Hallitus (politiikka)

ryhmä korkea-arvoisia poliittisia päätöksentekijöitä

Politiikan käsitteistössä hallitus tarkoittaa pääministeristä ja muista ministereistä koostuvaa valtioneuvostoa. Joissakin yhteyksissä hallituksen käsitteeseen sisältyy valtioneuvoston lisäksi myös presidentti.

Hallitus on toimeenpanovaltaa käyttävä hallinnon osa. Parlamentarismissa valtioneuvoston jäsenten on nautittava eduskunnan luottamusta. [1][2]

"Hallitusvaltaa käyttävät tasavallan presidentti sekä valtioneuvosto, jonka jäsenten tulee nauttia eduskunnan luottamusta." (Suomen perustuslaki, 3§)

Kaksipuoluejärjestelmän hallitus muokkaa

Kaksipuoluejärjestelmään voi kuulua olennaisena osana se, että kummallakin puolueella on tietyn ministeriön hallinnonalaan keskittyvät henkilönsä, joita voidaan kutsua esimerkiksi kabinettiministereiksi, mutta oppositiopuolueen kabinetti kulkee nimellä varjohallitus, ja vastaavasti kaikkien kabinettiministerien tehtävänimikkeiden eteen liitetään "varjo-" etuliite. Käytännössä tämä tarkoittaa, että kaksipuoluejärjestelmässä, missä oppositiopuolue voi täysin korvata hallituspuolueen hallituksessa vaalien jälkeen, on jo ennen mahdollista vaihdosta oppositiopuolueen piiristä katsottu valmiiksi sopiva ministeriehdokas.

Yleensä monarkistisissa tai parlamentaarisissa kaksipuoluejärjestelmissä pääministerin rooli korostuu, koska valtiokäytännön mukaisesti usein seremoniallisella valtionpäämiehellä on vähän päivänpoliittista valtaa.

Monipuoluejärjestelmän hallitus muokkaa

Monipuoluejärjestelmässä harvoin ylläpidetään jatkuvaa hallituskoneistoa kussakin puolueessa erikseen, koska puolueet joutuvat melkein aina muodostamaan hallituskoalition, jolloin kukin siihen kuuluva puolue saa vain osan ministerinsalkuista. Puolueiden keskinäiset voimasuhteet useimmiten vaikuttavat kohtalaisen merkittävästi siihen kuinka monta ja vaikutusvaltaista salkkua kukin puolue salkkujaossa saa.

Yksipuoluejärjestelmän hallitus muokkaa

Kun sekä kaksipuoluejärjestelmässä että monipuoluejärjestelmässä suurin merkitys on sillä mitkä puolueet menestyvät vaaleissa; yksipuoluejärjestelmässä olennaisinta on se miten eri suuntauksia edustavat henkilöt nousevat ja laskevat hallituskoneiston sisällä. Tämä on ainoa muutosvoima yksipuoluejärjestelmässä.

Joitain hallitusministerinimikkeitä muokkaa

Katso myös muokkaa

Lähteet muokkaa