Henry Ford II (4. syyskuuta 1917 Detroit, Yhdysvallat29. syyskuuta 1987 Detroit) oli yhdysvaltalainen autotehtailija, joka tunnetaan parhaiten Ford Motor Companyn johtamisesta. Hänen isänsä oli Fordin edellinen johtaja Edsel Ford ja isoisänsä yhtiön perustaja Henry Ford.[1]

Henry Ford II (oikealla)

Ford kävi Yalen yliopistoa, mutta jätti opintonsa kesken vuonna 1940 työskennelläkseen Ford Motor Companyssa, jota tuolloin johti hänen isänsä Edsel Ford. Ford ei ehtinyt kuitenkaan olla pitkään yhtiön palveluksessa, sillä hän värväytyi jo seuraavana vuonna Yhdysvaltain laivastoon. Fordin sotilasura jäi kuitenkin kesken, kun Edsel vuonna 1943 yllättäen kuoli ja Henry Ford II vapautettiin tämän johdosta asepalveluksesta.[1]

Fordista tuli ensin Ford Motor Companyn varapääjohtaja ja jo vuonna 1945 yhtiön pääjohtaja. Yhtiö oli Fordin tullessa pääjohtajaksi pahoissa vaikeuksissa, mutta Ford onnistui kymmenessä vuodessa kääntämään yhtiön jälleen kannattavaksi. Fordin merkittävimpiä päätöksiä yhtiön pääjohtajana olivat yrityksen henkilöstöjohtaja Harry Bennettin (joka tunnettiin kiivaana ammattiliittojen vastustajana) irtisanominen ja lahjakkaiden analyytikkojen, niin kutsuttujen ”taikurilasten” (whiz kids), palkkaaminen yrityksen palvelukseen. Yksi Fordin palkkaamista analyytikoista oli Robert S. McNamara, josta myöhemmin tuli koko yhtiön pääjohtaja.[1]

Henry Ford II:n aikana Ford julkaisi muun muassa suositut Mustang- ja Thunderbird-automallinsa. Myös yhtenä automaailman suurimmista epäonnistumisista tunnettu[2][3] Edsel julkaistiin Ford II:n valtakaudella.[1]

Henry Ford II kuoli 29. syyskuuta 1987 Detroitissa.[1]

Lähteet muokkaa

  1. a b c d e ”Ford, Henry, II.” Encyclopædia Britannica. Encyclopædia Britannica Ultimate Reference Suite. Chicago: Encyclopædia Britannica, 2015.
  2. 1958 Ford Edsel – The 50 worst cars of all times TIME. Viitattu 7.12.2015. (englanniksi)
  3. The Flop Heard Round the World Washington Post. 4.9.2007. Viitattu 7.12.2015. (englanniksi)