Wikipedia

Hilja Riipinen

suomalainen poliitikko

Hilja Elisabet Riipinen (o.s. Miklin, myöh. Metsäpolku, 30. lokakuuta 1883 Oulujoki – 16. tammikuuta 1966 Helsinki)[1] oli suomalainen lapuanliikkeen jäsen ja Kokoomuksen (1930–1933) ja Isänmaallisen Kansanliikkeen (1933–1939) kansanedustaja.[2]

Hilja Riipinen
Hilja Riipinen 1920-luvulla.
Hilja Riipinen 1920-luvulla.
Henkilötiedot
Syntynyt30. lokakuuta 1883
Oulujoki
Kuollut16. tammikuuta 1966 (82 vuotta)
Helsinki
Ammatti rehtori
Poliitikko
Puolue IKL
Asema kansanedustaja
Vaalipiiri Uudenmaan läänin vaalipiiri
Puoliso Heikki "Ale" Riipinen

Riipistä pidetään Lotta Svärd -järjestön ideologina, jolla oli merkittävä vaikutus järjestön syntyyn ja aatemaailmaan. Hän päätoimitti Lotta Svärd -lehteä, kuului järjestön keskusjohtokuntaan ja johti sen Etelä-Pohjanmaan piiriä. Hänet syrjäytettiin järjestön johdosta 1936 äärioikeistolaisten mielipiteidensä vuoksi, mutta hän palasi järjestöön välirauhan aikana vuonna 1941.[2]

Riipinen oli lapuanliikkeen radikaalin siiven merkittävä taustavaikuttaja. Lapuanliikkeen lakkauttamisen jälkeen Riipisestä tuli yksi fasistisen Isänmaallisen kansanliikkeen (IKL) perustajista ja sen ainoa näkyvä naispoliitikko. Riipinen toimi myös IKL:n naisjärjestön Uuden Huomenen puheenjohtajana ja järjestön lehden päätoimittajana.[2]

Siviiliammatiltaan Riipinen oli kieltenopettaja. Hän toimi Lapuan yhteiskoulun johtajana ja myöhemmin rehtorina vuodesta 1912 vuoteen 1953. Riipinen oli värikäs ja ehdoton ihminen, jonka näkemyksen mukaan sosialismi oli ihmiskunnan pahin vihollinen.[2]

Elämäkerta muokkaa

Riipisen vanhemmat olivat maapoliisi Kristian Miklin ja Anna Charlotta Kärnä. Hän tuli ylioppilaaksi vuonna 1902 ja valmistui filosofian kandidaatiksi ja maisteriksi vuonna 1910. Riipinen oli venäjän kielen stipendiaattina Moskovassa 1905, 1909 ja 1914.[1] Riipisen opiskelutovereita ja myöhempiä opettajakollegoja olivat tuleva Lotta Svärd -järjestön ylijohtaja Fanni Luukkonen ja myöhempi Suomen kansanvaltuuskunnan jäsen ja SDP:n kansanedustaja Hilja Pärssinen. 1930-luvulla Riipinen ja Pärssinen ottivat useita kertoja kiivaasti yhteen eduskunnassa.[3]

Riipinen oli ammatiltaan oppikoulun opettaja ja rehtori. Hän oli Lapuan yhteiskoulussa opettajana vuodesta 1906, koulun johtajana vuodesta 1912, virkaa tekevänä rehtorina vuodesta 1927 ja rehtorina vuodesta 1929.[1] Hilja Riipinen oli naimisissa vuodesta 1911 Jyväskylän opettajaseminaarin voimistelun ja terveysopin lehtorin ja voimistelun olympiamitalistin Heikki Aleksi Riipisen (1883–1957) kanssa. Heillä oli kaksi tytärtä, jotka kuolivat nuorina ennen äitiään ilmeisesti perinnölliseen sydänsairauteen.[2]

Valitsemisen ja sovittelemisen varaa ei ole. Suurissa asioissa sitä ei ole. … Valkoinen ja punainen ovat toisistaan yhtä kaukana kuin itä lännestä. Löytyy vain yksi ratkaisu: toisen on tuhottava toinen.
—Riipisen puhe Vaasassa 1920-luvun alussa[4]

