Haman joukkomurha
 |
Tämän artikkelin tai sen osan paikkansapitävyys on kyseenalaistettu. Voit auttaa varmistamaan, että kyseenalaistetut väittämät ovat luotettavasti lähteistettyjä. Lisää tietoa saattaa olla keskustelusivulla. Tarkennus: Artikkelista ei käy ilmi, mikä osa on käännösartikkelia. Osittain lähteetöntä ja mahdollisesti uutta tutkimusta. |
Haman joukkomurha (arab. مجزرة حماة) vuonna 1982 oli tapahtumasarja, jossa Syyrian hallituksen joukot kukistivat Muslimiveljeskunnan kapinan kovaotteisesti. Sunni-islamilaiset alkoivat kapinoida 70-luvun loppupuolella Syyriassa.
Muslimiveljeskunnan sissit hyökkäsivät Hamassa baath-puolueen toimistoihin ja poliisiasemille tappaen kymmeniä puolueen jäseniä. Armeija saarsi kaupungin ja tulitti sitä tykein. Lisäksi hallituksen asemiehet kiduttivat ja tappoivat epäilemiään muslimiveljeskunnan jäseniä. Eri arvioiden mukaan kapinassa ja sen kukistamisessa kuoli 7 000–40 000 henkeä.[1][2]. Haman raaka sotilasoperaatio lopetti pitkään jatkuneen sunniopposition kapinan.
Tausta muokkaa
Muslimiveljeskunta muokkaa
Muslimiveljeskunta oli sunnalainen järjestö. Se piti baath-puolueen arabinationalismia epäislamilaisena. Syyrian Baath-puolue kielsi muslimiveljeskunnan vuonna 1963.
Myös monet vähemmän uskonnolliset rikkaat sunnit vastustivat baathia, koska kokivat tämän radikaalin talouspolitiikan uhkaksi omistuksilleen. Varsinkin Haman kaupungissa oli voimakas baathin vastainen mieliala sunnien keskuudessa[3].
Vuoden 1964 levottomuudet muokkaa
Vuosina 1964–1965 oli Syyriassa suuri mielenosoitusten ja lakkojen aalto, jonka armeija kukisti. Hamassa islamilaiset protestoijat ryöstelivät viinikauppoja. Mellakoijilla oli paikallisen imaamin ja joidenkin kauppiassukujen tuki. Mellakoijat murhasivat erään islamilaisen baath-miliisin miehen. Tämän jälkeen protestoijat hyökkäsivät moniin baath-puolueen toimistoihin[4]. Baathin johtama kansalliskaarti kukisti kapinan panssarien ja tykistön avulla. Presidentti Amin al-Hafiz määräsi kapinalliset surmattavaksi, ja armeija pommitti moskeijaa. Moni kapinallinen kuoli tulituksessa sortuvan minareetin romahdukseen. Noin 70–100 muslimiveljeskunnan jäsentä kuoli. Moni veljeskuntalainen meni maan alle[5].
Assadin vallankaappaus muokkaa
Ilmavoimien upseeri Hafez al-Assad kaappasi vallan vuosina 1970–1971. Assad voitti vaalit ylivoimaisesti ja selvitti kiireesti välinsä niiden kanssa, jotka eivät äänestäneet häntä[6]. Mutta Syyrian lain mukaan presidentin tuli olla sunni, ja Assad oli alaviitti. Niinpä arvostettu sunnijohtaja julisti alaviitit osaksi sunneja[7]. Alussa Assad rukoili sunnien uskonnollisina pyhäpäivinä, jotta ei suututtaisi sunneja[7]. Assad myös lisäsi ministeriöiden rahallista tukea sunnimoskeijoille. Mutta kun Assad julisti uuden perustuslain 31. tammikuuta 1973, sunnit protestoivat. Uusi perustuslaki ei enää vaatinut, että presidentin tulee olla sunnimuslimi. Sunnien mielestä Assad oli "Allahin vihollinen". Assad pidätti 40 sunnijohtajaa ja palautti perustuslain ennelleen rauhoittaakseen sunneja.
Sunnien kapina muokkaa
Alaviittien murhia muokkaa
Kun Libanonissa syntyi vuonna 1976 sisällissota, Assad tuki maroniittikristittyjä eikä sunnimuslimeja. Syyrian sunnit eivät pitäneet tästä[7]. Hallitus pidätti tunnetun sunnisaarnaajan Marwan Hadidin. Hadid teki nälkälakon vankilassa ja kuoli sen takia. Sunnit syyttivät hallitusta Hadidin murhasta[7]. He aloittivat oppositiotoiminnan osin tämän, osin talouden alamäen takia. Äärisunnit alkoivat suunnitella aseellista kapinaa. Pian tuntematon taho murhasi Syyriassa alaviittitaustaisia lääkäreitä, opettajia ja muita ammattilaisia.
