Horst Tappert

saksalainen näyttelijä

Horst Tappert (26. toukokuuta 1923 Elberfeld (nykyinen Wuppertal), Saksa13. joulukuuta 2008 München,[1] Saksa) oli saksalainen näyttelijä ja ohjaaja. Hänen tunnetuin roolinsa on rikosylitarkastaja Stephan Derrick samannimisessä rikossarjassa. Tappert myös toimi sarjassa yhtenä ohjaajista.

Tappert vuonna 1971

Aikaisemmin pelkästään teatterirooleja tehnyt Tappert siirtyi 1950-luvun lopulla television ja elokuvien pariin. Hänen tunnetuin työnsä näiltä ajoilta oli Michael Doneganin rooli kolmiosaisessa televisioelokuvassa Englannin suuri junaryöstö (Die Gentlemen bitten zur Kasse) vuodelta 1966. Laajasti tunnetuksi Horst Tappert kohosi vuonna 1974 alkaneen poliisisarja Derrickin myötä. Hän esitti müncheniläistä ylitarkastajaa sarjan koko 25-vuotisen historian ajan aina vuoteen 1998, jolloin sekä Derrick että tämän esittäjä siirtyivät eläkkeelle. Sarja oli menestys myös saksankielisten maiden ulkopuolella, ja sitä esitettiin yli sadassa maassa. Tappert sai roolistaan useita palkintoja, muun muassa saksalaisen television ja median Bambi-palkinnon kolmesti (1979, 1990, 1998) sekä italialaisen Telegatto-palkinnon neljästi (1986, 1987, 1990, 1999).

Tappert kuului toisen maailmansodan aikana vuodesta 1943 alkaen Waffen-SS:n Totenkopf-rykmenttiin, joka operoi itärintamalla. Hän palveli myös SS:n ilmatorjuntajoukoissa Saksassa.[2] Tappert ei koskaan tarkemmin kertonut sodanaikaisesta toiminnastaan ja mainitsi sodan jälkeen palvelleensa lääkintämiehenä.[3]

Tappert kuoli vaikeaan sairauteen.

Lähteet muokkaa

Aiheesta muualla muokkaa