Riipinen kiinnostui politiikasta Suomen itsenäistyttyä. Hän kuului toisen sortokauden aikana suomettarelaisiin eli myöntyvyyssuunnan kannattajiin. Hän oli myös naisasianainen, raittiusliikkeen ja kieltolain tukija ja kannatti muun muassa naispappeuden sallimista. Sisällissodan aikana Riipinen tuki voimakkaasti valkoisia joukkoja. Ennen maaliskuun vallankumousta hän oli ihaillut keisarillisen Venäjän kulttuuria, ja uskonnollisena ja raittiina siveyden puolestapuhujana näki Neuvostoliiton ja kommunismin edustavan paholaista maan päällä. Riipinen vastustikin kommunismia voimakkaasti koko elämänsä.[5][6]

Riipinen oli näkyvä toimija Lapuan ja Etelä-Pohjanmaan politiikassa ja yhdistyksissä. Valtakunnallisella tasolla hän oli aktiivinen Lotta Svärd -järjestössä, lapuanliikkeessä ja Isänmaallisessa kansaliikkeessä IKL:ssä. Riipinen valittiin kolme kertaa eduskuntaan. Hän loikkasi toisella kaudellaan Kokoomuksen ryhmästä IKL:n kansanedustajaksi ja valittiin kolmannen kerran eduskuntaan vuonna 1936 IKL:n listalta.[2] Suomen hävittyä jatkosodan Neuvostoliitolle Riipinen etsi syitä tappioon Raamatusta ja varsinkin Johanneksen ilmestyskirjasta.[7] Sodan jälkeen Riipinen palasi opettajan ja rehtorin tehtäviinsä Lapuan yhteiskouluun. Hänelle myönnettiin kouluneuvoksen arvonimi vuonna 1953, jolloin hän siirtyi eläkkeelle.[8] Hilja Riipinen kuoli ilman lastenlapsia, yksinäisenä ja eristäytyneenä tammikuussa 1966. Pari kuukautta myöhemmin sai ensiesityksensä Arvo Salon kirjoittama Lapualaisooppera, jossa Riipinen oli yksi henkilöhahmoista.[9]

Yhteiskunnallinen toiminta ja aktivismi muokkaa

Opiskeluaikojen suomalaisuusaate ja naisliike muokkaa

Muutettuaan Helsinkiin opiskelemaan Riipinen osallistui suomalaiskansallisen liikkeen toimintaan. Hänestä tuli esimerkiksi pohjalaisen osakunnan radikaalin fennomaaniryhmän Pohjalaiset sihteeri. Osana nimien suomalaistamisen aaltoa hän muutti vuonna 1906 sukunimensä alkuperäisestä Miklinistä Metsäpoluksi. Riipinen oli myös naisasianainen ja aktiivinen naisliikkeen voittoon päättyneessä taistelussa äänioikeudesta. Hänen esikuviaan olivat erityisesti Suomalaisen puolueen naiskansanedustajat Suomen Naisyhdistyksen puheenjohtaja Alexandra Gripenberg ja Hilda Käkikoski.[2] Riipinen oli myöhemmin myös itse Suomalaisen puolueen kansanedustajaehdokkaana vuoden 1917 eduskuntavaaleissa.[10]

Lapuan yhteiskoulu ja sisällissota muokkaa

Riipinen tapasi opettajapuolisonsa Ale Riipisen Lapuan yhteiskoulussa ja heistä tuli koulun johtajapari. Riipisten johtama koulu oli uskonnollishenkinen ja poliittiselta kannaltaan valkoinen. Koululla harjoitteli osin kouluaikana opettajien vetämä oppilaiden suojeluskuntaosasto. Koulusta lähti lukuisia oppilaita jääkäriliikkeen mukana Saksaan koulutettavaksi. Suomeen jääneistä oppilaista 41 osallistui koululaisjoukkueena sisällissotaan valkoisten puolella.[11]

Hilja Riipisellä oli merkittävä vaikutus siihen, että valkoiset naiset eivät kantaneet aseita sisällissodassa. Etelä-Pohjanmaan naiset olivat alusta saakka valkoisten joukkojen tukena kotirintamalla ja huoltotehtävissä, esimerkiksi varusteiden hankinnassa ja muonituksessa. Vuonna 1917 Riipinen laati yhdessä Helsingin Naisliiton puheenjohtajan kanssa valkoisessa lehdistössä laajalle levinneen mielipidekirjoituksen, jonka mukaan naisten tulisi keskittyä vain hoiva- ja huoltotehtäviin. Tästä myös Mannerheimin kannattamasta käytännöstä tulikin vallitseva valkoisessa armeijassa. Samana vuonna Riipisen aloitteesta järjestettiin Lapualla yksi ensimmäisistä samariitti- eli ensiapukursseista, joka koulutti naisia valkoisten terveydenhuoltoon. Ensimmäiset naissairaanhoitajat lähtivät sisällissodan rintamille Lapualta.[12] Riipinen ilmeisesti radikalisoitui entisestään kun hän traumatisoitui nähtyään ja otettuaan vastaan kuolleiden oppilaidensa ruumiita Lapualla toimineessa sotasairaalassa. Sisällissota teki Riipisestä loppuiäkseen jyrkän kommunismin vastustajan.[13][14]

Lotta Svärd muokkaa

 
Hilja Riipinen lottapuvussa.