Muslimiveljeskunta syytti murhista maallisia tahoja[8].
Sunnikapina 1979 muokkaa
Muslimiveljeskunta ja muut islamilaisryhmät aloittivat sissisodan 1979 hyökäten armeijan upseereja ja hallituksen virkamiehiä vastaan. Hallitus vastasi joukkopidätyksin, kidutuksin, joukkomurhin ja muilla vastaavilla keinoilla.
Talia muqatilan islamilaisaktivistit tappoivat 16. kesäkuuta 1979 kymmeniä alaviittikadetteja Aleppossa[7][9] [10]. Kadettien joukkomurha laukaisi kaupunkisissisodan. Sunnien ääriainekset hyökkäilivät Baathin puoluetoimistoihin, poliisiasemille, kasarmeihin, tehtaisin ja muihin kohteisiin. Turvajoukot ja islamistikapinoijat taistelivat muun muassa Aleppossa syksyllä 1979.
Kun hallitus pidätti marraskuussa sunnipappi Shaykh Zain al-Din Khairallamin, oppositiomellakointi lisääntyi räjähdysmäisesti. Opposition hyökkäyksiä tukivat lakot, boikotit ja mielensoitukset. Aleppo karkasi hallituksen valvonnasta turvajoukkojen ja armeijan väliintulosta huolimatta. Äärisunnit murhasivat alaviittien lisäksi myös niitä sunnipappeja, jotka tuomitsivat sunnisissieen vtekemät verityöt. Muslimimappi Shaykh Muhammad al-Shami surmattiin omaan moskeijaansa 2. helmikuuta 1980.
Vuonna 1980 hallituksen kaatuminen näytti mahdolliselta[11]. Muslimiveljeskunta nousi voimakkaimmaksi oppositioryhmäksi. Maaliskuussa 1980 muslimiljeljeskunta sulki Aleppon kauppakeskuksen kahdeksi viikoksi. Myötätuntolakkoja oli kaupungeissa Hama, Homs, Idlib, Deir ez-Zor ja Hasaka[12]
Hallitus veti siirsi joukoja Libanonista Syyriaan. Hallitukselle uskolliset eliittijoukot saarsivat Aleppon. Tankit tulittivat kaupungissa summamutikassa asuinalueilla. Joukot haravoivat Aleppoa talo talolta etsien aseita ja oppositiotaistelijoita. Hallituksen operaatiossa kuoli satoja ja satoja pidätettiin. Pidätysleiri perustettiin Aleppon linnoitukseen. Tilanne oli pääosin rauhallinen toukokuussa. Mutta sunnit kapinoivat taas kesällä. Armeija surmasi summamutikassa kymmeniä-satoja ihmisiä, kun se kosti partioihinsa kohdistuneita hyökkäyksiä. Osa armeijan umpimähkään surmaamista oli hallituksen virkamiehiä ja tukijoita.
Hallitus sääti vuonna 1980 lain, jonka perusteella muslimiveljeskunnan jäsenen sai hirttää. Mutta toisaalta Syyrian hallitus maksoi muslimiveljeskunta-kytkennäiselle Hamasille, joka piti päämajaansa Damaskoksessa.
Muslimiveljeskunta yritti murhata 26. kesäkuuta 1980 Syyrian presidentin.[13] Kostona tästä hallitus teloitutti 1 200 vangittua islamilaista seuraavana päivänä.
Vuoden 1981 välikohtaus muokkaa
Islamilaississit iskivät vuonna 1981 erääseen Haman lähellä olleeseen alaviittikylään. Hallitus lähetti erikoisjoukot ja 47. prikaatin etsimään sissejä talosta taloon. Hamassa syntyi katutaisteluja[11]. Armeija julisti ulkonaliikkumiskiellon. Hallituksen joukot teloittivat ainakin 350 Haman asukasta huhtikuun lopussa 1981[14]. Vuonna 1981 islamistit tekivät kolme pommi-iskua Damaskoksessa.
Vuoden 1982 kapina muokkaa
Armeijan yksikkö etsi yöllä kello 23. helmikuuta 1982 sissikomentaja Umar Jawwadia alias Abu Bakria. Katoilla olevat kapinallisten sala-ampujat tappoivat Syyrian armeijan sotilaita[15]. Vahvistuksia saapui saartamaan Abu Bakria. Tämä määräsi kapinan aloitettavaksi. Sadat islamilaiskapinalliset hyökkäsivät baath-virkailijoiden koteihin, poliisiasemille ja kaappasivat aseita. Aamulla kapinalliset olivat surmanneet 70 baath-puolueen virkailijaa. He julistivat Haman vapaaksi kaupungiksi, ja kehottivat syyrialaisia kaatamaan Assadin hallinnon.
