Wikipedia

Heidi Hautala

suomalainen poliitikko ja europarlamentaarikko

Heidi Anneli Hautala (s. 14. marraskuuta 1955 Oulu) on suomalainen vihreiden poliitikko, kansanedustaja, europarlamentaarikko ja ministeri. Hän on toiminut Suomen kehitysministerinä Kataisen hallituksessa.[3] Heinäkuusta 2014 Hautala on ollut Euroopan parlamentin jäsen ja lokakuusta 2017 alkaen Euroopan parlamentin varapuhemies.[2] Vuoden 2019 europarlamenttivaaleissa Hautala valittiin viidennelle kaudelleen Euroopan parlamenttiin 89 769 äänellä.[4]

Heidi Hautala
Suomen kehitysministeri[1]
Kataisen hallitus
22.6.2011–17.10.2013
Edeltäjä Paavo Väyrynen[Huom 1]
Seuraaja Pekka Haavisto
Euroopan parlamentin jäsen[2]
1.1.1995–25.3.2003
14.7.2009–21.6.2011
1.7.2014–
Kansanedustaja
22.3.1991–23.3.1995
19.3.2003–13.7.2009
Ryhmä/puolue Vihreä eduskuntaryhmä
Vaalipiiri Uudenmaan vaalipiiri
Henkilötiedot
Syntynyt14. marraskuuta 1955 (ikä 68)
Oulu
Tiedot
Puolue Vihreä liitto
Koulutus maatalous- ja metsätieteiden maisteri (1988)
Aiheesta muualla
www.heidihautala.fi

Hautala oli Vihreän liiton puheenjohtaja vuosina 1987–1991. Hän toimi kansanedustajana vuodet 1991–1995 ja 2003–2009. Euroopan parlamentissa hän istui vuosina 1995–2003, 2009–2011 ja jälleen vuodesta 2014 alkaen. Presidentinvaaleissa 2000 ja 2006 Hautala oli vihreiden presidenttiehdokas.

Tausta muokkaa

Hautala syntyi Oulussa viisilapsisen perheen nuorimmaiseksi.[5] Hänen isänsä oli yleisesikuntaeversti ja pankinjohtaja Yrjö Hautala,[3][5] joka toimi jatkosodan aikana 4. maaliskuuta 1944 alkaen IV AK:n esikuntapäällikkönä.[6] Perheen isän jäätyä eläkkeelle Hautalat muuttivat vuonna 1968 Helsingin Lauttasaareen.[5]

Nuorena Hautala oli epäpoliittinen ja kiinnostunut itämaisesta ajattelusta.[5] Helsingissä hän tutustui kasvissyöntiin ja liittyi Ananda Marga -joogayhteisöön.[7] Vuonna 1974 Hautala kirjoitti ylioppilaaksi.[8] Samana vuonna hän oli perustamassa Helsinkiin kasvisravintolaa.[3][5] Kasvis-nimisen ravintolan ympärille syntynyt piiri vaikutti 1970-1980-luvuilla vihreän liikkeen syntyyn Suomessa.[5]

Vihreiden ajatusten levittämiseksi perustettiin myös Uuden ajan aura -lehti, jonka toimittajana Hautala toimi vuosina 1976–1982[3]. Lehti yhdistyi myöhemmin Pekka Haaviston Komposti-lehteen ja sai nimekseen Suomi.[5] Hautala oli sen toimituskunnassa vuosina 1982–1985.[3] Muiden töidensä ohella Hautala opiskeli puutarhatiedettä Helsingin yliopistossa ja valmistui maatalous- ja metsätieteiden maisteriksi vuonna 1988.[5]

Poliittinen ura muokkaa

 
Heidi Hautala vuonna 2007.

