Hilma ja Onni

Jaakko Tepon kappale
”Hilma ja Onni”
Jaakko Teppo
Singlen ”Hilma ja Onni” kansikuva
Singlen tiedot
 Albumilta Ruikonperän multakurkku
 Äänitetty  1980
 Julkaistu 1980
 Tuottaja(t) Jarmo Jylhä
 Tyylilaji kupletti
 Levy-yhtiö JP-Musiikki
Ääninäyte
Alle 10%:n näyte kappaleesta.

Äänitiedostojen kuunteluohjeet

Hilma ja Onni (jossain yhteyksissä myös nimellä Hilima ja Onni) on Jaakko Tepon esittämä kappale. Kappale julkaistiin vuonna 1980 ilmestyneellä debyyttialbumilla Ruikonperän multakurkku, sekä singlenä kappaleen Haiseva henki kanssa.[1]

Kappale muokkaa

Kappale kertoo Iisalmen Likolahden rantamilla asuvasta mieshenkilöstä, jolla on suhde Hilma Holkin kanssa. Myöhemmin suhde päättyy, kun Hilma aloittaa suhteen Onni Laukkasen, kylän "ravattisonnin" kanssa, mistä laulun mieshenkilö masentuu.

»Kunnes Hilman vei multa Onni, Laukkanen kylän ravattisonni»

Sen seurauksena yhteiseltä maatilalta myydään suurin osa eläimistä pois. Tilalle jäävät lehmät, jotka aiemmin lypsettiin käsin, mutta myöhemmin lypsäminen vaihdetaan koneen tehtäväksi. Myöhemmin muunlainenkin työntekeminen tuottaa tuskaa.

»Tuskissain minä kaevan ojaa.»

Syksyn saapuessa Hilma ja Onni ovat saamassa perheenlisäystä, ja menevät naimisiin. Laulun henkilö päättää kostaa tulemalla kuokkavieraana päihtyneenä häihin.

Cover-versiot muokkaa

Kappaleesta on tehty muutamia coverversioita. Kappaleen ovat esittäneet muun muassa Sössölandian kultakurkut ja Nightwish.[2][3] Kappale esitettiin myös vuonna 1990 Tenavatähti-lastenlaulukilpailussa, jonka esitti 10-vuotias Jari Paavola.[4]

Lähteet muokkaa

  1. Singlet Jaakko Teppo. Viitattu 7.2.2017. [vanhentunut linkki]
  2. Nightwish tributoi Jaakko Teppoa Iltalehti. 16.9.2009. Viitattu 7.2.207.
  3. Kohti Rokkia (Ilosaarirock 2006) Ilosaarirock. Viitattu 19.2.2010.
  4. Osanottajalistat tenavatahti.tripod.com. Viitattu 19.2.2010.

Aiheesta muualla muokkaa