Herbert von Karajan
Herbert von Karajan (5. huhtikuuta 1908 Salzburg, Itävalta-Unkari – 16. heinäkuuta 1989 Anif, Itävalta) oli itävaltalainen kapellimestari. Hän toimi pitkään Berliinin filharmonikkojen ylikapellimestarina.
Elämä muokkaa
Karajan syntyi aromanialais-kreikkalaistaustaiselle isälle ja itävaltalaiselle äidille lähellä Salzburgia, jossa hän opiskeli vuosina 1916–1926 Mozarteum-konservatoriossa. Debyyttinsä kapellimestarina hän teki Salzburg-festivaaleilla vuonna 1933. Karajan johti Wienin filharmonikkoja ensi kerran 1934 ja Berliinin filharmonikkoja 1937. Hän solmi levytyssopimuksen Deutsche Grammophon -yhtiön kanssa. Vuosina 1946–1960 Karajan oli läheisessä yhteistyössä lontoolaisen Philharmonia-orkesterin kanssa. Karajan nimitettiin vuonna 1955 elinikäiseksi Berliinin filharmonikkojen ylikapellimestariksi. Hän vieraili orkesterinsa kanssa Suomessa Sibelius-viikolla vuonna 1965.
Musiikki muokkaa
Karajan levytti laajalti erityisesti romantiikan ajan teoksia, joissa hänen kaunis ja siloteltu orkesterisointinsa on saanut ylistäviä arvioita. Karajan oli suuri Sibeliuksen musiikin puolestapuhuja saksankielisellä alueella.
Levytyksiä muokkaa
- Mozartin käyrätorvikonsertot, 1950-luku
- Nikolai Rimski-Korsakovin Šeherazade, 1960-luku
- Modest Musorgskin Näyttelykuvia (orkesterisovitus Maurice Ravel), 1960-luku
- Maurice Ravelin Boléro, 1960-luku
- Pjotr Tšaikovskin neljäs, viides ja kuudes sinfonia, 1960-luku
- Sibeliuksen Tapiola, 1965
- Sibeliuksen neljäs, viides, kuudes ja seitsemäs sinfonia, 1965–1968
- Pjotr Tšaikovskin Italialainen kapriisi ja Romeo ja Julia, 1967
- Haydnin Die Schöpfung Oratorio, 1969
- Prokofjevin viides sinfonia, 1969
- Richard Straussin neljä viimeistä laulua, 1973 (solistina Gundula Janowitz)
- Beethovenin yhdeksäs sinfonia, 1978
- Gustav Holstin Planeetat, 1981
- Mahlerin yhdeksäs sinfonia, 1982