilaspalvelus | |
| Puolustushaara | maavoimat |
| Palvelusvuodet | 1921–1964 |
| Sotilasarvo | marsalkka |
| Taistelut ja sodat |
Toinen maailmansota: Italian taistelut |
Sotilasura muokkaa
Castelo Branco liittyi armeijaan vuonna 1918. Hän opiskeli Escola Militar de Realengossa eli Rio de Janeiron sotilaskoulussa, ja vuonna 1921 hän liittyi 12. Jalkaväkirykmenttiin Belo Horizontessa. Vuonna 1927 hän palasi vanhaan oppilaitokseensa jalkaväen kouluttajaksi. Hänet ylennettiin kapteeniksi vuonna 1938.
Castelo Branco ylennettiin everstiluutnantiksi vuonna 1943. Toisen maailmansodan aikana hän oli eversti Brasilian tiedustelujoukoissa, ja taisteli Italiassa Saksaa vastaan. Hän toimi operatiivisena ylipäällikkönä ("chief de seção de operações") ja hänen sanotaan viettäneen 300 päivää sota-alueilla.
Myöhemmin Castelo Branco kirjoitti lukuisia akateemisia tutkimuksia ja tutkielmia sodankäynnistä. Hänet nimitettiin esikuntapäälliköksi vuonna 1963 ja reservin marsalkaksi vuonna 1964.
Poliittinen ura muokkaa
Castelo Brancosta tuli yksi vuoden 1964 vallankaappauksen johtajista. Kaappaus kukisti Goulartin ja lakkautti Brasilian toisen tasavallan. 11. huhtikuuta kongressi valitsi hänet Goulartin virkakauden loppuosalle, ja hän vannoi virkavalan 15. huhtikuuta 1964.
Presidentti Branco julkaisi 27. lokakuuta 1965 asetuksen, jolla poistettiin valta Brasilian parlamentilta ja oikeusistuimilta sekä kiellettiin opposition toiminta.[2]
Hänen seuraajansa presidenttinä oli Costa e Silva 15. maaliskuuta 1967.
Castelo Branco pyrki edistämään valtion puuttumista talouteen (esim. lakkauttamalla asetuksella valtion lippulaivan, Panair do Brasil). Castelo Brancon hallitus, toisin kuin edelliset vaaleilla valitut presidentit Juscelino Kubitschek, Jânio Quadros ja João Goulart, sai alusta asti vankkaa rahoitusta maailmanpankilta, Kansainväliseltä Valuuttarahastolta ja suuria investointeja monikansallisilta yhdysvaltalaisilta yrityksiltä, joiden silmissä Brasilian oikeistolainen sotilasdiktatuuri oli uusi, taloudellisesti vakaa länsimaiden liittolainen taistelussa kansainvälistä kommunismin läeviämistä vastaan latinalaisessa Amerikassa kylmän sodan aikana[3]
Lähteet muokkaa
- ↑ Castelo Branco Brazil - five centuries of change. Viitattu 19.8.2016.
- ↑ Käki, Matti & Kojo, Pauli & Räty, Ritva: Mitä Missä Milloin 1967. Kansalaisen vuosikirja, s. 13. Otava, 1967.
- ↑ BRAZIL Toward Stability, Time Magazine, December 31, 1965
