Haapana

sorsalintujen lahkoon kuuluva lintulaji

Haapana (Mareca penelope) on yleinen ja laajalle levinnyt sorsalaji.

Haapana
Uhanalaisuusluokitus

Elinvoimainen [1]

Elinvoimainen

Suomessa:

Vaarantunut [2]

Tieteellinen luokittelu
Domeeni: Aitotumaiset Eucarya
Kunta: Eläinkunta Animalia
Pääjakso: Selkäjänteiset Chordata
Alajakso: Selkärankaiset Vertebrata
Luokka: Linnut Aves
Lahko: Sorsalinnut Anseriformes
Heimo: Sorsat Anatidae
Suku: Haapanat Mareca
Laji: penelope
Kaksiosainen nimi

Mareca penelope
(Linnaeus, 1758)[1]

Synonyymit

Anas penelope

Haapanan levinneisyys Suomessa
Haapanan levinneisyys Suomessa
Katso myös

  Haapana Wikispeciesissä
  Haapana Commonsissa

Mareca penelope

Koko ja ulkonäkö muokkaa

Haapana on 42–52 cm pitkä ja sen siipien kärkiväli on 73–87 cm.[3][4] Haapana painaa 600–850 grammaa.[4] Haapana on keskikokoinen ja lyhytkaulainen. Sillä on pyöreä ja suhteellisen suuri pää, korkea otsa, pieni nokka, kapea kaula ja terävät siivet ja pyrstö. Haapanalla on kaikissa puvuissa valkoinen vatsa ja epäselvärajaisen likaisenharmaat kainalot ja siiven alapeitinhöyhenet. Nokka on pieni ja vaaleansiniharmaa, ja siinä on tumma kärki.[3]

Juhlapukuisella koiraalla on punaruskea pää ja kaula ja kellanbeige päälaen etuosa. Rinta on punertava, kupeet ja selkä harmaat sekä peräpää mustavalkoinen. Siiven yläpuolella on suuri valkoinen laikku ja vihreä siipipeili. Naaraan värityksessä on pientä vaihtelua, mutta punaruskea tai harmahtava ovat kaksi päävärityyppiä. Naaras on epäselvästi täplikäs, mutta jotkut yksilöt ovat hyvin yksivärisiä. Siipipeili on tumma ja sisimmät kyynärsulat ovat usein vaaleareunaiset. Sulkasatoinen koiras muistuttaa naarasta, mutta sen puku on voimakkaamman punaruskea ja sen valkoinen siipilaikku säilyy.[3]

Vanhin suomalainen rengastettu haapana on ollut 9 vuotta 11 kuukautta ja 28 päivää vanha. Euroopan vanhin oli brittiläinen 34 vuotta ja 8 kuukautta vanha sorsa.

Levinneisyys muokkaa

Haapana suorittaa pesimisen Siperiassa, Skandinaviassa, Pohjois-Englannissa tai Islannissa. Suomessa haapanaa tavataan koko maassa aina pohjoisinta Lappia myöten. Etelässä kanta on harvalukuista, pohjoisessa runsaampaa.[5]

Talven haapana viettää yleensä Keski-Euroopassa, Etelä-Euroopassa tai Pohjois-Afrikassa. Suomeen talveksi jääneet haapanat viettävät talviajan Etelä-Suomen rannikolla.[5] Maailman haapanapopulaatioksi arvioidaan 2,8–3,3 miljoonaa yksilöä ja IUCN luokittelee lajin elinvoimaiseksi. Kanta on kuitenkin laskussa.[1] Suomessa arvioitiin 1990-luvun lopulla pesivän noin 70 000 haapanaparia, mutta kanta on taantunut 1990-luvulta lähtien.[6]

Elinympäristö muokkaa

Haapana pesii hyvin monenlaisissa vesistöissä sekä sisämaassa että saaristossa. Karuimmissa järvissä ja lammissa se ei kuitenkaan viihdy hyvin, sillä se vaatii kasvillisuutta ruokailuun.[6] Syksyllä haapanat ruokailevat rehevillä lahdilla ja lintujärvillä suurina parvina. Keväisin haapanat ruokailevat tulvaniityillä ja jopa taajamien nurmikoilla.

