Harald Godwininpoika

Harald Godwininpoika
	Harald kuvattuna Bayeux’n seinävaatteessa
Englannin kuningas
Valtakausi	6. tammikuuta – 14. elokuuta 1066
Kruunajaiset	6. tammikuuta 1066
Edeltäjä	Edvard Tunnustaja
Seuraaja	Edgar Atheling
Syntynyt	n. 1022; Wessex, Englanti
Kuollut	14. lokakuuta 1066; Sussex, Englanti
Puoliso	Edith Joutsenkaula ; Aldith
Lapset	Godwin ; Edmund; Magnus; Gunhild; Gytha; Harold; Ulf
Suku	Godwin
Isä	Godwin
Äiti	Gytha Thorkelsdóttir

Harald Godwininpoika (tai Harald II, engl. Harold Godwinson, noin 1022 – 14. lokakuuta 1066) oli viimeinen kruunattu anglosaksinen Englannin kuningas. Harald hallitsi 6. tammikuuta – 14. lokakuuta 1066, jolloin hän sai surmansa Hastingsin taistelussa^[1].

Lapsuus ja nuoruus muokkaa

Haraldin isä oli Godwin, vaikutusvaltainen Wessexin jaarli.^[1] Godwin itse oli mahdollisesti Sussexin thegnin Wulfnoth Cildin poika ja vanhan Wessex-suvun sivuhaaraa.

Godwinin vaimo oli Gytha Torkkelintytär (Gytha Thorkelsdóttir), jonka veli Ulf oli Tanskan kuninkaan Knuut Suuren lanko. Pariskunnalla oli useita lapsia, joista merkittävimmät olivat pojat Svein Godwininpoika, Harald ja Tostig Godwininpoika sekä tytär Edith. Edith avioitui kuningas Edvard Tunnustajan kanssa^[1].

Edithin naidessa kuninkaan seurauksena oli, että Haraldista tuli East Anglian jaarli vuonna 1045. Harald seurasi isäänsä maanpakoon vuonna 1051, mutta auttoi häntä palaamaan seuraavana vuonna Englantiin. Kun Godwin kuoli vuonna 1053, Harald seurasi häntä Wessexin jaarlina. Tämä teki hänestä maan toiseksi vaikutusvaltaisimman henkilön kuninkaan jälkeen.

Vaikutusvaltaisena aatelisena muokkaa

Vuonna 1058 Haraldista tuli myös Herefordin jaarli ja hän alkoi yhä enemmän keskittyä isänsä lailla vastustamaan kasvavaa normannivaikutusta Englannissa. Normannivaikutteet juontuivat istuvasta kuninkaasta Edvard Tunnustajasta, joka oli elänyt yli neljänneksen elämästään maanpaossa Normandiassa.

Harald kasvatti mainettaan johtaessaan useita taisteluita Gwyneddin hallitsijaa Gruffydd ap Llywelynia vastaan vuosina 1062–1063. Tämä oli valloittanut koko Walesin. Tapahtumat päättyivät Gruffyddin tappioon ja kuolemaan omien joukkojen käsissä vuonna 1063.

Vuonna 1064 Harald haaksirikkoutui Ponthieussa ja kohtasi Normandian herttuan Vilhelmin. Vilhelm piti itseään lapsettoman Edvard Tunnustajan mahdollisena seuraajana, ja hän sai Haraldin vannomaan valan, jolla hän tulisi kannattamaan Vilhelmia tulevaksi Englannin kuninkaaksi.

Vuonna 1065 Harald kannatti Northumbrian kapinallisia, jotka nousivat hänen veljeään Tostigia vastaan tämän perusteettoman verotuksen vuoksi. Harald korvasi Tostigin Morcarilla Northumbrian jaarlina. Tämä vahvisti Haraldin asemaa mahdollisena Edvardin jatkajana, mutta jakoi hänen oman perheensä Tostigin liittoutuessa norjalaisen Harald Ankaran kanssa. Tostig karkotettiin Englannista, mutta hän vannoi kostavansa veljelleen^[1].

Avioliitot ja lapset muokkaa

Harald oli naimisissa noin kaksikymmentä vuotta tanskalaisen Edith Joutsenkaulan (Ealdgyth Swan-neck) kanssa ja he saivat ainakin kuusi lasta. Papisto piti Edithiä Haraldin rakastajattarena eikä aviopuolisona ja heidän lapsiaan ei pidetty laillisina perillisinä. Lapsien joukossa oli Gytha, josta tuli myöhemmin Venäjän ruhtinaan Vladimir Monomahin vaimo. Tämän anglosaksis-venäläisen liiton kautta Harald on sukua myöhemmille Englannin kuninkaille.

Tammikuun 1066 aikoihin Harald meni naimisiin Mercian jaarlin Ælfgarin tyttären Aldithin (tai Aldgythin) kanssa. Tämä oli Gruffydd ap Llywelynin leski. Aldithilla ja Haraldilla oli kaksi poikaa – mahdollisesti kaksoset – nimeltään Harold ja Ulf. He syntyivät arviolta marraskuussa 1066. He säilyivät hengissä aikuisikään asti ja luultavasti asuivat maanpaossa. Aviopuolisonsa kuoleman jälkeen Aldithin sanotaan hakeneen turvapaikkaa veljiensä Edvinin (Mercian jaarli) ja Morcarin luota, jotka molemmat tekivät rauhan Vilhelm Valloittajan kanssa. He nousivat myöhemmin vastarintaan ja menettivät asemansa ja maansa. Aldith on saattanut lähteä ulkomaille.