Hautala kiinnostui politiikasta 1970-luvulla ja alkoi osallistua vaihtoehtoliikkeiden toimintaan. Hänen vaikutuksestaan Suomi-lehdestä muodostui merkittävä foorumi niiden katsantokantojen esiin tuomiseen. Yhdessä Olli Tammilehdon kanssa hän muun muassa kirjoitti ydinvoiman käyttöä kritisoivia puheenvuoroja.[7] Hautala kiinnostui myös globaaleista, nälänhädän kaltaisista ongelmista ja oli kriittinen globalisaatiota kohtaan.[7] Hän oli välillisesti mukana myös Koijärvi-liikkeessä.[7] Vuonna 2001 Hautala sai Suomen Homeopaatit Ry:n Simelia-palkinnon ennakkoluulottomasta työstä homeopatian aseman parantamiseksi Suomessa ja koko Euroopassa. Hautala ajoi myös homeopaattisten lääkeaineiden saatavuutta parantavaa lakialoitetta.[9]

Vihreiden organisoituessa puolueeksi Hautala valittiin Vihreän liiton puheenjohtajaksi vuonna 1987 ja hän hoiti tehtävää vuoteen 1991.[7] Helsingin kaupunginvaltuustossa Hautala vaikutti vuosina 1985–1994.[3] Vuoden 2012 kunnallisvaaleissa Hautala palasi Helsingin kaupunginvaltuustoon.[10]

Kansanedustaja muokkaa

Kansanedustajana Hautala on toiminut kolmella vaalikaudella vuosina 1991–1995 ja 2003–2009. Ensimmäisen kerran hänet valittiin eduskuntaan vuoden 1991 vaaleissa. Vuodet 1995–2003 Hautala istui Euroopan parlamentissa, mutta vuoden 2003 ja 2007 eduskuntavaaleissa hänet valittiin jälleen kansanedustajaksi.

Eduskunnassa Hautala on ollut jäsen suuressa valiokunnassa (2003–2007), ympäristövaliokunnassa (1991–1995, 2004–2006 varapuheenjohtajana), työelämä- ja tasa-arvovaliokunnassa (1993–1995, 2003–2004), perustuslakivaliokunnassa (2006–2007) ja lakivaliokunnassa (2007–2009 puheenjohtajana).[3] Hän toimi Neste Oilin hallintoneuvoston jäsenenä vuosina 2005–2007 ja puheenjohtajana 2008–2011.[8]

Hautala oli vihreiden ehdokas vuoden 2000 presidentinvaalissa ja sai ensimmäisellä kierroksella 100 740 ääntä eli 3,3 prosenttia, mikä oli viidenneksi eniten kaikista annetuista äänistä. Vuoden 2006 presidentinvaalissa hän sai 105 085 ääntä eli 3,5 prosenttia ja neljänneksi eniten annetuista äänistä. Kumpikin kannatusluku jäi huomattavasti pienemmäksi kuin vihreiden keskimääräinen kannatus muissa vaaleissa. Vuoden 2006 kampanjassaan Hautala peräsi ilmastonmuutoksen kaltaisten uusien kansainvälisten uhkien torjuntaa ja korosti niiden tärkeyttä suhteessa perinteisiin sotilaallisiin uhkiin ja terrorismiin. Muita teemoja olivat kansalaisten vaikutusmahdollisuuksien parantaminen, presidentin valtaoikeuksien supistaminen sekä globalisaation poliittinen säätely.

Europarlamentaarikko muokkaa

Eduskunta nimitti Hautalan Euroopan parlamenttiin vuonna 1995 ja hänet valittiin jatkamaan tehtävässä vuoden 1996 ja vuoden 1999 eurovaaleissa. Vuosina 1997–1999 Hautala oli europarlamentin vihreän ryhmän varapuheenjohtaja ja vuosina 1999–2002 Vihreät / Euroopan vapaa allianssi -ryhmän puheenjohtaja.[11] Hän tuli tunnetuksi avoimuuden edistämisestä Case Hautala myötä, jossa hän voitti jäsenmaiden asevientiasiakirjojen julkisuuskanteen neuvostoa vastaan EY-tuomioistuimessa[12][13].

