Härän vuosi (elokuva)

suomalainen tv-elokuva

Härän vuosi (Tjurens år) on Yleisradion tuottama ruotsinkielinen televisioelokuva vuodelta 1989. Se on jatkoa elokuvalle Lumottu tie (1986). Ne molemmat käsikirjoitti Benedict Zilliacus suomenruotsalaisen Oscar Parlandin samannimisten omaelämäkerrallisten romaanien pohjalta. Elokuvat on ohjannut Åke Lindman. Parland toimii molempien elokuvien kertojana.

Härän vuosi
Tjurens år
Ohjaaja Åke Lindman
Käsikirjoittaja Benedict Zilliacus
Perustuu Oscar Parlandin samannimiseen romaaniin (1963)
Säveltäjä Lasse Mårtenson
Kuvaaja Pauli Sipiläinen
Leikkaaja Pipsa Valavaara
Lavastaja Pablo Sikow
Valmistustiedot
Valmistusmaa Suomi
Tuotantoyhtiö Yle FST
Ensi-ilta 1989
Kesto 88 min
Alkuperäiskieli ruotsi
Edeltäjä Lumottu tie
Aiheesta muualla
IMDb
Elonet

Juoni muokkaa

Viisivuotias Riki asuu perheineen Viipurissa ja joutuu kohtaamaan ensimmäisen maailmansodan lapselle käsittämättömiä tapahtumia. Pojan mieli rinnastaa sodan siihen, miten talon härkä tämän tästä karkaa aitauksestaan pelottelemaan ihmisiä.[1][2]

Rooleissa muokkaa

 Marcus Hietanen  Riki  
 Pirkko Mannola  Rikin äiti  
 Johan Simberg  Rikin isä  
 Andreas Toth  Bert, Rikin isoveli  
 Dorle Stenius  isoäiti  
 Lasse Pöysti  Jegor-setä  
 Nils Brandt  Frans-setä  
 Monica Nyman  täti  
 Marja Pesonen  Njanja  
 Mona Sarén  piika Anna  
 Marja-Leena Kouki  piika Kirsti  
 Eila Halonen  piika Riika  
 Nanny Westerlund  Gulla  
 Gerda Ryselin  Louise  
 Lisa Bergström  Malla  
 Kim Gunell  Oliver  
 Arto Rintamäki  Sorkka  
 Usko Keskinen  Palonen  
 Raimo Karppinen  Tikka  
 Valto Mäkitalo  Lahtari  
 Markku Nieminen  Baal  
 Kalle Mäkinen  Baalin poika  
 Sakari Pesonen  Baalin poika  
 Markus Raitio  Baalin poika  
 Jussi Kuusela  hukkunut poika  
 Kenneth Battilana  hukkuneen pojan isä  
 Harriet Nylund  nainen  

Tuotanto muokkaa

Härän vuosi kuvattiin Lumotun tien tavoin Turussa, paljolti Ruissalossa Birkan huvilalla. Talvikohtausten suhteen oli aluksi vaikeuksia, koska helmikuussa 1988 Turussa ei ollut lunta. Sitten lunta tulikin jopa liiaksi asti. Kuvaukset kestivät kolmisen viikkoa.[3]

Vastaanotto muokkaa

Helsingin Sanomien tv-kriitikko Jukka Kajava piti Härän vuotta muutamia mielikuvitusjaksoja, lavastekömpelyyksiä ja amatööriavustajien joukkokohtauksia lukuun ottamatta onnistuneena: ”Kokonaisuus on kuitenkin komea: lämmin, inhimillinen, julma ja pelottavakin, sen maailman ja sen vaiheen mukainen, josta on kysymys.”[1]

Lähteet muokkaa

  1. a b Kajava, Jukka: Lumottu tie jatkuu. Härän ja muutosten vuodet. Helsingin Sanomat, 27.12.1988, s. 63. Näköislehden aukeama (tilaajille).
  2. Härän vuosi (elokuva) Internet Movie Databasessa. (englanniksi), Plot Summary by Markku Kuoppamäki.
  3. Tukia, Anneli: Lumottu tie saa jouluksi jatkoa. Helsingin Sanomat, 20.3.1988, s. 105. Näköislehden aukeama (tilaajille).

Aiheesta muualla muokkaa