Grotenfelt

suomalainen ja ruotsalainen aatelissuku

Grotenfelt on suomalainen ja ruotsalainen aatelissuku. Suvussa on ollut merkittäviä sotilaita, tilanomistajia, tiedemiehiä ja ennen kaikkea tuomareita.[1]

Suku on tiettävästi haarautunut Groth-nimisestä suvusta, jonka edustajia tiedetään eläneen Virossa ja Liivinmaalla 1500- ja 1600-luvuilla ja jonka eräs jäsen aateloitiin Ruotsissa vuonna 1653 nimellä Grotenhjelm, mutta jäi introdusoimatta ritarihuoneelle.[1] Grotenfeltien kantaisä on eversti Nils Grotenfelt, joka pestautui Ruotsin armeijaan kolmikymmenvuotisen sodan loppuvaiheessa, asettui asumaan Savoon ja palveli useissa suurvalta-ajan sodissa.[2] Palkkiona ansioistaan hänet aateloitiin tammikuussa 1677 nimellä Grotenfelt ja vuonna 1686 hänen sukunsa introdusoitiin Ruotsin ritarihuoneelle aatelisena sukuna numero 1032.[3] Hän oli saanut vuonna 1659 läänityksekseen Joroisten Paajalan, josta kehittyi Örnevikin eli Kotkatlahden kartanonakin tunnettu, pitkään suvun kantakartanona toiminut tila.[2] Omistuksiin kuului muitakin merkittäviä maatiloja Joroisissa. Suku vaikutti tämän jälkeen 1800-luvulle saakka Savossa tilanomistajina ja upseereina, mutta sen jälkeen yhä useammat suvun edustajat saavuttivat menestystä tiedemiehinä ja lain alalla. Sittemmin suvun jäsenistä kuusi yleni hovioikeudenneuvokseksi ja kahdeksan sai lisäksi jonkin muun neuvoksen arvonimen.[1]

Suku esiteltiin Suomen ritarihuoneelle sen järjestäytymisen yhteydessä vuonna 1818 aatelisena sukuna numero 76.[3] Suvun jäseniä ei asunut Ruotsissa vuoden 1809 jälkeen, mutta kahden sukuhaaran Suomesta muuttaneet edustajat saivat uudelleen edustusoikeuden Ruotsin ritarihuoneelle vuosina 1952 ja 1968.[4] Suomessa osa suvun jäsenistä on suomentanut nimensä kantakartanon mukaan Kotkatlahdeksi.[1]

Suvun jäseniä muokkaa

Aikajärjestyksessä
Aakkosjärjestyksessä

Kirjallisuutta muokkaa

  • Ätten Grotenfelt : anteckningar för släkten, tekijät: N. Karl Grotenfelt, Erik Grotenfelt ja Kustavi Grotenfelt. Loviisa : N. B. Grotenfelt, 1917.
  • Ätten Grotenfelt. 2, Anteckningar om bröderna Nils, Ossian, Bernt och Gösta Grotenfelt, tekijä: N. Karl Grotenfelt. Varkaus, 1940.

Lähteet muokkaa

  1. a b c d e Veli-Matti Autio: Grotenfelt (1600–) Kansallisbiografia-verkkojulkaisu (maksullinen). 8.6.2004 (päivitetty 8.2.2008). Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura.
  2. a b Grotenfelt, Nils (1631–1703) Kansallisbiografia-verkkojulkaisu (maksullinen). Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura.
  3. a b Grotenfelt. Suvut ja vaakunat, Suomen Ritarihuone.
  4. Adliga ätten Nr. 1032: Grotenfelt Ätt- och vapendatabas, Ruotsin ritarihuone. (ruotsiksi) Viitattu 6.9.2012.
  5. Thyra Grotenfelt[vanhentunut linkki], Suomen kirjailijat -verkkomatrikkeli.