Vuonna 2003 hän siirtyi takaisin eduskuntaan mutta palasi europarlamenttiin vuoden 2009 eurovaalien jälkeen. Vuonna 2011 hänet valittiin Kataisen hallituksen kehitysministeriksi, ja hän jätti paikkansa europarlamentissa.lähde?

Vuoden 2014 eurovaaleissa Hautala valittiin jälleen Euroopan parlamentin jäseneksi.[14] Hän toimi europarlamenttiryhmänsä varapuheenjohtajana ja Euronestin parlamentaarisen edustajakokouksen valtuuskunnan puheenjohtajana. Hautala oli myös kehitysyhteistyövaliokunnan (DEVE) jäsen ja budjettivaliokunnan (BUDG) ja oikeudellisten asioiden valiokunnan (JURI) varajäsen.[11]

Hautala valittiin parlamenttiin viidettä kertaa kaudelle 2019–2024.[15] Hänet valittiin Euroopan parlamentin varapuhemieheksi lokakuussa 2017 ja jatkaa tehtävässä edelleen.[16] Hautala toimii Euroopan parlamentissa kansainvälisen kaupan valiokunnassa (INTA), ihmisoikeuksien alivaliokunnassa (DROI) sekä varajäsenenä oikeudellisten asioiden valiokunnassa (JURI).[15] Alkuvuonna 2017 Hautala perusti Euroopan parlamenttiin ryhmärajat ylittävän, vastuullista liiketoimintaa edistävän työryhmän Responsible Business Conduct.[17]

Kehitysministeri muokkaa

Kesäkuussa 2011 Hautala valittiin Kataisen hallituksen kehitysministeriksi ja hän jätti europarlamentin. Hänen tehtäviinsä kuuluivat myös valtion omistajaohjausasiat.[18] Hautalan ministerikautta varjostivat niin ministerin tehtäviin kuin yksityiselämäänkin liittyvät kohut, ja hän erosi ministerin tehtävästä kesken kauden 17. lokakuuta 2013.lähde?

Maaliskuussa 2012 Hautala ilmoitti valtion vaativan Finnairin hallituksen niin sanottujen stay-bonuksista salaa päättäneiden jäsenten eroa. Hallitusammattilaisten erottamista pidettiin poikkeuksellisena toimenpiteenä.[19] Ministerinä ollessaan Hautala kertoi olevansa valmis luopumaan valtion Finnairin enemmistöosakkuudesta.[20]

Maaliskuussa 2013 Hautalan väitettiin teettäneen kotonaan oviremontin maksamatta työstä pakollisia eläkemaksuja ja maksaneen myöhemmin kotiaan siivonneelle tšetšeenipakolaiselle palkkaa ilman veroja.[21][22][23] Hautala kertoi luulleensa remonttimiehen hoitavan itse eläkemaksut.[23] Remontin tehnyt mies todettiin myöhemmin yrittäjäksi, joka oli itse vastuussa verojensa ja eläkemaksujensa maksamisesta.[24] Hautala yhdistettiin myös miesystävänsä taloremonttiin, jota hoiti moottoripyöräkerhon yhtiö.[25] Hautala oli harmaan talouden vastaisen ministerityöryhmän jäsen.[26] Kohun seurauksena Hautala erosi työryhmästä.[27]

Huhtikuussa 2013 Ilta-Sanomat julkaisi uutisen, jonka mukaan Venäjän mediassa on julkaistu Hautalaa koskevia, kotiosoitteella varustettuja "erittäin kriittisiä kirjoituksia". Suojelupoliisi harkitsi kirjoitusten vuoksi Hautalan turvatoimien kiristämistä.[28]