Kukistaminen muokkaa
Presidentti Hafez Assad vastasi kapinaan lähettämällä Hamaan erikoisjoukkoja ja sotilastiedustelun asiamiehiä. Assad määHallituksen joukot kehottivat asukkaita antautumaan, ja varoittivat, että jokaista kaupunkiin jäävää kohdellaan kapinallisena. Armeija tulitti Hamaa tykistöllä ja tankkien tykein neljä päivää tuhoten suuren osan vanhasta kaupungista. Kapinalliset tekivät kovaa vastarintaa. Ihmisiä pakeni ulos kaupungista, jossa oli pian ruoka- ja vesipula. Armeija saarsi kaupungin. Kaupungin valtaus ja tulitus jatkui kolme viikkoa. Hapinalliset linnoittautuivat vanhaan kaupunkiin. Osa sotilaista loikasi kapinallisten puolelle[16] . Hallitus etsi Muslimiveljeskunnan jäseniä järjestelmällisesti. Hallituksen joukot pidättivät, kiduttivat ja tappoivat joukoittain Muslimiveljeskunnan jäseniksi epäilemiään. Kokonaisa perheitä kuoli taloituksissa. Armeija tuhosi kolmanneksen vanhasta kaupungista tykistöllä[16]. Monien arvioiden mukaan hallitus tappoi 1 000–40 000, ja 100 000 pakeni[17]. Vallatussa kapinakaupungissa hallitus kidutti ja murhasi muslimiveljiksi epäilemiään viikkojen ajan.[1][18] Taisteluja hallituksen ja kapinallisten välillä oli myös muualla, ainakin Jisr al Shugourissa.
Seuraukset muokkaa
Muslimiveljeskunnan kapina kukistui. Hallitus kovensi otteitaan mahdollista oppositiota vastaan. Monia kapinallisia pakeni ulkomaille, mm. Jordaniaan, Irakiin ja länsimaihin. Muslimiveljeskunta jakautui Lontoon maltilliseen pääryhmään, ja Irakin aseellisen vastarinnan kannattajiin. Hallitus kiisti Haman joukkomurhan, mutta se mainittiin virallisesti "tapahtumana" tai "välikohtauksena".
Lähteet muokkaa
- Naser Khader ja Stig Matthiesen: Verta vuotava sydän – arabikevät ja sen hiipuminen. Suomentanut Aino Pääsky. Kirjataimi, 2016. ISBN 978-952-93-6665. suomi
- Ari Kerkkänen: Syyria – synnystä sisällissotaan. Like, 2017. ISBN 978-952-01-1654-5. [www.like.fi Teoksen verkkoversio] (viitattu 7.8.2017). suomi
Viitteet muokkaa
- ↑ a b Weapons of Mass Destruction: Hama
- ↑ Kathrin Nina Wiedl: The Hama Massacre – reasons, supporters of the rebellion, consequences. München 2007, ISBN 978-3638710343. (Excerpts)
- ↑ Seale, Patrick. 1989. Asad, the Struggle for the Middle East. University of California Press.
- ↑ Seale, 1990, s. 92–93.
- ↑ Dumper, Stanley, and Abu-Lughod, 2007, s. 164.
- ↑ Khader 2016, s. 66
- ↑ a b c d e Khader 2016, s. 67
- ↑ Seale, Patrick, Asad, the Struggle for the Middle East, University of California Press, 1989, s. 316–7
- ↑ Seale s. 325
- ↑ Kerkkäinen 2017, s. 128
- ↑ a b Middle East Watch. Syria Unmasked: The Suppression of Human Rights by the Assad Regime. New Haven: Yale UP, 1991, s. 8.
- ↑ Byman, Daniel; Pollack, Kenneth Michael (2008). Things Fall Apart: Containing the Spillover from an Iraqi Civil War. Washington D.C.: Brookings Institution Press. s. 153.
- ↑ Kerkkäinen 2017, s. 134
- ↑ Middle East Watch. Syria Unmasked: The Suppression of Human Rights by the Assad Regime. New Haven: Yale UP, 1991, s. 17–18.
- ↑ Kerkkäinen 2017, s. 137
- ↑ a b Kerkkäinen 2017, s. 138
- ↑ Bashar Assad Teaches Visiting Members of U.S. Congress How to Fight Terrorism. Middle East Media Research Institute. Viitattu 5.11.2016.
- ↑ Wiedl, K. N. 2007. The Hama Massacre – reasons, supporters of the rebellion, consequences. GRIN Verlag. ISBN 978-3638710343 (Google Books)
Aiheesta muualla muokkaa
Kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Haman joukkomurha Wikimedia Commonsissa
