Hermann Weingärtner

Hermann Weingärtner (27. elokuuta 1864 Frankfurt22. joulukuuta 1919 Frankfurt) oli saksalainen voimistelija ja olympiavoittaja. Hän osallistui Ateenan olympialaisiin 1896, joissa hän voitti yhteensä kuusi mitalia, joista kolme oli kultaisia, kaksi hopeisia ja yksi pronssinen. Weingärtner voitti kultaa nojapuiden ja rekin joukkuekilpailuista sekä rekin henkilökohtaisesta kilpailusta. Lisäksi hän sai hopeaa hevosesta ja renkaista sekä pronssia hypystä. Weingärtner aloitti uransa kotikaupunkinsa Frankfurter Turnverein 1860-joukkueessa, mutta myöhemmin hän muutti Berliiniin edustaakseen Deutsche Turnerschaftia. Hänen palattuaan Saksaan suurin osa saksalaisvoimistelijoista jäi pois olympialaisista, sillä maan voimisteluliiton mukaan kilpaileminen oli "epäsaksalaista". Tästä syystä hän muutti takaisin Frankfurtiin, jossa hän hoiti isänsä tekemää ulkoilmauima-allasta Ziegenwerder-saarella.

Mitalit
Hermann Weingärtner
Hermann Weingärtner
Maa:  Saksan keisarikunta
Miesten voimistelu
Olympiarenkaat Olympialaiset
Kultaa Kultaa Ateena 1896 Nojapuiden joukkuekilpailu
Kultaa Kultaa Ateena 1896 Rekin joukkuekilpailu
Kultaa Kultaa Ateena 1896 Rekki
Hopeaa Hopeaa Ateena 1896 Hevonen
Hopeaa Hopeaa Ateena 1896 Renkaat
Pronssia Pronssia Ateena 1896 Hyppy

Weingärtner hukkui yrittäessään pelastaa toista henkilöä hukkumasta Oderiin. Vuonna 1996 Ziegenwerderin suurin polku nimettiin Hermann-Weingärtner-Wegiksi.

Aiheesta muualla muokkaa

 
Käännös suomeksi
Tämä artikkeli tai sen osa on käännetty tai siihen on haettu tietoja muunkielisen Wikipedian artikkelista.
Alkuperäinen artikkeli: en:Hermann Weingärtner
Tämä urheilijaan liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.