Arctia Shipping -kohu ja ero ministerin tehtävästä muokkaa

Lokakuussa 2013 puhkesi niin sanotun Arctia Shipping -kohu, joka johti Hautalan eroon. Iltalehti uutisoi 9. lokakuuta 2013 Hautalan estäneen valtio-omisteisen Arctia Shippingin tekemän rikosilmoituksen Greenpeace-ympäristöaktivistien vallattua jäänmurtajia Helsingissä keväällä 2012.[29][30] Ministerin "suosituksen ja toiveen" välittäneet virkamiehet kehottivat Arctia Shippingiä perumaan rikosilmoituksen ja vastaava virkamies Pekka Timonen uhkasi yhtiön toimitusjohtajan ja hallituksen puheenjohtajan erolla, jos näin ei tehdä.[31][32]

Hautala ilmoitti 11. lokakuuta 2013 eroavansa ministerin toimesta.[33] Tasavallan presidentti myönsi hänelle eron 17. lokakuuta ja nimitti Pekka Haaviston hänen seuraajakseen.[34] Eronsa jälkeen Hautala kertoi tehneensä virheen vastattuaan syytöksiin selvittämättä ensin faktoja.[35] Merimies-Unionin entiset aktiivit myönsivät myöhemmin käynnistäneensä kohun[36] ja Hautala katsoi joutuneensa ay-liikkeen sylkykupiksi, koska ei ministerinä voinut estää teollisuuden rakennemuutoksen aiheuttamia irtisanomisia.[35] Helmikuussa 2014 oikeuskansleri Jaakko Jonkka katsoi, etteivät Hautala ja valtioneuvoston kanslian omistajaohjausosaston osastopäällikkö olleet toimineet lainvastaisesti estäessään rikosilmoituksen tekemisen.[37][38]

Poliittisia näkemyksiä muokkaa

Ympäristöasioiden lisäksi Hautala on korostanut politiikassaan demokratiaa ja ihmisoikeuksia.[39] Hän on ottanut kantaa erityisesti suurvaltojen ihmisoikeusloukkauksiin ja kansanvallan kehitykseen. Kritiikki on kohdistunut paitsi Venäjän ihmisoikeusloukkauksiin ja laajentumispyrkimyksiin, myös Yhdysvaltojen kansainvälistä politiikkaa ja Kiinan ihmisoikeustilannetta kohtaan. Tammikuussa 2006 presidentinvaalien alla Hautala syytti Suomen ulkopolitiikkaa vaikenemisesta pääministeri Matti Vanhanen kieltäytyessä ottamasta kantaa Guantanamo Bayn vankileirien oloihin.[40][41]

Hautalan erityisenä mielenkiinnon kohteena on ollut Venäjä. Eduskunnan satavuotisjuhlaistunnossa vuonna 2006 Hautala tuomitsi vihreiden ryhmäpuheenvuorossa Venäjän demokratiakehityksen saaman negatiivisen käänteen.[39][42][43] Hautalan kannanotto sai muun muassa eduskunnan puhemies Paavo Lipposelta kielteistä palautetta.[39] Vuonna 2007 Hautala oli perustamassa Suomalais-venäläinen kansalaisfoorumi -yhdistystä, jonka perustamiseen vaikutti muun muassa Anna Politkovskajan murha.[44] Keväällä 2012 Hautala arvosteli venäläisaktivisti Jevgenia Tširikovan kiinni ottamista Venäjällä ennen kuin tämän piti saapua vihreiden puoluekokouksen puhujavieraaksi Lappeenrantaan.[45]

Tutkija Johan Bäckman syytti vuonna 2007 kirjassaan Saatana saapuu Helsinkiin Hautalaa Venäjä-vastaisuuden lietsomisesta ja Politkovskajan murhan käyttämisestä vaaliaseena.[46] Hautala vastasi jättävänsä kirjan omaan arvoonsa ja pitävänsä sitä osana laajempaa mustamaalauskampanjaa.[47][48] Remonttikohun tiedostustilaisuudessaan keväällä 2013 Hautala kutsui Bäckmania ja Juha Molaria "arkkivihollisikseen".[49]