Hilja Riipinen oli yksi Lotta Svärdin keskeisistä aatteellisista vaikuttajista ja ydinhenkilöistä 1920-luvulla. Häntä on pidetty järjestön ideologina.[15] Riipinen ajoi voimakkaasti suojeluskuntajärjestön rinnalle perustetun Lotta Svärd -järjestön rajaamista ”naiselliseen” hoiva- ja huoltotyöhön aktiivisen sotatoiminnan sijasta.[16] Yhtenä syynä suojeluskunnista erillisen järjestön perustamiseen on pidetty Riipisen varhaista aktiivisuutta naisasialiikkeessä ja naisjärjestöissä. Oma järjestö miesten rinnalla vain suojeluskuntajärjestön alajaoston sijasta oli merkki naisten voimasta.[17]

Riipinen kirjoitti 1926 lottien seinätaulun 'kultaiset sanat', joista muodostui liikkeen kymmenen käskyä. Hän perusti Lotta Svärd -lehden ja toimi sen päätoimittajana vuodesta 1928 vuoteen 1936.[18] Voimakkaasti uskonnollisen Riipisen vaikutuksesta järjestön periaatteisiin lisättiin kodin ja isänmaan rinnalle uskonto.[19] Tätä periaatetta tulkittiin niin tiukasti, että järjestön jäsenyys tuli mahdolliseksi juutalaisille, islaminuskoisille ja siviilirekisteriin kuuluville vasta talvisodan jälkeen.[20] Riipinen toimitti myös Lotta Svärdin vuonna 1929 julkaiseman Valkoisen kirjan, joka oli valkoisten vuosien 1917–1918 tapahtumiin osallistuneiden naisten historiikki.[21]

Riipinen oli Lotta Svärd -järjestön keskusjohtokunnan jäsen vuodesta 1923 ja Etelä-Pohjanmaan piirin Lotta Svärd -yhdistyksen puheenjohtaja vuodesta 1927. Kun piiri jakautui 1941, Riipinen jatkoi uuden itäisen piirin puheenjohtajana vuoteen 1944 saakka. Vuonna 1936 Riipinen syrjäytettiin äärioikeistolaisuutensa vuoksi Lotta Svärdin keskusjohtokunnasta ja Lotta Svärd -lehdestä. Jäsenkuntaansa laajentamaan pyrkinyt Lotta Svärd katsoi Riipisen politikoineen liian näkyvästi IKL:n puolesta. Hän palasi kuitenkin järjestön keskusjohtokuntaan välirauhan aikana ja oli sen jäsen järjestön lakkauttamiseen saakka vuonna 1944.[19]

Lapuanliike muokkaa

Riipinen oli marraskuun 1929 ensimmäisestä kansalaiskokouksesta lähtien mukana lapuanliikkeessä.[22] Hänestä tulikin yksi lapuanliikkeen ydinhenkilöistä ja myöhemmin yksi aktiivisimmista puhujista liikkeen puhetilaisuuksissa eri paikkakunnilla. Hänellä oli merkittävä taustarooli sekä välittäjänä lapuanliikkeeseen osallistuneiden henkilöiden välillä että Vihtori Kosolan nousussa liikkeen johtoon.[23] Riipinen piti Lapuan toisessa kansalaiskokouksessa puheen, joka osaltaan vei liikkeen radikalismin tielle, kun hän vaati ”miesten tekoja”. Isku Työn Äänen kirjapainoon on saattanut olla Riipisen ajatus.[24]

