Hammasharja on väline, jolla hampaat harjataan. Mekaanisen hammasharjan lisäksi on myös sähkökäyttöisiä sähköhammasharjoja, joita suositellaan niiden tehokkaamman puhdistuskyvyn takia.[1]

Historia muokkaa

 
1800-luvun hammasharja.

Hammasharjan varhaisimmat mallit olivat eräänlaisia rispaantuneita hammastikkuja, joilla egyptiläiset ja babylonialaiset puhdistivat hampaita jo noin 3500 eaa. Tikkuina on käytetty oksia, lintujen höyheniä, luunkappaleita ja eläinten piikkejä.[2] Eri kulttuureissa on myös käytetty muita puhdistusvälineitä, kuten purtavia oksia ja lääkekasveja.

Nykyisenkaltaisen hammasharjan esi-isä on peräisin Kiinasta aivan 1400-luvun lopulta[3]. Harjassa oli oikeat harjakset sian niskakarvoista. Ensimmäinen nailonhammasharja valmistettiin Yhdysvalloissa vuonna 1938, jolloin DuPontin nailonharjaksilla varustettu hammasharja tuli markkinoille[4] (Doctor West's Miracle Toothbrush).

Suomessa hammasharjoja on ollut myynnissä 1800-luvulta lähtien.[5]

Harjatyyppejä muokkaa

Yleisin harjatyyppi on käsikäyttöinen, yksinkertainen harja, jossa varren päässä olevat harjakset poistavat mekaanisesti likaa hampaiden pinnalta ja väleistä. Näistä harjoista on markkinoilla hyvin erilaisia malleja, joilla eri valmistaja pyrkivät antamaan kuvan erityisistä teknisistä ominaisuuksista.[6] On olemassa myös erikoishammasharjoja.[7]

Sähköhammasharjassa koko harjaa pidetään paikallaan kunkin hampaan kohdalla ja sähkömoottori liikuttaa harjasosaa hampaan pinnalla. Moottorilla on mahdollista saada huomattavasti käsikäyttöistä harjaa nopeampi liike, tuhansia harjausliikkeitä minuutissa ja näin tehokkaampi puhdistus.[8] Hammaslääkärit suosittelevatkin sähköhammasharjan käyttöä sen puhdistustehon vuoksi.[1] Sähköhammasharjan ja sen varaosien hinta on kuitenkin usein huomattavan korkea verrattuna käsikäyttöiseen harjaan. Sähköhammasharjojen erityistyyppinä ovat sonic-harjat. Harjan liike on entistä nopeampi ja tuntuma suussa hyvin erilainen. Jotkut voivat kokea harjasten liikkeen tai laitteen äänen ainakin osassa laitteissa epämiellyttäväksi.[8][9]

Katso myös muokkaa

Lähteet muokkaa

  1. a b Eija Könönen: Hammasplakki Lääkärikirja Duodecim. 11.5.2012. terveyskirjasto.fi. Arkistoitu 4.3.2021. Viitattu 20.6.2014.
  2. Milloin keksittiin hammasharja? 10.12.2010. Tieteen Kuvalehti. Viitattu 22.6.2014.
  3. Who Invented the Toothbrush and When Was It Invented? loc.gov.
  4. History of Dentistry and Dental Care. Toothbrush, Toothpaste, Dental Floss & Toothpicks about.com. Arkistoitu 13.7.2012. Viitattu 20.6.2014. (englanniksi)
  5. Suomen Hammaslääkärilehti 2007; 14 (4)
  6. http://www.terveyskirjasto.fi/kotisivut/tk.koti?p_artikkeli=trs00022&p_haku=hammasharja[vanhentunut linkki] Hammasharjat
  7. http://www.terveyskirjasto.fi/kotisivut/tk.koti?p_artikkeli=trs00023[vanhentunut linkki] Erikoisharjat
  8. a b Ladattavat sähköhammasharjat - Philips haastaa Braunin Hammaslääkärilehti 17/2006. 2006. digipaper.fi. Arkistoitu 19.6.2014. Viitattu 20.6.2014.
  9. http://www.terveyskirjasto.fi/kotisivut/tk.koti?p_artikkeli=trs00024 (Arkistoitu – Internet Archive) Sähköhammasharjat

Aiheesta muualla muokkaa

 
Commons
Wikimedia Commonsissa on kuvia tai muita tiedostoja aiheesta hammasharja.