Hautala arvostaa presidentti-instituutiota, mutta hän on ajanut presidentin valtaoikeuksien reilua vähentämistä. Hautala näkee presidentin ennen kaikkea arvojohtajana, henkilönä, joka saa kansalaiset keskustelemaan tulevaisuuden kannalta tärkeistä asioista.[50][51] Hautalan mukaan presidentin tärkeimpiä tehtäviä ei ole johtaa ulkopolitiikkaa eikä presidentin pitäisi olla puolustusvoimain ylipäällikkö.[52]

LULUCF-äänestyksessä Hautala oli sitä mieltä, että hakkuita ei saa lisätä, perustellen näkemystään Aamulehdelle: "Kestävä metsänhoito ottaa huomioon hiilitasekysymykset. Ajatus siitä että metsänkäyttö on automaattisesti hiilineutraalia ja päästötöntä on vanhentunut."[53]

Yksityiselämä muokkaa

Hautala oli avoliitossa kuvataiteilija J. O. Mallanderin kanssa vuosina 1980–1985. Heillä on vuonna 1981 syntynyt poika.[8] Vuosina 1992–2009 Hautala oli parisuhteessa saksalaisen tutkijan Carlo Jordanin kanssa[54] ja seurustellut venäläisen elokuvaohjaajan Andrei Nekrasovin kanssa.[21]

Teokset muokkaa

Huomautukset muokkaa

  1. ↑ Väyrynen toimi Kiviniemen hallituksessa ulkomaankauppa- ja kehitysministerinä. Kataisen hallituksessa ulkomaankauppa-asiat siirtyivät Eurooppa- ja ulkomaankauppaministerille.