Riipinen valittiin eduskuntaan 1930 Kokoomuksen ryhmässä pääosin lottien äänillä, mutta myös lapuanliikkeen kannattajien tuella. Kansanedustajana ja perustuslakivaliokunnan jäsenenä hän edisti erityisesti lapuanliikkeen ajamien kommunistilakien hyväksymistä.[25] Riipisestä tuli ehdottoman esiintymisensä vuoksi tunnettu hahmo suomalaisessa politiikassa ja hän sai kutsumanimen "Hurja-Hilja".[2] Riipinen oli lapuanliikkeen kannattaja sen loppuun saakka ja kannatti myös liikkeen loppunäytöstä Mäntsälän kapinaa. Kapinan kukistuttua hän ilmaisi avoimesti pettymyksensä presidentti P. E. Svinhufvudin toimintaan. Riipinen piti myöhemmin puheen kansankokouksessa, jossa juhlittiin Vihtori Kosolan vapautumista vankilasta tämän Mäntsälän kapinan seurauksena saaman vankilatuomion jälkeen.[26]

Isänmaallinen kansanliike IKL muokkaa

 
Kansanedustaja Hilja Riipinen puhumassa IKL:n naisten kokouksessa Helsingissä, maaliskuussa 1936.[27]

Lapuanliikkeen lakkauttamisen jälkeen Riipisestä tuli yksi sen seuraajan Isänmaallisen kansanliikkeen perustajajäsenistä. Vuoden 1933 eduskuntavaalien jälkeen hän loikkasi Kokoomuksesta IKL:n eduskuntaryhmään.[4] Kansanedustajana Riipinen teki lakiesityksiä varsinkin koulutuspolitiikasta, mutta esitti myös kuolemantuomion ottamista käyttöön.[28] Äärioikeistolaisessa IKL:ssäkin hän kuului puolueen oikeaan äärilaitaan yhdessä Elias Simojoen kanssa. Sisäpoliittisten olojen rauhoituttua molemmat putosivat eduskunnasta, kun IKL menetetti kuusi paikkaa vuoden 1939 vaaleissa. Molemmat olivat toisaalta myös ilmoittaneet, että eivät halunneetkaan jatkaa. Riipinen oli pettynyt politiikkaan ja ei oikeastaan edes käynyt kunnon vaalikampanjaa.[29]

Riipinen oli IKL:n ainoa näkyvä naispoliitikko ja johti myös puolueen Uusi Huomen-naisjärjestöä, mutta hänet syrjäytettiin radikalisminsa vuoksi järjestön johdosta vuonna 1936. Puolueen miehet pelkäsivät Riipisen johtavan liikkeen naiset tekoihin, jotka olisivat vahingollisia koko puolueen maineelle.[30] Taustalla vaikuttivat myös toisen puolueen äärilaidan aktiivin teot, sillä Elias Simojoen johtaman Sinimustat-järjestön sekaantuminen Viron sisäpolitiikkaan johti kansainväliseen huomioon ja nuorisojärjestön kieltämiseen 23. tammikuuta 1936.[31] Tinkimätön Riipinen perusti tyylilleen uskollisena IKL:stä riippumattoman Uusi Huomen-naistenlehden, jonka päätoimittajaksi hän ryhtyi.[10]

Yksityishenkilönä muokkaa

Riipinen oli hyvin värikäs persoona. Hän oli ehdottoman raitis kieltolain kannattaja ja pyrki terveelliseen, periaatteidensa mukaiseen elämään. Hänen poliittiset mielipiteensä olivat mustavalkoisuuteen saakka ehdottomia. Sosialismi oli Riipisen suurin vastustaja läpi hänen elämänsä.[10] Valtioneuvos Karl-August Fagerholm kirjoitti myöhemmin muistelmissaan Hilja Riipisen olleen hänen tapaamistaan poliitikoista fanaattisin, "ja kun poliittinen naishenkilö on fanaattinen, hänen fanaattisuudellaan ei ole äärtä eikä laitaa".[32] Jyrkän ja hyökkäävän esiintymisensä vuoksi Riipinen saikin kutsumanimet ”Hurja-Hilja” ja ”eduskunnan l'enfant terrible”. Vuonna 1934 hänet suljettiin viikoksi eduskuntatyöstä eduskunnan puhemiehen herjaamisen vuoksi.[13][10] Jo 1920-luvulla Riipinen oli poistunut Lapuan kunnallisvaltuuston kokouksista jos päätökset eivät miellyttäneet häntä. Myös opettajana Riipinen jakoi mielipiteet. Häntä pidettiin toisaalta loistavana opettajana, mutta monet oppilaat ja opettajat myös vaihtoivat muihin kouluihin, koska eivät pystyneet toimimaan Riipisen kanssa.[10] Riipistä luonnehdittiin loistavaksi esiintyjäksi ja puhujaksi.[33] Hänestä tuli myöhemmin yksi rovastinrouva Ellen Salpakarin esikuvista Väinö Linnan romaanissa Täällä Pohjantähden alla.[34] Hän on yksi henkilöistä myös Arvo Salon kirjoittamassa Lapualaisoopperassa.[35]

