HMS St. George (1785)

HMS St. George oli Britannian kuninkaallisen laivaston vuonna 1785 vesillelaskettu Duke-luokan 98-tykkinen toisen luokan linjalaiva. Alus osallistui Hyèresin taisteluun vuonna 1795 sekä vuonna 1801 Kööpenhaminan taisteluun, jolloin se oli Horatio Nelsonin lippulaivana.

HMS St. George
Aluksen vaiheet
Rakentaja	Portsmouthin telakka
Kölinlasku	elokuu 1774
Laskettu vesille	14. lokakuuta 1785
Palveluskäyttöön	lokakuu 1787
Poistui palveluskäytöstä	haaksirikkoutunut 1811
Tekniset tiedot
Uppouma	1 949 70/94 bm
Pituus	54,1 m (tykkikansi) 44,25 m (köli)
Leveys	15,32 m
Syväys	6,45 m
Miehistöä	850
Aseistus
Aseistus	98 tykkiä
Infobox OK

Valmistus

Pääartikkeli: Duke-luokka (linjalaiva)

Sir John Williamsin suunnittelema alus tilattiin 16. heinäkuuta 1774 Portsmouthin telakalta, missä rakennustöistä vastasi joulukuuhun 1777 Edward Hunt ja sen jälkeen huhtikuuhun 1779 Nicholas Phillips. Loppuajan rakennustöitä valvoi George White. Amiraliteetti julkaisi aluksen nimen 23. elokuuta 1774. Köli laskettiin elokuussa 1774. Alus laskettiin vesille 14. lokakuuta 1785 ja valmistui 11. syyskuuta 1790, jolloin sen valmistuskustannukset olivat 50 605 puntaa 16 shillinkiä ja 6 pennyä, mihin lisättiin vielä varustamis- ja takilointikustannukset eli 3 970 puntaa.

Palvelus

Alus otettiin palvelukseen 8. lokakuuta 1787 päällikkönään luutnantti Seary Barker. Alus kuitenkin poistettiin palveluksesta 15. joulukuuta, koska sille ei löytynyt riittävän korkea arvoista päällikköä. Alus palautettiin palvelukseen 21. heinäkuuta 1790 päällikkönään Sir George Collier ja poistettiin jälleen palveluksesta 20. joulukuuta. John Samuel Smith otti 26. maaliskuuta 1791 aluksen palvelukseen, mutta alus poistettiin palveluksesta jo 2. syyskuuta. Neljännen kerran alus otettiin palvelukseen 4. syyskuuta 1791 päällikkönään Thomas Hicks, joka siirrettiin 7. joulukuuta 1792 HMS Powerfulille. Seuraavana päivänä aluksen päälliköksi tuli Sir Thomas Byard, joka siirtyi 13. helmikuuta 1793 HMS Windsor Castlelle.

Ranskan vallankumoussodat

William Kelly otti 14. helmikuuta 1793 aluksen päällikkyyden vastaan tilapäisesti, kunnes viikkoa myöhemmin Thomas Foley saapui alukselle. Foley oli päällikkönä 17. tammikuuta 1796 saakka. Aluksen aseistusta oli täydennetty kahdeksalla puolikannelle asetetulla tykillä, jolloin tykkien määrä nousi 98:aan.

Alus lähti Portsmouthista liittyäkseen amiraali Hoodin johtamaan Välimeren laivastoon, joka oli parhaillaan Toulonin edustalla. Espanjan laivaston tukema laivasto oli pääosin ankkurissa Sicienlahdella, mistä tarvittaessa lähetettiin aluksia Touloninlahdelle. Kontra-amiraali John Gell nosti sinisen lippunsa alukselle. Syyskuun alussa Toulonia piirittivät jakobiinit, jotka rakensivat naamioidun patterin suojaamaan La Petite Garennen rantatietä. Patteri avasi 18. syyskuuta tulen kohti 38-tykkistä fregattia HMS Aurorea ja sitä saattavaa tykkivenettä, jotka olivat ankkuroituneet Poudrièren edustalle suojatakseen sisäsataman suulla olevaa Fort Malbousquetia.

Amiraali Hood määräsi St. Georgen ja tykkiveneen auttamaan tulituksen kohteeksi joutuneita. HMS Princess Royal vapautti 24. syyskuuta 1795 St. Georgen tehtävästä. Alus lähetettiin Genovaan pienen brittiläis-espanjalais-royalisti osaston mukana. Vara-amiraali Sir Hyde Parker nosti 8. maaliskuuta 1795 aluksella punaisen lipun sen ollessa Livornonlahdella Hothamin johtamassa laivasto-osastossa. Alus osallistui 13.-14. maaliskuuta osaston mukana Genovan taisteluun, jossa sen miehistöstä kaatui neljä ja haavoittui 13. Taistelun jälkeen alus siirtyi osaston mukana Spezzianlahdelle huollettavaksi. Vaikka osasto joutui hyökyaaltoon 17. maaliskuuta, se pääsi kolme päivää myöhemmin määränpäähänsä, josta se jatkoi matkaansa 25. maaliskuuta San Fiorenzoon. Osasto ankkuroitui San Fiorenzossa seuraavana päivänä.