Lähteet muokkaa

  1. ↑ Hallitukset ja ministerit vuodesta 1917 (ks. kehitysministeri) Valtioneuvosto. Viitattu 3.3.2015.
  2. ↑ a b Heidi Hautala Europarl.europa.eu. Euroopan parlamentti. Viitattu 17.10.2013.
  3. ↑ a b c d e f g Heidi Hautala Suomen kansanedustajat. Eduskunta.
  4. ↑ Vaalikone Yle. Viitattu 30.5.2019.
  5. ↑ a b c d e f g h Kokko, Ulla-Marja: Vihreiden voimahahmo avoimuuden asialla (Arkistoitu sivu) 2006. Yle. Viitattu 8.9.2015.
  6. ↑ Sotahistoriallinen tutkimuslaitos: ”Karjalan kannaksen tilanne vuoden 1944 alkupuolella”, Suomen sota 1941-1945, s. 19-20. 7. osa. Kuopio: Kivi, 1957.
  7. ↑ a b c d e Peter Lodenius (suom. Markus Lång): Hautala, Heidi (1955—) Kansallisbiografia-verkkojulkaisu (maksullinen). 15.1.2010 (päivitetty 22.5.2012). Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura. Viitattu 3.3.2015.
  8. ↑ a b c Paavilainen, Ulla (päätoim.): Kuka kukin on: Henkilötietoja nykypolven suomalaisista 2015, s. 165. Helsinki: Otava, 2014. ISBN 978-951-1-28228-0.
  9. ↑ Simelia-palkinto Suomen Homeopaatit. Viitattu 14.4.2019.
  10. ↑ Helsingin uusi valtuusto Kuntavaalit 2012 tulospalvelu. 1.11.2012. Yle. Viitattu 1.11.2012.
  11. ↑ a b Heidi Hautala Euroopan parlamentti. Viitattu 3.7.2014.
  12. ↑ Court rules against the Council in “Hautala case” on access to documents EurActiv.com. Viitattu 25.4.2016. en-GB
  13. ↑ Hautala voitti kiistan EU:n asepapereista Yle Uutiset. Viitattu 25.4.2016.
  14. ↑ Tässä ovat Suomen 13 euroedustajaa. Helsingin Sanomat, 26.5.2014. Artikkelin verkkoversio. Viitattu 8.9.2015.
  15. ↑ a b Heidi Heidi Hautala. Viitattu 27.5.2020.
  16. ↑ 9th parliamentary term | Heidi HAUTALA | MEPs | European Parliament www.europarl.europa.eu. Viitattu 27.5.2020. (englanniksi)
  17. ↑ About the group – RBC responsiblebusinessconduct.eu. Viitattu 27.5.2020. (englanniksi)
  18. ↑ Niinistö ympäristöministeriksi, Hautala kehitysyhteistyöministeriksi Yle Uutiset. 20.6.2011. Viitattu 8.9.2015.
  19. ↑ He saavat potkut Finnairin hallituksesta 15.3.2012. Taloussanomat. Viitattu 11.10.2013.
  20. ↑ Hautala valmis luopumaan Finnairin enemmistöosuudesta (Archive.org) Yle Uutiset. 9.2.2012. Viitattu 8.9.2015.
  21. ↑ a b Timo Hakkarainen: Täältä alkoi Hautalan piina. Iltalehti, 16.3.2013, s. 2-3. Artikkelin verkkoversio. Viitattu 16.3.2013.
  22. ↑ Tiinanen, Pekka: Ministeri Hautala teetti pimeän oviremontin. Iltalehti, 14.3.2013. Artikkelin verkkoversio. Viitattu 16.3.2013.
  23. ↑ a b Tiinanen, Pekka: Hautala myöntää: Maksoin siivoojalle pimeästi. Iltalehti, 14.3.2013. Artikkelin verkkoversio. Viitattu 16.3.2013.
  24. ↑ SK: Hautalan remonttimies onkin yrittäjä HS.fi. 19.3.2013. Viitattu 8.9.2015.
  25. ↑ Iltalehti: Hautalan miesystävän taloa remontoi Helvetin enkeleiden yhtiö HS.fi. 26.3.2013. Viitattu 8.9.2015.
  26. ↑ Halminen, Laura: Verotusneuvos Hautalan remonttimaksuista: Kuuluisa maan tapa HS.fi. 15.3.2013. Viitattu 8.9.2015.
  27. ↑ Peppiina Ahokas, Virve Kähkönen & Elina Väntönen: Ville Niinistö: Hautala voi jatkaa ministerinä HS.fi. 16.3.2013. Viitattu 8.9.2015.
  28. ↑ Jarmo Huhtanen: Hautalan kotiosoite julkaistu Venäjällä. Ilta-Sanomat, 28.3.2013. Artikkelin verkkoversio. Viitattu 3.4.2013.
  29. ↑ Tiinanen, Pekka: Hautala esti rikosilmoituksen Iltalehti. 9.10.2013. Arkistoitu 12.10.2013. Viitattu 2.2.2024.
  30. ↑ IL: Hautala esti rikosilmoituksen Greenpeace-aktivisteista Maaseudun Tulevaisuus. 9.10.2013. Arkistoitu 9.12.2020. Viitattu 8.9.2019.