Harald kuninkaana muokkaa

Edvard Tunnustajan kuoltua tammikuun alussa 1066 Harald väitti, että Edvard oli luvannut hänelle kruunun kuolinvuoteellaan. Harald oli tuolloin maan vaikutusvaltaisin mies^[1]. Witenagemot hyväksyi hänet seuraavaksi kuninkaaksi^[1]. Witenagemontin päätös oli odotettu^[1]. Seuraavana päivänä suoritettiin ensimmäiset Westminster Abbeyssä pidetyt kruunajaiset. Ne pidettiin heti Edvardin hautajaisten jälkeen^[1].

Haraldin hallitsema maa oli kuitenkin vallattu, ja valloittajina olivat Harald Ankara ja Vilhelm Valloittaja. Vilhelm väitti sekä Edvardin^[1] (luultavasti vuonna 1052) että Haraldin^[1] (Normandiassa 1064 tai 1065) luvanneen hänelle Englannin kruunun. Harald tarjosi veljelleen Tostigille kolmannesta kuningaskunnasta ja Tostig kysyi, mitä tämä olisi valmis antamaan Norjan kuninkaalle. Henry Huntingdonilaisen mukaan Harald vastasi tähän: "kuusi jalkaa maata tai sen verran enemmän kuin hän tarvitsee, sillä hän on pidempi kuin useimmat miehet".

Vilhelm kokosi kesällä 1066 Normandiaan maihinnousuarmeijan, suurimman sitten roomalaisten päivien. Harald Godwininpoika tiesi kuitenkin odottaa hyökkäystä. Elokuun puolivälissä kaksi valtavaa armeijaa seisoi Englannin kanaalin vastakkaisilla rannoilla odottaen. Wilhelm laivoineen odotti etelätuulta, jota ei kuulunut. Puolestaan Harald odotti Wilhelmiä, joka ei tullut. Viikkojen odottelun jälkeen Haraldin joukot alkoivat käydä levottomaksi ja kuninkaan oli vapautettava osa nostoväestä.^[1]

20. syyskuuta 1066 Tostig ja Harald Ankara löivät Mercian jaarlin Edvinin ja Northumbrian jaarlin Morcarin Fulfordin taistelussa lähellä Yorkia. Harald Godwininpojan armeija puolestaan löi Tostigin ja Harald Ankaran joukot perusteellisesti viisi päivää myöhemmin Stamford Bridgen taistelussa. Tätä pidetään usein viikinkiajan päättymisenä Englannissa^[2]. Tostig ja Harald Ankara saivat surmansa^[2].

Harald pakotti nyt armeijansa marssimaan 240 mailia eli 386 kilometriä ja kohtaamaan Vilhelmin, joka nousi maihin noin 7 000 miehen voimin Sussexissa 28. syyskuuta. Harald asetti armeijansa asemiin lähelle Hastingsia. Haraldin ja Vilhelmin armeijat kohtasivat Hastingsin taistelussa, joka käytiin lähellä nykyistä Battlen kaupunkia 14. lokakuuta.^[3] Kiivaassa taistelussa surmansa saivat Harald sekä tämän kaksi veljeä Gyrth ja Leofwine. Ei tiedetä varmasti, miten Harald kuoli, mutta legendan mukaan hän sai surmansa silmään ammutusta nuolesta. Bayeux'n seinävaatteessa tämän kohtalon kokenut uhri on nimetön. Haraldin puolisoa Edith Joutsenkaulaa pyydettiin tunnistamaan tämän ruumis. Vaikka erään normannilähteen mukaan Haraldin ruumis haudattiin rannikolla olevaan luolaan, luultavimmin hänet haudattiin Waltham Holy Crossin kirkkoon Essexissä. On myös esitetty hänen ruumiinsa olevan Boshamissa olevassa kirkossa.^lähde?

Haraldin jälkeen witenagemot ehti julistaa Edgar Athelingin kuninkaaksi, mutta tätä ei koskaan kruunattu.

Legenda ja perintö muokkaa

Haraldin tytär meni naimisiin Kiovan rusien hallitsijan Vladimir Monomahin kanssa ja ortodoksikirkko onkin tunnustanut Haraldin marttyyriksi, jonka muistopäivä on 14. lokakuuta. Haraldin ympärille muodostui palvonta-sankarikultti ja 1100-luvulle tultaessa oli syntynyt legenda, jonka mukaan Harald selvisi taistelusta hengissä viettäen kaksi vuotta Wichesterissä parannellen haavojaan. Sitten hän matkusti Saksaan, jossa hän vietti vuosia pyhiinvaeltajana. Vanhana miehenä hän palasi Englantiin ja asui erakkona luolassa lähellä Doveria. Kuolinvuoteellaan hän tunnusti olevansa Harold Godwininpoika. Keskiajalla legendasta syntyi useita eri versioita, mutta niille on hyvin vähän historiallisia todisteita. Vastaavanlaisia legendoja on eri aikoina syntynyt myös muista hallitsijoista, esimerkiksi Venäjän Aleksanteri I:stä.^lähde?