Historioitsijat ilman rajoja

Historioitsijat ilman rajoja on Suomessa vuonna 2015 perustettu järjestö. Suomen aiemman ulkoministerin Erkki Tuomiojan aloitteesta perustetun järjestön tavoitteena on tuoda historia aktiiviseksi osaksi julkista keskustelua sekä saattaa historioitsijoiden tieto ja näkemys osaksi konfliktien ratkaisua ja rauhanprosesseja.[1] Suomen yhdistyksen lisäksi järjestöllä on kansainvälinen verkosto ja koordinaatiokomitea, joiden kanssa yhteistyössä järjestö pyrkii edistämään tavoitteitaan.[2]

Historioitsijat ilman rajoja
Perustettu 2015
Kotipaikka Helsinki
Pääsihteeri Jenni Laakso
Puheenjohtaja Erkki Tuomioja
Hallitus Sirkka Ahonen, Pertti Grönholm, Emma Hakala (vpj), Suvi Kansikas, Jukka Kortti, Rinna Kullaa, Janne Laakso, Satu Lidman, Heino Nyyssönen, Kimmo Rentola, Heikki Talvitie, Janne Virkkunen (vpj)
Aiheesta muualla
Kotisivu

Historia muokkaa

Erkki Tuomioja kutsui kesällä 2015 koolle joukon historioitsijoita, yhteiskunnallisia toimijoita ja vaikuttajia, joiden tapaamisesta muodostui järjestön perustava kokous. Uudelle järjestölle valittiin hallitus, johon valittiin muun muassa Pilvi Torsti, Janne Virkkunen ja Tuija Talvitie. Tuomioja valittiin hallituksen puheenjohtajaksi, ja hän on toiminut tehtävässä siitä lähtien. Aloitteen taustalla oli Tuomiojan huoli siitä, että historiaa käytetään usein väärin henkilökohtaisten poliittisten tavoitteiden saavuttamiseksi. Puutteellinen tieto historiasta tekee ihmisistä herkempiä poliitikkojen manipuloinnille ja historian myyttien ja propagandan levittämiselle. Järjestö pyrkii ehkäisemään historian väärinkäyttöä tuomalla historioitsijoita ja historiantuntemusta aktiivisempaa rooliin niin ihmisten tietoisuudessa kuin rauhanvälityksessäkin.[1]

Järjestön tavoitteena on alusta asti ollut kansainvälistyminen ja historioitsijoiden tiiviimpi yhteistyö yli rajojen. Tätä tavoitetta silmälläpitäen järjestettiin toukokuussa 2016 Helsingin yliopistolla noin kolmesataa osallistujaa ympäri maailmaa kerännyt kansainvälinen konferenssi "Historians without Borders: The Use and Abuse of History in Conflicts", jonka päätöstilaisuudessa sovittiin kansainvälisen verkoston perustamisesta. Samalla nimitettiin koordinaatiokomitea ohjaamaan uuden verkoston työtä. Koordinaation jäsenet ovat Jan C. Behrends, Carl Bildt, Vasu Gounden, Margaret MacMillan, Erkki Tuomioja, Christina Twomey sekä Sergei Zhuravlev.[3][4][5][6][7]

Tavoitteet muokkaa

  • edistää ja syventää historian yleistä ja monipuolista tuntemusta
  • edistää historiallisen aineiston ja arkistojen avointa ja vapaata käyttöä
  • edistää historian eri näkemysten ja tulkintojen asiallista vuorovaikutusta ja lähentää ristiriitaisia käsityksiä historian kulusta ja tapahtumista
  • myötävaikuttaa siihen, ettei historiaa käytetä ruokkimaan konflikteja tai ylläpitämään viholliskuvia ja vääristäviä myyttejä, sekä edesauttaa historian käyttöä konfliktien liennyttämisessä ja ratkaisussa.[2]

Toiminta muokkaa

Historioitsijat ilman rajoja järjestää paljon erilaista toimintaa niin Suomessa kuin kansainvälisestikin. Suomessa järjestö on järjestänyt avoimia keskustelutilaisuuksia esimerkiksi historian käytön eri muodoista, kolonialismin ja kehitysyhteistyön suhteesta[8][9] sekä totuuskomissioiden historiasta[10]. Järjestön kansainvälistä toimintaa on esimerkiksi pyrkiys tuoda venäläisiä ja ukrainalaisia historioitsijoita yhteen keskustelemaan maiden yhteisestä ja rinnakkaisesta historiasta ja menneisyyden kipupisteistä.[11]

Järjestön 2016 julkaistussa antologiassa kuusitoista diplomatian, politiikan ja historian asiantuntijaa, kuten Timothy Garton Ash ja Martti Ahtisaari, kirjoittavat historian käytöstä ja väärinkäytöstä lisätäkseen ymmärrystä menneisyyttä, nykyaikaa ja tulevaisuutta.[12]

Lähteet muokkaa

  1. a b Ajankohtaista: Historioitsijat ilman rajoja finlandia.org.pt. Suomen suurlähetystö, Lissabon. Viitattu 15.3.2018.
  2. a b Yhdistys Historians without Borders. Viitattu 15.3.2018.
  3. Historioitsijat tarjoavat apua konfliktien ratkaisuun Helsingin Sanomat. 18.6.2015. Viitattu 15.3.2018.
  4. Anniina Walius: Historioitsijat järjestäytyivät rauhan puolesta Yle Uutiset. Viitattu 15.3.2018.
  5. Historian käyttö ja väärinkäyttö konflikteissa areena.yle.fi, Tiedeykkönen. Viitattu 15.3.2018.
  6. Aleksi Teivainen: Social media is a powerful tool in conflicts, warns Ahtisaari Helsinki Times. Viitattu 15.3.2018. (englanniksi)
  7. Abuse of history and Historians without Borders DailySabah. Viitattu 15.3.2018. (englanniksi)
  8. Kolonialismi kummittelee yhä Euroopan ja Afrikan suhteissa maailma.net. Viitattu 15.3.2018.
  9. Pekka Haavistolle ihmeteltiin Afrikassa: ”Etkö tajua luokkaeroja?” Kepa.fi. Arkistoitu 16.3.2018. Viitattu 15.3.2018.
  10. Helga West: Valtion ja saamelaisten välinen sovintoprosessi etenee riekon askelin Yle Uutiset. Viitattu 15.3.2018.
  11. Ukrainalais-venäläinen historiadialogi Pax.fi. Viitattu 15.3.2018. (englanniksi)
  12. Antti Blåfield (toim.): Historian käyttö ja väärinkäyttö. Siltala. ISBN 978-952-234-357-4.