Hockey Night in Canada

Hockey Night in Canada on kanadalaisella CBC Television -kanavalla esitettävä televisio-ohjelma, joka esittää NHL-jääkiekkoliigan ottelut Kanadassa. Se on maailman vanhin viikoittain esitettävä urheiluaiheinen televisio-ohjelma. [1]

Historia muokkaa

Aluksi ohjelmaa lähetettiin radiossa. Ensimmäinen ottelu lähetettiin 22. maaliskuuta 1923, vain kahdeksan päivää ensimmäisen ammattilaisjääkiekkolähetyksen, Reginassa pelatun WCHL-ottelun, jälkeen. HNIC oli Kanadan suosituimpia ohjelmia radion kulta-aikoina, ja toisin kuin useat musiikkiohjelmat tuohon aikaan, se tuotettiin Kanadassa. Radiolähetysten myötä myös ne alueet, joilla ei ollut omia joukkueita, tulivat tietoisiksi ja kiinnostuivat NHL:stä. Ohjelma oli ensimmäisiä lähetyksiä joita kuunneltiin kaikkialla englantilaisella kielialueella. Alkuaikoina ohjelman selostajana toimi Foster Hewitt. Televisiolähetykset alkoivat vuonna 1952, mutta radiolähetyksiä jatkettiin rinnalla. Ennen vuotta 1968 runkosarjaotteluita ei näytetty alusta asti. 1950-luvulla ohjelma alkoi vasta iltayhdeksältä itäistä aikaa, jolloin ottelu oli jo toisen erän alussa, ja 1960-luvulla alkamista aikaistettiin puolella tunnilla, jolloin tavallisesti peli oli ensimmäisen erän puolivälissä.

Televisioformaatti muokkaa

Runkosarja muokkaa

Vielä pitkälle 1990-luvulle saakka lauantaisin esitettiin vain yksi runkosarjaottelu. Nykyisin otteluita esitetään kaksi. Ensimmäinen, Ontariossa käytävä ottelu (tavallisesti Toronto Maple Leafsin ottelu) alkaa kello 19 itäistä aikaa, ja jälkimmäinen Länsi-Kanadassa käytävä ottelu, jossa pelaa jokin läntisen konferenssin joukkueista (Calgary Flames, Edmonton Oilers tai Vancouver Canucks) iltakymmeneltä.

Ensimmäisen ottelun lähetys alkaa puoli tuntia ennen ottelun alkua, jolloin esitetään Saturday Night -niminen ennakko-osio, jota juontaa Ron McLean. Tähän kuuluu myös Elliotte Friedmanin vetämä The Headliners -osio. Ensimmäisellä erätauolla on vuorossa Coach's Corner, jossa Ron McLeanin vieraana on entinen valmentaja Don Cherry. Erätauolla nähdään lisäksi maaleja muista otteluista sekä pelaajahaastatteluita. Toisella erätauolla esitetään McLeanin ja Scott Morrisonin juontama keskusteluohjelma, jossa on vieraana jääkiekkotoimittajia ympäri Pohjois-Amerikkaa. Ottelun päätyttyä pelaajille jaettujen arvostelutähtien jälkeen MacLean ja Cherry kertaavat kierroksen maalit ja huippuhetket ja keskustelevat seuraavaa ottelua.

Toisen ottelun ensimmäisellä erätauolla on Behind the Mask -niminen osio, jossa entinen maalivahti Kelly Hrudey ja Scott Oake kommentoivat ottelua käyttäen apunaan Telestrator-laitetta. Erätauolla nähdään myös CBC-kanavan uutiset. Toisella erätauolla nähdään maaleja ja huippuhetkiä otteluista. Kaudesta 20002001 lähtien toisen ottelun jälkeen on esitetty vielä Oaken ja Hrudeyn juontama After Hours -ohjelma, jossa vielä kommentoidaan illan ottelukierrosta. Ohjelmassa on myös usein mukana vieraana joku NHL-pelaaja tai -valmentaja.

Pudotuspelit muokkaa

Joka kevät pudotuspelien aikaan CBC-kanava esittää varsin kattavasti kanadalaisten joukkueiden pudotuspelit. Kanavalla on oikeudet ainakin toiseen konferenssiloppuotteluun, ja molempiin mikäli molemmissa pelaa kanadalaisjoukkue, sekä Stanley Cupin loppuotteluihin. Kanava esittää suurimman osan pudotuspeliotteluista, muun muassa kaikki kanadalaisjoukkueiden ottelut, oli viikonpäivä mikä tahansa. Tämän johdosta CBC:n ohjelma-aikataulut kokevat merkittäviä muutoksia huhti- ja kesäkuun välisenä aikana. Pudotuspeliotteluiden tauolla esitetään vuorotellen Cherryn Coach Corneria ja Hrudeyn Behind the Maskia.

La Soirée du hockey muokkaa

CBC:n ranskankielinen Radio-Canada on perinteisesti esittänyt Quebecissä La Soirée du hockey -ohjelmaa, jossa aiemmin lähetettiin kaikki Montreal Canadiensin lauantai-iltojen ottelut ranskan kielellä, ja mikäli Montreal ei pelannut, Quebec Nordiquesin ja Ottawa Senatorsin otteluita. La Soirée du hockey esitti myös Stanley Cupin loppuottelut riippumatta siinä pelanneista joukkueista. Kaudeksi 20022003 Réseau des sports -kaapelikanava solmi NHL:n kanssa sopimukset ranskankielisistä lähetyksistä. Radio-Canada ei tehnyt tarjousta, koska sen mukaan se ei voinut antaa niin paljoa ohjelma-aikaa jääkiekolle. Pian Radio-Canada pääsi sopuun lauantai-illan otteluista, ja esitti La Soirée du hockey -nimellä samanaikaislähetyksenä Hockey Night in Canadan otteluita, mutta 2004 pudotuspelien jälkeen sopimus purkautui, ja nykyään se esittää Quebecin ulkopuolella RDS:n samanaikaislähetyksiä nimellä Le Hockey du samedi soir.

Lähteet muokkaa

Aiheesta muualla muokkaa