Harry Richard Landis

Harry Richard Landis (12. joulukuuta 18994. helmikuuta 2008) oli viimeisiä ensimmäisen maailmansodan veteraaneja. Hän eli vanhuudessaan floridalaisessa hoitokodissa varsin terveenä; hänen lääkityksensä muodostivat silmätipat ja vitamiinit.[1] Myös hänen vaimonsa eli saavuttaakseen sadan vuoden iän.

Landis syntyi Jason ja Alice Landisin kahdeksasta lapsesta seitsemänneksi. Hän vietti lapsuutensa perheen maatilalla Missourissa, Yhdysvalloissa.

Landis liittyi armeijaan lokakuussa 1918, hieman ennen sodan loppumista. Hän selvisi samaan aikaan myös espanjantautipandemiasta. Landis oli kuollessaan 108-vuotiaana yksi kahdesta elossa olevasta syntyperäisestä ensimmäisen maailmansodan yhdysvaltalaisveteraanista. Toinen oli Frank Buckles. John Babcock puolestaan on yhdysvaltalaistunut kanadalainen.

Lähteet muokkaa