Kansallissosialismi ja fasismi muokkaa

Hilja Riipinen ihaili avoimesti Saksan ja Italian johtajia Adolf Hitleriä ja Benito Mussolinia, mitä hän ei koskaan myöhemminkään katunut. Lähes täydellisesti saksan hallinnut Riipinen vieraili Saksassa vuonna 1934 ja kirjoitti Ajan Suunta -lehteen hurmioituneen matkakuvauksen. Saksan ja Neuvostoliiton välinen Molotov–Ribbentrop-sopimus elokuussa 1939 oli Riipiselle suuri järkytys ja pettymys, mutta jatkosodan alkuvaiheet kesällä ja syksyllä 1941 hän koki ”Suomen suurena aikana”. Vielä keväällä 1945, jolloin Hitlerin Saksa oli jo luhistumassa, Riipinen kannatti sodan jatkamista Saksan rinnalla.[36] Riipinen oli todennut 1930-luvulla, että jokaisen maan olisi löydettävä oma tiensä isänmaalliseen heräämiseen. Hitler ja Mussolini tekivät kuitenkin hänen näkemyksensä mukaan hyvää työtä heikentäessään Neuvostoliittoa, ateismia ja kommunismia. ”Fasismi” oli Riipisen mielestä vain kommunistien IKL:lle antama nimitys.[37]

Poliittisten olojen muututtua sotien jälkeen Riipinen pelkäsi joutuvansa vangituksi ja piti sen varalta ladattua pistoolia työpöytänsä laatikossa.[20] Erkki Vasaran väitöstutkimuksen mukaan Riipinen kannatti eugeniikkaa ja katsoi, että ”henkisesti tahi ruumiillisesti rappiolla olevat eivät kelpaa tulevien sukujen perustajiksi”. Riipinen näki maailman taistelutantereena, jossa vastakkain olivat ”yleismaailmallisuususko neuvostojuutalais-moskovalais-merkeissä” ja ”patriotismi-isänmaallisuus”. Juutalaisia hän piti ahneina, rikkaina, isänmaattomina kiskureina.[38]

Teokset ja julkaisut muokkaa

Näytelmät muokkaa

  • Nimipäivät : kaksiosainen näytelmä Lottien ja Suojeluskunnan iltamia varten. Lotta Svärd keskusjohtokunta, Helsinki 1926[1]
  • Junkkarit : kaksi näytöksinen näytelmä. Lotta-Svärd julkaisu n:o 6. Helsinki 1927[1]
  • Kun se alkoi : viisiosainen näytelmä vapaussodasta. Otavan näytelmäkirjoja 32. Otava 1944[1]

Julkaisut muokkaa

  • Lyhyt katsaus Lapuan yhteiskoulun kymmenvuotiskauteen : puhe yhteiskoulun 10-vuotisjuhlassa teoksessa Kertomus Lapuan yhteiskoulun toiminnasta lukuvuonna 1913-1914. Vaasa 1914
  • Seitsemän kirjettä nuorelle sisarelle : ajatuksia omistettu kehitysiässä oleville tytöille. Otava 1925
  • Naisasialiike ja lottatyö. Lotta-Svärd julkaisu n:o 7. Sortavala 1927
  • Nainen papiksi, nainen pappina : alustus Suomen naisyhdistyksen yleiskokouksessa Helsingissä 21. X. 1928. Suomen naisyhdistys, Helsinki 1928
  • Rauhanaate ja rauhantyö. Lotta-Svärd julkaisu n:o 12. Helsinki 1929
  • Kommunisminvastainen kansanliike : esitelmä L-S. yhdistyksen vuosikokouksessa 25.3.1930, pitänyt Hilja Riipinen. Helsinki 1930
  • Onko kommunismi valistustyöllä kukistettavissa? : esitelmä lottapäivillä Jyväskylässä kesäkuun 28 päivänä 1930. Lotta-Svärd julkaisu n:o 17. Helsinki 1930
  • Etelä-Pohjanmaan lotat : Lotta Svärd, Etelä-Pohjanmaan piiri ; toimituskunta Hilja Riipinen ym. Etelä-Pohjanmaan naisten huolto-säätiö, Lapua 1965

