Gustav Vigeland

norjalainen kuvanveistäjä

Gustav Vigeland (11. huhtikuuta 1869 Mandal12. maaliskuuta 1943 Oslo) oli norjalainen kuvanveistäjä.[1]

Gustav Vigeland (1929).
Vigelandin kuva Norwegianin Boeing 737:n pyrstössä.

Vigeland syntyi puuseppämestarin poikana Mandalissa, pienessä rannikkokaupungissa Etelä-Norjan rannikolla. Perhe oli uskonnoltaan pietistinen. Nuorena hän oppi lukemaan ja vuolemaan puuta paikallisessa koulussa. Vuosina 1884–1885 Vigeland oli puusepän oppipoikana Kristianiassa (nykyinen Oslo). Isän kuolema pakotti Vigelandin palaamaan kotiin auttamaan perhettään. Vuonna 1888 hän kuitenkin palasi Kristianiaan. Siellä hänestä tuli kuvanveistäjien Brynjulf Bergslienin ja ja Mathias Skeibrokin oppipoika. Vuonna 1889 Vigeland debytoi näyttelyssä teoksella Hagar ja Ismael. Seuraavina vuosina hän työskenteli ja vietti aikaa muun muassa Kööpenhaminassa, Pariisissa, Berliinissä ja Firenzessä.

Ensimmäisen oman näyttelynsä Vigeland piti vuonna 1894. Vastaanotto oli ristiriitainen, mutta kriitikot arvostivat Vigelandia. Oma tuotanto ei kuitenkaan elättänyt taiteilijaa, joten vuonna 1897 hän aloitti Nidarosin tuomiokirkon restauraatiotyöt Trondheimissa. Vuosina 1900–1910 Vigeland teki useita muotokuvaveistoksia, jotka nostivat hänet suureen suosioon Norjassa. Hän ihaili yksinkertaisuutta, mutta hänen työnsä olivat tähän aikaan koristeellisempaa tyyliä. Vuonna 1916 hän alkoi veistää graniittipatsaita, joihin hän sai tavoittelemaansa yksinkertaisuuden, mutta pystyi sisällyttämään niihin kasvonpiirteiden lisäksi psykologisen näkemyksen. Vigelandin omaksuma tyyli osui ajan hermoon, sillä uusklassismin ja norjalaista kuvanveistoa hallinneen Bertel Thorvaldsenin ihailu oli väistymässä.[1]

Vigelandin tyyli ulottuu varhaisvuosien uusklassismista ensin jugendiin ja lopuksi plastiseen monumenttitaiteeseen. Vigelandin töissä tärkeitä teemoja olivat kuolema sekä naisen ja miehen suhde.[1]

Vuonna 1921 Vigeland teki Oslon kaupungin kanssa sopimuksen, jossa kaupunki lupautui rakentamaan taiteilijalle ateljeen ja asunnon. Samalla Vigeland lupautui luovuttamaan kaupungille kaikki siihenastiset työnsä ja tulevien veistostensa luonnokset. Ateljee museoitiin Vigelandin kuoleman jälkeen. Vigeland on näkyvästi esillä Oslossa sijaitsevassa Vigelandin puistossa, joka perustettiin vuonna 1924.[1]

Gustav Vigelandin veli taidemaalari Emanuel Vigeland (1875–1948) tuli tunnetuksi erityisesti lasimaalausten tekijänä.

Norwegian Air Shuttle on maalauttanut Vigelandin kuvan yhden Boeing 737-800 -koneensa pyrstöön.[2] Aiemmin Vigelandin kuva on ollut myös toisen, sittemmin käytöstä poistetun 737-800:n pyrstössä.[3]

Lähteet muokkaa

Viitteet muokkaa

  1. a b c d Otavan suuri Ensyklopedia, 10. osa (Turgenev-öljytalous), s. 7843–7844, art. Vigeland, Gustav. Helsinki: Otava, 1981. ISBN 951-1-06271-9.
  2. EI-FJV Norwegian Air International Boeing 737-8JP(WL) Planespotters.net. Viitattu 15.2.2018. (englanniksi)
  3. VP-CNG Cayman Airways Boeing 737-86Q(WL) Planespotters.net. Viitattu 15.2.2018. (englanniksi)

Aiheesta muualla muokkaa