Henrik Wigström

suomalainen kultaseppä

Henrik Immanuel Wigström (2. lokakuuta 1862 Tammisaari14. maaliskuuta 1923 Kivennapa) oli suomalainen kultaseppä, joka työskenteli hovijalokiviseppä Fabergén palveluksessa.

Henrik Wigström.

Henrik Immanuel Wigström syntyi Tammisaaressa vuonna 1862. Koulutuksensa hän aloitti 11-vuotiaana oppipoikana paikallisen kultaseppä ja hopeatehtailija Petter Madsénin luona. Tanskalaissyntyisen Madsénin pitkäaikaiset kontaktit auttoivat Wigströmiä pääsemään Pietariin kultaseppä Werner Elfströmin oppipojaksi 13-vuotiaana.[1] Hän ryhtyi työskentelemään 22-vuotiaana Mihail Perhinin alaisuudessa vuonna 1884. Jo tuolloin Perhinin työpaja oli erikoistunut valmistamaan Fabergélle esineitä ja Wigström oli 15 vuotta Perhinin lähin mies.[2]

Wigströmin ja Ida Johanna Turusen neljästä lapsesta Anna Lyyli (s. 1885) ja Henrik Wilhelm (s. 1889) työskentelivät koulunsa lopetettuaan isänsä työpajassa. Henrik junior (”Poju”) suoritti kultaseppämestari tutkintonsa 1915 ja oli isänsä lähin mies.[3]

Henrik Wigströmistä tuli Perhinin kuoleman jälkeen vuonna 1903 Fabergén johtava kultaseppämestari ja työhuone siirtyi poikkeuksellisesti korvauksetta hänen omistukseensa.[4] Ensimmäinen maailmansota vaikeutti Wigströmin työpajan toimintaa. Vallankumous lopetti sen kokonaan vuonna 1918. Wigström muutti Suomeen kesäasuntoonsa Terijoelle lähes vararikkoon ajautuneena. Hän kuoli vuonna 1923.

Hänen luomiensa esineiden tyyli oli Perhinin tyylin mukainen: hän jäljitteli Ludvig XVI:n, empiren ja uusklassismin tyyliä. Lähes kaikki hänen aikansa Fabergén kiviset eläinaiheet, figuurit ja kukat valmistettiin hänen valvonnassaan. Työhuoneen kaksi varastokirjaa eli albumia mallipiirroksineen vuosilta 1911—1916 on säilynyt. Esineitä valmistui tuolloin 1 200 kpl ja ne on kuvattu yksityiskohtaisesti sekä oikeassa koossa.[5]

Lähteet muokkaa

Viitteet muokkaa

  1. Tillander-Godenhielm, 2011, s. 86
  2. Tillander-Godenhielm, 2011, s. 85
  3. Tillander-Godenhielm, 2011, s. 89
  4. Tillander-Godenhielm, 2011, s. 88
  5. Tillander-Godenhielm, 2011, s. 98

Aiheesta muualla muokkaa