Lisääntyminen muokkaa

Haapana rakentaa pesänsä ruoikon laitaan tai metsän reunaan, aluskasvillisuuden suojaan. Jotkut parit ovat alkaneet pesiä kaupunkien puistoissa ja pihoilla. Naaras munii huhti-kesäkuussa 7–9 munaa, joita se hautoo n. 24 vuorokautta. Naaras huolehtii poikasistaan noin kuusi viikkoa, jolloin poikasista tulee lentokykyisiä. Useiden muiden sorsalintujen tapaan myös haapanan poikaset ovat pesäpakoisia, eli ne etsivät ravintonsa ja varhaisessa vaiheessa itse, mutta pysyttelevät silti tiiviinä poikueena naaraan seurassa.

Talvehtimaan jääneet haapanat voivat risteytyä sinisorsien kanssa.

Ravinto muokkaa

Haapana on puolisukeltaja. Haapanan ravinto koostuu lähes yksinomaan kasvinosista[7], mutta se saattaa ajoittain syödä myös vesihyönteisiä. Suomessa rehevillä vesillä tehdyn tutkimuksen mukaan sen suosimia kasvilajeja ja kasvinosia olivat pikkulimaska, vesirutto, kilpukan talvehtimissilmut ja vesikasvien siemenet.[8]

Nimi muokkaa

Haapanan nimityksiä ovat olleet muun muassa Haapasorsa (Kälviä), Viusorsa (Kustavi) ja Kirnulintu (Enontekiö).[9] Historiallisia nimiä ovat olleet muun muassa haapana (Juslenius, 1745), Wiusuorsa (Lencqvist, 1760-l.) ja haapana, haapalo, viusuorsa (Lönnrot, 1861). [10]

Tieteellinen nimi Mareca tulee Brasilian portugalista ja tarkoittaa pientä ankkaa (marrecco). Sana juontuu roomalaisesta mytologiasta, missä marica oli joen tai veden nymfi. [11] Lajinimi penelope tulee kreikan sanasta pēnelops. Näin kutsuttiin erästä vesilintua tarinan mukaan, joka kertoi tämän linnun pelastaneen Odysseuksen puolison Penelopen ja ruokkineen tätä. Näin tapahtui sen jälkeen, kun Penelopen vanhemmat olivat heittäneet tämän veteen. Sana pēnē tarkoittaa palmikkoa tai koristenauhaa ja ops ulkonäköä.[11] Haapanakoiraalla on otsassaan keltainen "koristenauha".

Lähteet muokkaa

  • Häkkinen, Kaisa: Linnun nimi. Teos, 2011. ISBN 978-951-851-434-6.
  • Jobling, James, A.: The Helm Dictionary of Scientific Bird Names. Christopher Helm, 2010. ISBN 978-1-4081-2501-4.
  • Kivirikko, K. E.: Suomen linnut. Toinen osa. Wsoy, 1927.

Viitteet muokkaa

  1. a b c BirdLife International: Mareca penelope IUCN Red List of Threatened Species. Version 2013.2. 2012. International Union for Conservation of Nature, IUCN, Iucnredlist.org. Viitattu 2.6.2014. (englanniksi)
  2. Esko Hyvärinen, Aino Juslén, Eija Kemppainen, Annika Uddström & Ulla-Maija Liukko (toim.): Suomen lajien uhanalaisuus - Punainen kirja 2019, s. 568. Helsinki: Ympäristöministeriö - Suomen ympäristökeskus, 2019. ISBN 978-952-11-4973-3. Teoksen verkkoversio (viitattu 14.8.2021).
  3. a b c Svensson, Lars: Lintuopas - Euroopan ja Välimeren alueen linnut, s. 26. Otava, 2010. ISBN 978-951-1-21351-2.
  4. a b Haapana Luontoportti. Viitattu 9.10.2013.
  5. a b Suuri eläintieto: Eläinten kiehtova maailma 2 (H), s. 8. Weilin+Göös, 1990. ISBN 951-35-5128-8.
  6. a b Haapana (Anas penelope) Suomen lintuatlas. Viitattu 9.10.2013.
  7. Laine, Lasse J.: Suomalainen Lintuopas, s. 58. WSOY, 2009. ISBN 978-951-0-26894-0.
  8. Veli-Matti Väänänen & Petri Nummi: Sorsasapuskan salat - ravintotutkimukset apuna kosteikoiden kunnostuksessa 2004. Metsästäjä. Arkistoitu 13.10.2013. Viitattu 12.10.2013.
  9. Kivirikko, 1927, s. 160
  10. Häkkinen, 2011, s. 284
  11. a b Jobling, 2010, s, 241, 296

Aiheesta muualla muokkaa