Haukka ja lumimies (The Falcon and the Snowman) on John Schlesingerin ohjaama yhdysvaltalainen vakoiludraama vuodelta 1985. Sen on käsikirjoittanut tositapahtumiin perustuvan Robert Lindseyn romaanin pohjalta Steve Zaillian. Elokuvan pääosia näyttelevät Timothy Hutton ja Sean Penn.

Haukka ja lumimies
The Falcon and the Snowman
Ohjaaja John Schlesinger
Käsikirjoittaja Steve Zaillian
Perustuu Robert Lindseyn kirjaan
Tuottaja John Daly
Säveltäjä Lyle Mays, Pat Metheny
Kuvaaja Allen Daviau
Leikkaaja Richard Marden
Pääosat
Valmistustiedot
Valmistusmaa Yhdysvallat
Tuotantoyhtiö Hemdale films (käännä suomeksi)
Levittäjä Orion Pictures
Netflix
Ensi-ilta 1985
Kesto 126 minuuttia
129 minuuttia
Alkuperäiskieli englanti
Aiheesta muualla
IMDb
Elonet
AllMovie

Elokuvan musiikkina soi muun muassa David Bowien sanoittama ja esittämä ”This Is Not America”. Sen ja elokuvan muun musiikin ovat säveltäneet Lyle Mays ja Pat Metheny.

Juoni muokkaa

Kylmän sodan vuosina 1970-luvulla kaksi nuorta amerikkalaismiestä ajautuu Neuvostoliitolle tietoja luovuttaviksi vakoojiksi, toinen (Hutton) idealisminsa kadottua ja toinen (Penn) rahoittaakseen huumeriippuvuutensa.

Vastaanotto muokkaa

Helsingin Sanomien elokuvakriitikko Helena Ylänen kirjoitti Haukan ja lumimiehen olevan pikemminkin kiinnostava tapaus kuin hyvä elokuva. Danielin kirjan (1983) ja Tapaus Silkwoodin (1983) tavoin se edustaa hänestä 1980-luvun alun vakavia ”aikuiselokuvia”, jotka käsittelevät tärkeitä aiheitaan jotenkin ponnettomasti. Lisäksi elokuva on hänestä ylipitkä, muodoton ja heikosti rytmitetty, ja Huttonin ja Pennin esittämät päähahmot epämiellyttäviä.[1]

Saman lehden toinen kriitikko Mikael Fränti puolestaan piti Haukkaa ja lumimiestä vuoden 1990 tv-esityksen alla John Schlesingerin parhaana 1980-luvun ohjauksena, jossa ”aistii samanlaista tyyntä tervejärkisyyttä ja kirpeää todenmakuisuutta kuin tekijän 1960-luvun englantilaisista töistä Sellaista rakkautta, Kultaseni ja Kaukana mielettömästä maailmasta”.[2]

Video-oppaassa vuodelta 1994 Kati Sinisalo antoi Haukalle ja lumimiehelle kolme tähteä viidestä, mikä vastaa sanallista arviota ”hyvä”.[3]

Lähteet muokkaa

  1. Ylänen, Helena: Isien ja isänmaan pahat teot. Helsingin Sanomat, 19.9.1986, s. 52. Näköislehden aukeama (tilaajille).
  2. Fränti, Mikael: Kokemattomat kaverit vakoojina John Schlesingerin elokuvassa Haukka ja lumimies. Helsingin Sanomat, 16.1.1990, s. 59. Näköislehden aukeama (tilaajille).
  3. Sinisalo, Kati: ”Haukka ja lumimies”, Video-opas 95, Yli 8500 elokuvaa, 2000 uutuutta. WSOY, 1994. ISBN 951-0-19839-0.

Aiheesta muualla muokkaa