St. George lähti osaston mukana 18. huhtikuuta Livornoon, mistä alus lähti 9. toukokuuta vara-amiraali Pierre Martinin komentamia ranskalaisia. Yhdessä Nelsonin laivueen kanssa Hothamin osasto havaitsi ranskalaiset Cape Corsen edustalla, ja Hotham purjehti 9. heinäkuuta osastonsa kanssa länteen. Kolme päivää myöhemmin hyökyaalto iski Levantin saaren edustalla St. Georgeen aiheuttaen pahoja vaurioita. Repeytyneet purjeet saatiin vaihdettua aamuun mennessä, ja samalla havaittiin ranskalaisten olevan ankkurissa 5 merimailin päässä. Seuranneessa Genovan toisessa taistelussa (engl. Hotham's action off Genoa) alus ei kärsinyt tappioita.

Foley siirtyi HMS Britannialle. Hänen tilalleen St. Georgelle tuli 18. tammikuuta 1796 Shuldham Peard. Jervisin vetäessä laivastonsa pois Välimereltä laivasto operoi Tagus-joelta. St. Georgen ollessa lähdössä 18. tammikuuta 1797 saattueen suojana Lissabonista Brasiliaan, alus törmäsi Portugalin laivaston fregattiin. Alusten irrottautuessa St. George ajautui karille Catchop Shoalissa. Aluksen päällikkö siirsi aluksensa Lissaboniin korjattavaksi.

Alus määrättiin Britteinsaarille huollettavaksi. Päällikkö poisti aluksensa palveluksesta 9. huhtikuuta 1798 Chathamissa. Alus palautettiin palvelukseen 11. maaliskuuta 1799 Kanaalin laivastoon päällikkönään Sampson Edwards. Alus siirrettiin kontra-amiraali Sir Charles Cottonin laivueen mukana Välimerelle täydentämään Abukirin lahdella taistellutta Nelsonin laivastoa. Osasto ja Keithin osasto kohtasivat 7. heinäkuuta. Keith sai tiedon, että Bruixin komentama Ranskan laivasto olisi merellä kohdatakseen Espanjan laivaston. Keith sai määräyksen estää kohtaamisen, mutta Bruix vetäytyi laivastoineen Brestiin.

Alkuvuodesta 1800 alus palasi Plymouthiin, mistä se lähti 15. huhtikuuta Torbayhin liittyäkseen lordi Bridportin laivastoon. Vara-amiraali Horatio Nelson nosti 12. helmikuuta 1801 sinisen lippunsa aluksella, minkä johdosta aluksen päälliköksi oli määrätty 10. helmikuuta 1801 Thomas Masterman Hardy. Nelson oli amiraali Parkerin jälkeen seuraavana komentajana kasattaessa Itämerelle määrättyä laivastoa.

Maaliskuun alussa alus liittyi laivastoon Yarmouthissa, mistä laivasto lähti 12. maaliskuuta Kööpenhaminaan. Matkalla olleessa myrskyssä alukseen pääsi niin paljon vettä, että sitä ei kyetty enää käyttämään matalissa rannikkovesissä. Rannikkolaivueen komentajana ollut Nelson siirsi 27. maaliskuuta lippunsa HMS Elephantille. Hyökkäyksen jälkeen 2. huhtikuuta lähinnä odotettiin aselepoa, joka allekirjoitettiin 9. huhtikuuta.

Parker jätti St. Georgen, HMS Agamemnonin ja joukon fregatteja Kørgeen, kun hän lähti 12. huhtikuuta laivaston pääosan kanssa Karlskronassa olevaa Ruotsin laivastoa vastaan ennen kuin Ruotsin laivasto liittyisi Tallinnassa jään saartamaan Venäjän laivastoon. Matkalla Parker sai tiedon Ruotsin laivaston merelle lähdöstä, jolloin hän määräsi laivastonsa kokoontumaan. St. Georgen syväys oli kuitenkin liian suuri matalien vesien läpäisyyn. Ruotsin laivasto palasi Karlskronaan ja aselepo maiden välillä allekirjoitettiin 22. huhtikuuta.

Allekirjoituspäivänä Nelson palasi St. Georgelle. Seuraavana päivänä Parker sai tiedon kuukautta aiemmin tapahtuneesta tsaari Paavalin murhasta. St. George viipyi Itämerellä kunnes pääosa laivastosta palasi kesäkuussa Englantiin.

