Howard Donald

brittiläinen muusikko

Howard Paul Donald (s. 28. huhtikuuta 1968) on brittiläinen muusikko ja yksi pop-yhtye Take Thatin jäsenistä. Hän syntyi Droylsdenissa, Lancashiressa Englannissa.

Howard Donald

Donald oli päälaulaja mm. yhtyeen listaykkössinglellä "Never Forget". Vaikka Donald masentui yhtyeen hajottua 1996, hän kehitti tulevina vuosina laulunkirjoitustaitojaan ja yritti hankkia itselleen levytyssopimusta sooloartistina. Hän on hajoamisen jälkeen toiminut DJ:nä.

Take That teki comebackin ilman Robbie Williamsia vuonna 2006. Albumi Beautiful World julkaistiin marraskuussa 2006, The Circus vuonna 2008, Progress (alkuperäisellä viisihenkisellä kokoonpanolla) vuonna 2010 sekä III (kolmihenkisellä kokoonpanolla ilman Williamsia ja Orangea) vuonna 2014.

Donald on tuomari saksalaisessa tanssikilpailu-tv-ohjelmassa Got to Dance.

Yksityiselämä muokkaa

Donald avioitui 2. tammikuuta 2015 kuvittaja Katie Halilin kanssa. Elokuussa 2015 tiedotettiin, että he odottavat ensimmäistä yhteistä lastaan. Donaldilla on kaksi tytärtä (s. 1999 ja 2005) aiemmista suhteista.

Aiheesta muualla muokkaa

 
Commons
Wikimedia Commonsissa on kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Howard Donald.

Lähteet muokkaa