Helge Dahlman

suomalainen taidemaalari

Helge William Dahlman (20. huhtikuuta 1924 Helsinki19. helmikuuta 1979) oli suomalainen taidemaalari.

Helge Dahlman
Henkilötiedot
Syntynyt20. huhtikuuta 1924
Helsinki
Kuollut19. helmikuuta 1979 (54 vuotta)
Taiteilija
Palkinnot

Pro Finlandia 1964

Dahlmanin vanhemmat olivat taidetakoja, seppä Karl Ivar Dahlman ja Olga o.s. Stenberg. Dahlman osallistui jo 15-vuotiaana vapaaehtoisena talvisotaan ja 17-vuotiaana jatkosotaan. Jatkosodan alkuvaiheissa Dahlman haavoittui menettäen vasemman kätensä. Sodan aikana hän oli toipilaana Sveitsissä taidemesenaatti Hélène de Mandrot’n luona.

Dahlman kävi Suomen Taideakatemian koulun 1943–1945. Dahlman asui opettajavaimonsa kanssa ensin Kittilässä, sitten Uimaharjulla ja 1949–1955 Vihdissä Oravalan kartanossa. Dahlman itse piti Vihdin vuosiaan taiteellisesti kaikkein parhaimpina ja tuotteliaimpina. Lokakuun ryhmään jonkin aikaa kuulunut Dahlman aloitti 1940-luvulla ekspressionistisena maalarina mutta siirtyi sitten 1950-luvulla vähitellen pointillismin kautta lähemmäs realismia. 1950- ja 1960-lukujen vaihteessa taiteilijat Helge Dahlman ja Pentti Melanen maalasivat lukuisia ikoneita valtion tuella eri puolelle Suomea rakennettuihin ortodoksisiin kirkkoihin ja rukoushuoneisiin.

Teoksia muokkaa

Palkinnot muokkaa

Lähteet muokkaa

Aiheesta muualla muokkaa

  • Maija Tanninen-Mattila: Dahlman, Helge (1924–1979) Kansallisbiografia-verkkojulkaisu (maksullinen). 6.9.2001. Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura.