Gremi (georg. გრემი) on 1500-luvun kuninkaallinen linnoitus ja arkkienkeleiden kirkko Kakhetissa, Georgiassa. Kompleksi on jäljelle jäänyt osa aikoinaan kukoistaneesta Gremin kaupungista. Se sijaitsee nykyisen, samannimisen kylän itäpuolella Qvarelin maakunnassa 175 kilometriä itään maan pääkaupungista Tbilisistä.

Gremin linna ja arkkienkeleiden kirkko.
Gremin linna.

Historia ja arkkitehtuuri muokkaa

Gremi oli Kakhetin kuningaskunnan pääkaupunki 1500- ja 1600-luvuilla. Sen perusti kuningas Levan, ja se toimi vilkkaana kauppakaupunkina ja kuninkaan asuinkaupunkina, kunnes Persian Abbas I:n armeijat tuhosivat sen maan tasalle vuonna 1615. Kaupunki ei ikinä saanut takaisin aiempaa vaurauttaan, ja Kakhetin kuninkaat siirsivät pääkaupunkina Telaviin 1600-luvun puolivälissä.

Alueella tehtiin järjestelmällisiä arkeologisia tutkimuksia A. Mamulašvilin ohjauksessa vuosina 1939–1949 ja P. Zakaraian johtamana vuosina 1963-1967. Kaupunki vaikuttaa käsittäneen noin 40 hehtaarin suuruisen alueen ja koostuneen kolmesta pääosasta: arkkienkelien kirkon kompleksista, kuninkaiden residenssistä ja kauppakaupunginosasta.

Arkkienkelien kirkon rakennukset sijaitsevat kukkulalla ja koostuvat itse kirkosta, kolmikerroksisesta linnasta, kellotornista ja viinikellarista (marani). Kompleksia ympäröi muuri, jota turvaavat ampuma-aukot ja tornit. Intsobi-joelle johtavan salatunnelin jäänteet ovat myös jääneet jäljelle.

Arkkienkeleiden kirkko rakennettiin kuningas Levanin (hallitsi 1520–1574) käskystä vuonna 1565, ja se koristeltiin freskoilla vuoteen 1577 mennessä. Se on ristinmuotoinen kupolikirkko, joka on rakennettu pääosin kivestä. Sen suunnittelu noudattaa georgialaisia muurariperinteitä, mutta mukana on paikallisiin oloihin mukautettuja vaikutteita ajan iranilaisesta arkkitehtuurista.[1] Rakennuksella on kolme sisäänkäyntiä, yksi länteen, yksi etelään ja yksi pohjoiseen. Sisäosa on kruunattu kupolilla, jota kannattelevat pyhäkön kulmat ja kaksi yksinkertaista pilaria. Fasadi on jaettu kolmeen kaariosaan.

Kellotornissa on museo, jossa säilytetään arkeologista esineistöä ja 1500-luvun kanuunaa. Muurit on koristeltu georgialaisen taidemaalarin Levan Tšogošvilin laatimilla Kakhetin kuninkaiden muotokuvilla.[2]

Lähteet muokkaa

 
Commons
Wikimedia Commonsissa on kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Gremi.
  1. Kakha Khimshiashvili, A Short History of Georgian architecture (Arkistoitu – Internet Archive). Opentext.Ge.
  2. Gremi Museum (Arkistoitu – Internet Archive). Ministry of Culture, Monument Protection and Sports of Georgia.