Ranskan ja Englannin allekirjoitettua rauhansopimuksen lähti St. George varustettuna viiden kuukauden elintarvikkein Länsi-Intiaan, mistä se palasi 16. heinäkuuta 1803 Plymouthiin. Varastojen tyhjentämisen jälkeen alus poistettiin palveluksesta 20. heinäkuuta.

Alus palautettiin palvelukseen 21. marraskuuta 1804 päällikkönään Michael de Courcey ja lähetettiin Halifaxin asemalle. Kun Courcey ylennettiin kontra-amiraaliksi, aluksen päälliköksi tuli 1. tammikuuta 1806 Thomas Bertie. Bertien alaisuudessa alus siirrettiin Kanaalin laivastoon kontra-amiraali Harveyn lippulaivaksi, joka oli Ushantin edustalla. Bertie ylennettiin 30. toukokuuta 1808 kontra-amiraaliksi.

Vuonna 1809 alus oli Saumarezin Itämeren laivastossa ja määrättiin palaamaan vuoden lopulla Plymouthiin huollettavaksi. Telakalta vapauduttuaan alus palasi Itämeren laivastoon, missä se oli kontra-amiraali Robert Carthew Reynoldsin lippulaivana. Lokakuun lopulla 1811 koottiin Marvikiin 150 rahtialuksen saattue, jonka tehtävänä oli kuljettaa puutavaraa, tervaa, pikeä ja hamppua. Reynolds sai tehtäväkseen suojata saattueen matkan.

Hän lähti 1. marraskuuta Hano Bayhin, missä huono sää pakotti osaston pysähtymään ja laskemaan ankkurin. Matka jatkui 9. marraskuuta, mutta keskeytyi uudelleen huonon sään vuoksi Nystadissa kolme päivää myöhemmin. Yöllä 15. marraskuuta voimakas aallokko iski laivastoon. Eräs rahtialus ajautui St. Georgen kiinnitysköysiin, jolloin se irtosi ankkurista ajautuen maihin. Alus menetti haverissa peräsimensä.

Miehistö pyrki pelastamaan aluksensa keventämällä sitä muun muassa poistamalla mastoja. Aamulla 16. marraskuuta alus irtosi karilta. Sille rakennettiin tilapäismastot ja Pakenham-peräsin. Se jatkoi 72 paikalla olleen saattueen aluksen kanssa matkaa. Monet saattueen alukset olivat ankkurinsa tai yhteyden saattueeseen menetettyään palanneet Hano Bayhin.

Suuren Beltin läpäistyään saattue saapui 1. joulukuuta Wingonsalmeen. Ankkuroituaan aluksella jatkettiin töitä mastojen tukemiseksi ja peräsimen kunnostamiseksi. Saumarez, jonka lippulaivana oli HMS Victory, määräsi saattueen jatkamaan matkaa. St George lähti 17. joulukuuta saattueen mukana kohti Englantia. Sään ollessa edelleen huono Saumarez määräsi HMS Cressyn ja HMS Defencen huolehtimaan St. Georgesta. Aluksella havaittiin ongelmia 22. joulukuuta Skågenin edustalla, jolloin Defencen päällikkö kysyi tarvetta hinaukselle. Tarjouksesta kuitenkin kieltäydyttiin.

Myöhemmin aamulla aallokko pakotti nostamaan lisää purjeita, mutta kurssia ei voitu hallita. Alus ajautui kohti rannikkoa, jolloin laskettiin ankkurit. Ne eivät pitäneet, jolloin alus ajautui maihin lähellä Ringkøbingiä. Aluksen ruumaan tuli vettä. Seuraavan päivänä miehistö yritti irrottaa aluksen karilta. Miehistö sai määräyksen jättää aluksen 25. joulukuuta, kun myrsky hajoitti sen. Aluksella olleista 740 miehestä selvisi ainoastaan 11.

Lähteet

• Goodwin, Peter: Nelson's Ships - A History of the Vessels In Which He Served. Lontoo: Conway Maritime Press, 2002. ISBN 0-85177-742-2. (englanniksi)
• Winfield, Rif: British Warships in the Age of Sail 1714-1792 - Design, Construction and Fates. Minnesota: Seaforth Publishing, 2007. ISBN 978-1-84415-700-6. (englanniksi)
• Winfield, Rif: British Warships in the Age of Sail 1793-1817 - Design, Construction and Fates. Minnesota: Seaforth Publishing, 2005. ISBN 978-1-84415-717-4. (englanniksi)

Viitteet

Duke-luokan linjalaivat

HMS Duke – HMS Glory – HMS St. George – HMS Atlas

Edeltäjä: Barfleur-luokka – Seuraaja: Boyne-luokka