Suomennokset muokkaa

  • Ivan Turgenjev: Metsämiehen muistelmia ; suomentanut Hilja Riipinen. WSOY 1931, 2. painos 1952, 5. painos 2000 (alkuteos Записки охотника)[1]

Lähteet muokkaa

Kirja- ja artikkelilähteet

Verkkolähteet

  • Kirjasampo: Riipinen, Hilja (biografia) Kirjasampo.fi. Kirjastot.fi. Arkistoitu 30.5.2016. Viitattu 24.3.2020.
  • Sulamaa, Kaarle: Riipinen, Hilja Biografiskt lexikon för Finland. 4.7.2013. Svenska litteratursällskapet i Finland. Arkistoitu 1.6.2018. Viitattu 25.3.2020. (ruotsiksi)
  • Ylitalo, Teppo: Hilja Riipinen (1883–1966) Helemi, Lapuan historiallinen tietokanta. 4.7.2013. Lapua: Lapuan kaupungin museot. Arkistoitu 25.3.2020. Viitattu 25.3.2020.

Viitteet muokkaa

  1. ↑ a b c d e f g Kirjasampo: Riipinen, Hilja (biografia)
  2. ↑ a b c d e f g h Sulamaa 2013
  3. ↑ Sulamaa 1995 s. 164
  4. ↑ a b Silvennoinen & Tikka & Roselius 2016 s. 239
  5. ↑ Hilja Riipinen (1883–1966) Helemi, Lapuan historiallinen tietokanta.
  6. ↑ Virtanen 2015 s. 84, 138
  7. ↑ Sulamaa 1995 s. 219
  8. ↑ Sulamaa 1995 s. 228
  9. ↑ Sulamaa 1995 s. 240-245
  10. ↑ a b c d e Ylitalo 2013
  11. ↑ Nevala-Nurmi 2012 s. 239
  12. ↑ Nevala-Nurmi 2012 s. 97-98
  13. ↑ a b Silvennoinen & Tikka & Roselius 2016 s. 238-239
  14. ↑ Sulamaa 1995 s. 68-69
  15. ↑ Nevala-Nurmi 2012 s. 20, s. 97-98
  16. ↑ Nevala-Nurmi 2012 s. 163
  17. ↑ Nevala-Nurmi 2012 s. 175, s. 185-186
  18. ↑ Nevala-Nurmi 2012 s. 171
  19. ↑ a b Nevala-Nurmi 2012 s. 98
  20. ↑ a b Jyrki Vesikansa: Liian fanaattinen lotille. Lotat: Iltalehden erikoislehti 2019, s. 16–17. Alma Media.
  21. ↑ Nevala-Nurmi 2012 s. 97
  22. ↑ Siltala 1985 s. 53
  23. ↑ Virtanen 2015 s. 37, s. 41, s. 56
  24. ↑ Sulamaa 1995 s. 138-139
  25. ↑ Sulamaa 1995 s. 141-144
  26. ↑ Sulamaa 1995 s. 150-153
  27. ↑ kuvaaja Pietinen: kansanedustaja Hilja Riipinen puhumassa Isänmaallisen kansanliikkeen naisten kokouksessa Helsingissä www.finna.fi. Viitattu 1.1.2020.
  28. ↑ Sulamaa 1995 s. 163, s. 169
  29. ↑ Sulamaa 1995 s. 200-201
  30. ↑ Silvennoinen & Tikka & Roselius 2016 s. 240
  31. ↑ Vares & Uola & Majander 2006 s. 248-249
  32. ↑ Fagerholm 1977 s. 70
  33. ↑ Sulamaa 1995 s. 194
  34. ↑ Hentilä 2018 s. 246
  35. ↑ Sulamaa 1995 s. 245-246
  36. ↑ Sulamaa 1995 s. 184-185, s. 192, 205-211, s. 214, s. 236
  37. ↑ Virtanen 2015 s. 223
  38. ↑ Erkki Vasara: Valkoisen Suomen urheilevat soturit, Suomen Historiallinen Seura 1997, s. 150-153 (Arkistolinkki)

Aiheesta muualla muokkaa

Kansallisen kokoomuspuolueen kansanedustajat
Isänmaallisen kansanliikkeen kansanedustajat
Noudettu kohteesta ”https://fi.wikipedia.org/w/index.php?title=Hilja_Riipinen&oldid=22162424”