Haarlan palatsi

rakennus Tampereella

Haarlan palatsi on liikemies Rafael Haarlan itselleen 1923 rakennuttama kaksikerroksinen asuintalo Suomessa. Rakennus sijaitsee aivan Tampereen keskustassa Hatanpään valtatiellä.

Haarlan palatsi

Rakentaminen muokkaa

Palatsin suunnitteli professori Jussi Paatela, ja se rakennettiin Kurun punaruskeasta graniitista. Tyyliltään rakennus edustaa 1920-luvun uusklassismia. Rafael Haarla asui rakennuksessa vuodesta 1924 kuolemaansa 1938 saakka. Haarlan palatsi oli Tampereen kaupungin omistuksessa vuodesta 1972 vuoteen 2013, kunnes se myytiin kiinteistösijoitusyhtiölle 1,6 miljoonalla eurolla.[1]

Arkkitehtuuri muokkaa

Rakennuksen pääsisäänkäynnin portaikkoa vartioi kaksi Väinö Richard Rautalinin graniitista veistämää ilvestä. Palatsin julkisivua hallitsee kreikkalaisen temppelin muotoinen päätykolmio ja doorilainen tai sen muunnelma toskanalainen pylväikkö. Sisätilat jakautuvat julkiseen ja yksityiseen puoleen. Alakerrassa olivat edustustilat ja kirjasto, ja yläkerrassa makuu- ja vierashuoneet, sekä Hatanpään valtatielle avautuva parveke. Palatsin takana on muurien ympäröimä piha autotalleineen ja puutarhoineen. Alakerrassa on myös omalla sisäänkäynnillä varustetut Haarlan autonkuljettajan ja talonmiehen asunnot.

Myöhempi käyttö muokkaa

1970-luvun alussa palatsi oli vaarassa joutua puretuksi. Arkkitehdit Otto-Iivari Meurman ja Erkki Helamaa, sekä Tampere-seura vastustivat purkuhanketta. 1972 kaupunginvaltuusto lunasti rakennuksen kaupungille, ja sen tiloihin muutti Tampereen yliopiston kansanperinteen laitos, joka oli talossa vuokralaisena vuoteen 2004 saakka. Tiloja vuokrattiin välillä musiikkiesityksille, kuten kantele- ja kamarimusiikille. 2005 palatsi vuokrattiin edelleen yksityiselle, joka teki talossa mittavan remontin. Vuonna 2013 rakennus myytiin kiinteistösijoitusyhtiö D-kulmalle. Vuonna 2015 rakennuksessa aloitettiin ikkunaremontti.[2]

Lähteet muokkaa

Viitteet muokkaa

Aiheesta muualla muokkaa