  31. ↑ Selvitys paljastaa - Näin Arctia Shippingiä taivuteltiin luopumaan rikosilmoituksesta 11.10.2013. Iltalehti. Viitattu 11.10.2013.
  32. ↑ Suominen, Heli & Luukka, Teemu: Valtion laivayhtiön toimitusjohtajaa uhattiin erottamisella Helsingin Sanomat. 11.10.2013. Viitattu 11.10.2013.
  33. ↑ Ministeri Heidi Hautala eroaa tehtävästään 11.10.2013. Yle Uutiset. Viitattu 11.10.2013.
  34. ↑ Pekka Haavisto kehitysministeriksi 17.10.2013. Ulkoasiainministeriö. Viitattu 8.9.2015.
  35. ↑ a b Heidi Hautala: Olin ay-liikkeen sylkykuppi, HS.fi 26.10.2013.
  36. ↑ Richt, Jyrki & Hakkarainen, Jari: Hautala-gate: Ay-konkarit käyttivät Matti Putkosta viestinviejänä Yle Uutiset. 15.10.2013. Viitattu 25.4.2014.
  37. ↑ Sallinen, Paula: Median haavoittamat. Journalisti, 2014, nro 3, s. 8–12. Artikkelin verkkoversio. Viitattu 8.9.2015.
  38. ↑ Rikosilmoituksen tekemistä tai tekemättä jättämistä koskeva omistajaohjaus (Oikeuskanslerin päätös 11.02.2014) Finlex. 11.2.2014. Edita. Viitattu 31.10.2015.
  39. ↑ a b c Hakala, Pekka: Vallanhaluinen hippi ärsyttää 12.10.2013. Helsingin Sanomat. Viitattu 12.10.2013.
  40. ↑ Vihreiden presidenttiehdokas Heidi Hautala pääministeri Vanhaselle: Ihmisoikeuksia ei tule uhrata suurvaltasuhteille Heidihautala.fi. 7.1.2006. Viitattu 3.3.2015.
  41. ↑ Tämän ajan keskitysleireistä ei saa vaieta Heidihautala.fi. 8.1.2006. Viitattu 3.3.2015.
  42. ↑ Näin vuonna 2006: Hautala kritisoi Venäjää rajusti duuman edustajien edessä 19.9.2013. Yle Uutiset. Viitattu 12.10.2013.
  43. ↑ Eduskunnan pöytäkirja 63/2006 vp – Juhlaistunto (pdf) (s. 6–7) 1.6.2006. Eduskunta. Viitattu 3.3.2015.
  44. ↑ Suomalais-venäläinen kansalaisfoorumi perustettu Heidihautala.fi. 18.1.2007. Viitattu 3.3.2015.
  45. ↑ Suomi puuttui venäläisen demokratia-aktivistin kiinniottoon 20.5.2012. Yle Uutiset. Viitattu 12.10.2013.
  46. ↑ Roos, J. P.: Johan Bäckman: Saatana saapuu Helsinkiin. Anna Politkovskajan murha ja Suomi. (Arvio) 2007. Helsingin yliopiston valtiotieteellinen tiedekunta. Viitattu 12.10.2013.
  47. ↑ Tutkija syyttää Hautalaa ja mediaa Putin-vihan lietsonnasta Hämeen Sanomat. 28.2.2007. Viitattu 8.9.2015.
  48. ↑ Bäckman saapui Moskovaan 9.3.2007. Vihreä Lanka. Viitattu 21.3.2007.
  49. ↑ Heidi Hautala: ”Remonttiasia on ollut arkkiviholliseni Johan Bäckmanin tiedossa” Uusi Suomi. 19.3.2013. Viitattu 12.10.2013.
  50. ↑ Hautala haluaisi supistaa presidentin valtaoikeuksia Verkkouutiset.fi. 24.5.1998. Viitattu 26.7.2015.
  51. ↑ Hautala: Presidentin tärkein valtaoikeus on arvovalta Mtv-uutiset 7.12.2005, päivitetty 16.12.2005
  52. ↑ Vaalikone.fi
  53. ↑ Aamulehti 16. syyskuuta 2017 sivu A18
  54. ↑ Heidi Hautala erostaan Sara-lehdessä: Sydäntäni raastaa Iltalehti. 1.10.2009. Viitattu 12.4.2014.

Aiheesta muualla muokkaa

 
Commons
Wikimedia Commonsissa on kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Heidi Hautala.
Wikisitaateissa on kokoelma sitaatteja aiheesta Heidi Hautala.
Edeltäjä:
Kalle Könkkölä 		Vihreän liiton puheenjohtaja
1987–1991 		Seuraaja:
Pekka Sauri
Suomen europarlamentaarikot
Vihreän liiton kansanedustajat
Uudenmaan vaalipiirin kansanedustajat
Vihreiden ehdokkaat Suomen presidentinvaaleissa

2000: Heidi Hautala | 2006: Heidi Hautala | 2012: Pekka Haavisto | 2018: Pekka Haavisto | 2024: Pekka Haavisto

Noudettu kohteesta ”https://fi.wikipedia.org/w/index.php?title=Heidi_Hautala&oldid=22158106”